Hae
Aino Mäkelä

Ujopiimä

Ujopiimä
Kuulen aika monesti olevani muka kypsä ikäisekseni ja omalla tavallaan se varmasti pitää paikkaansa, vaikka sehän toki riippuu aina siitä mihin vertaa. Yhden asian suhteen kuitenkin tiedän olevani yläasteelaisen tasolla sillä aina niistä puhuttaessa tunnen oloni jotenkin jälkeenjääneeksi: nimittäin miesjutuissa.

Miten mä en vain osaa? Kuinka se voikaan olla niin vaikeeta?

Uskon ongelman piilevän siinä etten uskalla näyttää ihastustani. Ujo on ehkä sanana väärä sillä mun käytös viestii lähinnä pelkoa ja jonkinlaista epävarmuutta. Ihastumisen tunne on ihana, mutta en vahingossakaan halua kenenkään saavan tietää asiasta, koska silloinha vois vaikka tapahtuakkin jotain – hahha!

Nuoruusvuosistahan tää kaikki kumpuaa ja lähinnä torjutuksi tulemisen pelosta, itsensä naurunalaiseksi saattamisesta. Se on aika jännää miten sitä muuten voi olla ihan älyttömän itsevarma, avoin, luottavainen ja fiksu, mutta tunteiden astuessa peliin sitä herkistyy aivan hölmöksi. Kuitenkin jos jo lapsena on tottunut siihen, että ihastuminen on lähinnä naurunasia, josta päällimmäisenä tulee mieleen häpeän tunne ei asiasta oo ihan helppo päästä yli.

Mun mielestä ”torjuminen” on sanana aika rankka sillä eihän se sitä ole. En usko (tai ainakaan halua) kenenkään ilkeyttään antavan toiselle rukkasia, vaan jujuhan piilee muun muassa siinä kokeeko toiseen minkäänlaista yhteyttä, kohtaako arvomaailmat ja elämäntilanne toisensa. Tuskin edes koskaan voisin tuntea vetoa ihmiseen, jonka mielestä mun tunteet olis naurunasia? Tosin ihastuneena en koskaan osaa ajatella näin järkevästi, hahha!

Onneksi ongelma on tiedostettu ja olen alkanut jo tekemään töitä mörön kohtaamiseksi. Oon alkanut harjoittelemaan viatonta flirttailua ja hämmästyksekseni aina ajoittain jopa ihan onnistuneesti! Mun urpous miesten suhteen on ollut jo pitkään tiedostettu ongelma sillä sain jo viisi vuotta sitten joululahjaksi purkillisen ”Flirttivinkkejä naisille” – nyt lienee jo varmasti korkea aika tehdä asialle jotain? Onnekseni harjoittelu on hauskaa ja piristävää eikä maksa mitään.

Oman pelokkaan, luontaantyöntävän käytöksen lisäksi en myöskään osaa tulkita miesten signaaleja oikein. On ehkä aika oppia sekin, että tässä iässä esimerkiksi toisen huomioiminen ja kohteliaisuus on merkkejä kiinnostuksesta ala-asteen tönimisen ja huutelun sekä nimittelyn sijaan.

”Seek respect, not attention. It lasts longer.”

Möröistä ei pääse eroon kuin kohtaamalla ja ainakin oman kokemuksen mukaan ne on luultuja pahempia sekä lähes aina oman mielikuvituksen tuotetta. Sitä vaan on niin paljon herkempi niiden asioiden kanssa, jotka tekee itsensä haavoittuvaiseksi.

Flirttivinkkejä sekä kokemuksia miesmörön kohtaamiseen kaivataan kohtalotovereilta! Sattuisko sieltä ruudun toiselta puolelta löytymään? Toki asia voi olla myös niin, että asiat loksahtelee paikalle kun oikea ihminen astuu kuvioihin, mutta kukaan muu ei voi mörköä pelottaa pois kuin minä itse.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

5 kommenttia

  1. Hanna kirjoitti:

    Heips, ihana kirjoitus, täällä yksi kohtalotoveri ilmoittautuu. 🙂 Ystävien kanssakin oon asiaa puinu, ja monesta lähteestä oon kuullu että ”sä oot niin itsevarman ja karismaattisen (oijoi mannaa itsetunnolle 😉 ) oloinen, et kaikki luulee et oot jo varattu!” Ja yhdeltä poikakaverilta kysyin kanssa asiaa, ja hän taas sanoi, että oon heti liian ystävä ja sosiaalinen kaikkien kanssa, niin miehet luulee etten oo kiinnostunu romanttisessa mielessä. 😉 Aloin pohtia asiaa enemmän, ja voihan asia tosiaan näin olla – moni nainen muuttuu ”itsevarvemmaks” varsinkin miesten seurassa sillon kun on jo se oma kulta kainalossa. Mut pohdiskelujeni lopputulos oli kuitenkin se, että mieluummin oon oma itseni ja sosiaalinen, kuin muuttaisin itseäni tahallisesti hiljaisemmaks, jotta löytäisin sen elämänkumppanin. 🙂 Koska haluaisin vielä uskoa, että jossain on sellainen mies, joka (kliseisesti) tykkäis musta just tällaisena. Pitkä teksti, mut siis summa summarum – I know how it feels!

  2. S kirjoitti:

    Ihana aino! Tiedän ihan täysin, mitä tarkotat. Mulle on vasta näin varttuneemmalla 23v. iällä valjennu, et en tosiaan osaa flirttailla niiden miesten kanssa, kenestä pidän 😀 muiden kanssa kyllä onnistuu ”vahingossakin”, tämän takia muutaman kaverin joutunu palauttamaan friendzonelle.
    Mun äiti kommentoi miestouhujani siten, että mulle on vain puoliksi ovi raollaan. Tä kuvaa aika hyvin, koska periaatteessa haluaisin ihastua, mut kun se tulee kohdalle niin otan jalat alle tosi varhasessa vaiheessa. Ja vaa siks, etten haluu tulla loukatuks…. Mut toisaalta, elämäm kuuluuki olla tunteiden vuoristorataa. Ja on se vaan parasta kun oikeesti ihastuu!
    Ihanaa kevään alkua ja tsemppiä flirttailuun sisko <3

  3. Nanna kirjoitti:

    Omat ongelmani ovat vähän toista laatua, eikä mulla ole tapana puida niitä netissä julkisesti, mutta tavallaan huojentavaa lukea, että pulmia on muillakin – nimittäin varmaan 95% seuraamistani bloggaajista (ja toki moni ystävistä myös) ainakin vaikuttaa olevan onnellisesti parisuhteessa, ja vaikka olen onnellinen heidän puolestaan, niin kyllä siinä välillä vähän surumieli tulee kaikkia parisuhdehehkutuksia lukiessa.

    • Aino Mäkelä kirjoitti:

      Hah ai kauhee! Mulla ei ollu kyllä tarkotus valittaa vaan lähinnä avata silmiä ja saada tyyppejä tajuamaan ettei ainakaan itteensä kannata syyttää 🙂 Ainakin mä etsin pitkään vikaa itsestäni ja ihmettelin omaa käytöstäni ennenku tajusin mennä vähän pintaa syvemmälle, hehhe.

      Mutta tajusin kyllä sun pointin 🙂 Mulla ei oo tarvetta valittaa (mitään yksityiskohtaisia tarinoita omasta mieselämästä, hahha!) eikä kyllä sen puoleen esittää mitään muutakaan.

  4. Liisa kirjoitti:

    Täällä kanssa kohtalontoveri! Tiedän todellaki tuon tunteen ettei pysty näyttämään ihastustaan koska muuten oikeasti voi tapahtua jotain! Minulla tämä taitaa kyllä enemmän johtua huonosta itsetunnosta. Mielummin en näytä tunteitani, koska en halua varmistusta sille etten ’kelpaisi’. Kuulemma tämä on johtanut siihen, miespuolisten kavereitten mukaan, että vaikutan ns. ylimieliseltä ja siltä ettei kenelläkään olisi mahdollisuuksia. Jännä miten epävarmuuden pystyy niin helposti lukemaan ylimielisyytenä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *