Hae
Aino Mäkelä

Juttusarja: Hävikistä her(k)uksi

Pienen kirjoitusvirheen synnyttämä juttusarja sai inspiraationsa hurmaavan Kaisan letkautuksesta ”ens vuoden tavoitteesta” ja koska nauroin lähes haljetakseni ajatukselle tajusin sen olevan toteuttamisen arvoinen. Juttusarja ”Hävikistä her(k)uksi” käsittelee hieman humoristisella, osittain sarkastisella otteella sinkkunaisen elämää, ulkonäköpaineita sekä deittailumaailmaa.

Mikä toimii, mikä ei? Ja onko se sinkkuna eläminen loppupeleissä nyt niin kamalaa?

Muun muassa näitä asioita pohdin niin terveen itsetunnon, ulkonäkö- kuin ihonhoitovinkkien sekä muiden teemaan liittyvien aihepiirien kautta. Suosittelen siis kaikkia (huumorintajuisia) sinkkunaisia pysymään langalla! Eikä tätä kannata ottaa vakavasti niinkuin ei deittailua ylipäätäänsäkkään.

Hävikistä her(k)uksi

Oma edesmennyt Tinder-kuva: punainen tukka, freessi hymy, ruskettunut iho ja painoa useampi kilo vähemmän.

Aloitan juttusarjan avaamalla hieman omaa ajatusmaailmaani sinkkuudesta ja deittailusta.

Nykypäivänähän on täysin normaalia etsiä kumppania, ties mihin tarkoitukseen, internetistä. Löytyy treffipalstoja sekä tietysti Tinder, joka on tehnyt kaiken mahdollisimman helpoksi. Sinkkuna (ja erityisen mukavuudenhaluisena sellaisena) olen tietysti myös itse tinderöinyt ahkerasti, mutta jokin siinä on mättänyt kokoajan ja täysin kyllästyttyäni poistin viimein koko profiilini. Hah!

Nettideittailussa on toki paljon hyviäkin puolia ja siellä voi tutustua ihmisiin, joihin ei muuten välttämättä tutustuisi. Itsekin onnistuin aikoinani löytämään pari aikamoista aarretta, mutta jos rehellisiä ollaan niin oma Match -kokoelma oli lähinnä täynnä tyhjiä arpoja. Voit makoilla kipeänä, likaisena ja haisevana sohvalla samalla tinderöiden ja tuntien itsesi haluttavaksi – tottakai, kun kuvat jotka sydämet kerää on harkiten valittuja ja otettu ollessasi juuri parhaimmillaan.

Saat antaa itsestäsi juuri sellaisen kuvan kuin haluat ja se voi olla hyvinkin ristiriirassa todellisuuden kanssa. Tai joku voi tulkita sen täysin toisin mitä toivoisit.

Se mua ehkä alkoi raastamaan, kun rupesin miettimään kuinka monta hyvää tyyppiä oli mahdollisesti saanut multa raksin vääränlaisten kuvien tai huonon tekstin ansiosta. Tai se kuinka herkästi kiinnostus saattoi laskea (vaikkapa vääränlaisten hymiöiden käyttämisestä tai huonoista sanavalinnoista) ihan naurettavistakin syistä. Loppupeleissä koko touhu alkoi tuntumaan musta lähes itsensä markkinoinnilta ja aivan vääränlaiselta tavalta lähestyä mahdollista omaa Unelmieni Prinssiä.

Marily Monroe -sitaatti
Kaipasin aitoja kohtaamisia, niitä joissa ihmiset viehättyy oikeasti minusta eikä siitä mitä ne kuvittelee mun olevan. Yksikään niistä ihmisistä jotka on muhun onnistunut tekemään lähtemättömän vaikutuksen ei oo hurmannu mua ulkonäöllään vaan valovoimaisella olemuksellaan sekä omalla käytöksellään mua kohtaan.

Huolenpidolla, välittämisellä, kunnioittamisella ja oman arvostuksensa osoittamisella.

Aitoja kohtaamisia, missäköhän niitä sitten tapahtuu? Siihen en osaa antaa vielä tarkkaa vastausta, mutta lupaan kertoa teille kunhan olen asian suhteen edes hieman viisaampi. Oikeastaan uskon niiden tapahtuvan missä tahansa kunhan vain itse on vastaanottavainen kyseisille hetkille ja tilanteille eikä väkisin etsi mitään tai yritä olla jotain mitä ei ole.

Aino ja Kaisa

Juttusarjaan innoittanut hulvaton Kaisa – ystävä, joka hurmas mut aitoudellaan.

Mä en usko, että meille on täällä maailmassa vain yhtä ainoaa oikeaa kumppania vaan aina on olemassa kaksi ihmistä, jotka haluaa samoja asioita samaan aikaan. Joskus se toki voi kestää lopun elämää jos oikein onni potkaisee kohdalle.

Musta myös tuntuu, että ihmiset ottaa deittailun vähän turhan liian vakavasti sillä mun mielestä se on aikalailla sama asia kuin ystävyys tai ylipäätään ihmissuhteet. Viihtyäksesi toisen kanssa on ensin opittava tykkäämään itsestään ja oltava sinut itsensä kanssa – aito ja rehellinen, sillä jonkin roolin vetäminen käy pidemmän päälle raskaaksi sekä loppuviimein koko suhteen tuhoksi. Mä oon aina itse ihmetellyt sitä miksi ihan tavallisille kahvittelutreffeille pitää laittautua älyttömästi ja ottaa selvää toisen mielenkiinnonkohteista, jotta voisi tehdä vaikutuksen. Toki illuusion kautta voit saada aikaan toiset treffit, mutta todennäköisesti paremman lopputuloksen saa aikaan ihan vaan olemalla ihan rehellisesti oma itsensä.

Aitous ja oman itsensä löytäminen, terve itsetunto joka hehkuu onnellisuutta ympärilleen on se mielentila jonka uskon vetävän (potentiaalisia kumppaneita) puoleensa. Se kun tietää mitä itse haluaa ja arvostaa sekä kuinka hyvin ihmisiä ympärillään kohtelee. Sitä kutsutaan myös vetovoiman laiksi, joka pätee elämässä yhtälailla niin ystävien kuin parisuhteidenkin saralla. It’s simple as that. 

Ootteko mun kanssa yhtään samalla aaltopituudella tän asian kanssa? Älkää huoliko vaikkette oliskaan sillä juttusarja käsittelee myös paljon kevyempiäkin teemoja, vaikka tää pohjustusteksti menikin aika paljon pintaa syvemmälle. Nimi nimittäin juontaakin juurensa juuri siitä, että mä myönnän olevani välillä just sitä ”hävikki” -tavaraa – röhnöttäen sohvalla likaisessa t-paidassa, ärähdellen ja mussuttaen (raaka)suklaata. En osaa olla niin kovin naisellinen ja viehättävä, vaikka toivoisin ja musta tuntuukin, että niitä lahjoja jaettaessa taisin olla hyppimässä kuralätäkköön.

Tämä olkoon siis oivalluksien ketju matkalla naisellisuuteen ja itseni puhkeamiseen täydelliseen loistoon sekä niihin aitoihin kohtaamisiin. Ainakin toivotaan niin!

<3 Aino

Seuraa blogia Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa.

Yksi kommentti

  1. Iida kirjoitti:

    Tämä teksti oli jotenkin tosi osuva ja symppis, sillä se on lähellä omaa ajatusmaailmaa. Oma itsetunto ei koskaan ole ollut täydellinen, varsinkaan muutama vuosi sitten. Olen aina ollut poikatyttö-tyyppiä ja sen huomasi yläasteella kun pojat olivat parhaita kavereita ja tytöt lähinnä puhuivat selän takana pahaa (sillä eihän tyttö vain voinut olla pojan paras kaveri ilman mitään taka-ajatuksia). Tulihan niitä ihastuksia ja ihailijoita, mutta sain monesti kuulla olevani ilkeä, kun en halunnut synnätä parisuhteeseen ilman kiinnostusta. Mielestäni on turhaa yrittää ja pakottaa itseään rakastamaan ihmistä vain siksi, että toisella on tunteita sinua kohtaan. Muutama vastakkaisen sukupuolen edustaja, läheinen ystäväkin on jäänyt taakse sen takia.
    Kaksi vuotta sitten tapasin koulussa tuttavapiirin kautta yhden erityisen ihmisen. Kaikki lähti liikkeelle tietysti facebookissa juttelusta, mutta ei ihastumisen merkeissä. Löysin ihmisen jolle oli helppo avautua ja puhua, niinpä puhuin ja avauduin ja itkin… itkin vaikka olin väittänyt etten itke muiden edessä. Kerran kävelimme rankkasateessa ja toinen saattoi minut kotiin asti, vaikka ei olisi tarvinnut (olihan se sitten pakko ensimmäistä kertaa pyytää toinen sisälle kahville).
    Tänä päivänä olen parisuhteessa onnellisesti elämäni ihanimman miehen kanssa ja olen iloinen, että olen malttanut odottaa tähän asti. Katuisin suuresti jos olisin sinkoillut parisuhteesta toiseen ennen tätä, olisin voinut jopa ohittaa elämäni erityisimmän ihmisen.
    Mutta pointtini oli, että ei se oman elämänsä prinssin löytäminen vaadi muuta kuin avautumista, omana itsenään olemista, niiden omien heikkouksien näyttämistä, pieniä suuria onnellisia hetkiä ja vähän onnea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *