Hae
Aino Mäkelä

Älä laihduta

Ens perjantaina 6.5. vietetään vuosittaista Syömishäiriöliiton ”Älä laihduta” -päivää.

Laihduttamisesta on tullut jokapäiväistä. Naisista valtaosa on laihduttanut ja yhä nuoremmat tytöt kertovat yrittäneensä laihduttaa. Pojat ja miehetkään eivät säästy laihduttamiskeskusteluilta. Monet uskovat, että olisivat onnellisempia, jos olisivat hoikempia. Ikään kuin ihmisessä ei olisi muita tärkeitä ominaisuuksia.

Harvat jutut saa mun selkäpiin karmimaan yhtä paljon kuin laihduttaminen. Varsinkaan nuorten tyttöjen laihduttaminen ja laihduttaminen, joka on ottanut arjesta vallan. Miksikö? Siksi koska mä oon kokenut sen itse ja mä oon nähnyt myös vierestä mitä se tekee ihmiselle.

VäliviivaLaihduttajia kohdatessa mulle alkaa puskemaan aina tuskanhikeä pintaan. Se tietynlainen päättäväisyys on omalla tavallaan ihailtavaa, mutta varsinkin nuorten ja normaalipainoisten kohdalla mulla tekis mieli vaan ottaa kiinni ja ravistella. Herättää tähän päivään. Auttaa tajuamaan, ettei kenenkään tarvi olla mitään muuta kuin on – se voi olla välillä vaikeeta, jos mieli on vähänkään herkillä ja vaikutuksille altis.

Jos saisinkin taikavoimia, mä haluaisin kadottaa ajatuksen laihduttamisesta unholaan.

Joissain tapauksissa laihtuminen on terveydelle hyväksi, mutta laihduttaminen sanan varsinaisessa merkityksessä ei siltikään saa multa pisteitä kotiin. Mä liputan enemmänkin kokonaisvaltaisen elämäntapamuutoksen puolesta, sellaisen joka lisää niin psyykkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia. Eikä se liity millään tavalla laihtumiseen. Tosin jos pudotettavia kiloja on, niin ne kyllä tasapainon löytyessä katoaa kuin itsestään. Jos elämä tuntuu kurjalta ja merkityksettömältä niin itsensä kiusaaminen rääkkiliikunnalla, kiduttaminen kaloreita kyttäämällä ja mollaaminen peilin edessä ei oo se tapa, joka vie pitkälle.

Yleensä ajatus laihduttamisesta ei syty halusta voida paremmin tai olla terveempi. Se syntyy halusta näyttää paremmalta, tarpeesta tulla hyväksytyksi – ajatuksesta, että laihuus ois jonkinlainen avain onneen. Voin kokemuksesta kertoa, että asia ei mee ihan niin. Aikoinaan laihduttaessa onnistuin nimittäin kilojeni myötä heikentään mun terveyden ja samalla kuoppaamaan myös sosiaalisen elämäni. Musta ei tullut yhtään sen onnellisempaa eikä kukaan myöskään rakastunu muhun siks, että olin laihempi kuin aiemmin.

Elämässä en hirveen montaa asiaa kadu, mutta pakko myöntää että se ajanjakso kyllä vähän harmittaa. Se että aliarvioin mun ystäviä ja suljin itseni omaan kuplaani ihan vaan siksi, että voisin näyttää mihin pystyn. Jotta voisin näyttää paremmalta. Onneks mä kuitenkin havahduin tilanteeseen hyvinkin nopeasti enkä saanut mitään peruuttamatonta fyysistä haittaa aikaan, mutta pääkopan kanssa piti taistella pitkään. Vasta viime vuosina oon oppinut päästämään täysin irti siitä pakonomaisesta kaloriajattelusta, syömisen rajoittamisesta ja pakkomielteisyydestä liikuntaan.

Toisaalta se kyllä opetti sen, että laihduttaminen ei oo sen arvoista.

VäliviivaOisin halunnut, että tää kirjoitus ois ollu positiivinen ja kannustava, mutta halusin myös jakaa mun omia kokemuksia jotka ei oo niin kivoja. Nyt tätä kirjottaessani oon muodoiltani pehmeämpi entä niinä aikoina, kun mun rasvaprosentti oli alimmillaan. Mutta oon myös paljon onnellisempi ja ihmisenäkin huomattavasti mukavampi! Iloisempi, sosiaalisempi ja avoimempi. Nykyään arvostan paljon enemmän sitä kun ihmiset näkee musta pintaa syvemmälle ja kehuu vaikkapa mun luonnetta tai herkkyyttä. Siitä tulee hyvä mieli, eikä todellakaan siitä, jos jonkun mielestä mulla on hyvät tissit tai perse 😉

Harvardin yliopistokin sai just valmiiksi 75 vuoden tutkimuksen, jossa tutkittiin hyvän elämän tekijöitä. Tutkimuksen mukaan onnellisimmat ihmiset olivat niitä, joilla oli elämässään hyviä ihmissuhteita. Enkä ihmettele yhtään <3  Ja hyvät ihmissuhteet on niitä, joissa jokainen saa olla just sellainen kuin on ja jossa tuetaan ja kannustetaan toisia oli tilanne mikä tahansa. Ihmissuhteet on niitä, joihin panostaminen ja kaunis kohtelu kantaa hedelmän läpi elämän.

Elämän paras oppi onkin ollu tajuta ettei onnellisuus oo riippuvaista siitä miltä mä näytän.

Onnellisuus kyllä puolestaan vaikuttaa siihen miltä mä näytän ja se onkin parasta, mitä kukaan voi päällään kantaa! Se luontainen rentous, hymy ja aitous kun on sinut itsensä kanssa 🙂 En enää välitä, vaikka joku ei tykkäis siitä miltä mä näytän sillä se ei oo multa pois. Mua ainoastaan harmittaa niiden puolesta, jotka arvottaa ihmisiä niinkin merkityksettömän asian perusteella – kuinka paljon sellainen ennakkoluuloisuus rajoittaa ja kuinka köyhää sellanen elämä voikaan olla.

Jokainen meistä on arvokas just sellaisena kuin ollaan. Tärkeitä ja arvokkaita. Eihän verrata itseämme muihin tai anneta varsinkaan muiden vaikuttaa siihen, kuinka hyväksi me itsemme tunnetaan? Sillä se on elämän heittämistä hukkaan – täällä kun on niin paljon ihania asioita, joista nauttia! Eikä niihin vaikuta puntarin lukema tai vaatteiden koko.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa

6 kommenttia

  1. Kisu kirjoitti:

    Moi,

    kiteytit hienosti asioita tähän. Oon tavannut sut Jyväskylässä terassilla kolmisen vuotta sitten. Olit silloin todella hiljainen, apea ja sisäänpäin kääntynyt, et ollut jotenkin läsnä ja lähdit tosi aikaisin pois. Aamulla olit käynyt kuudelta juoksemassa portaita, vaikka meidän piti mennä yhdessä kahdeksalta.

    Jotenkin uskomatonta lukea näitä sun tekstejä, kun olet selvästi muuttunut, PALJON, ja juuri siihen oikeaan ja ihanaan suuntaan. Kaikkea hyvää sinulle! <3

    • Aino Mäkelä kirjoitti:

      Moikka!

      Ja kiitos ihanasta kommentista. Se pysäytti – hyvällä tapaa. Kiitos siitä ja kaikista ihanista sanoista <3 Jos vielä asut Jyväskylässä niin mennään joku kerta portaisiin! 😀

      Samoin sulle, ihanaa kevättä ja alkavaa kesää 🙂 <3

  2. Eveliina92 kirjoitti:

    Kiitos Aino.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *