Hae
Aino Mäkelä

Nautinto, lohdutus, kiusaus, rangaistus?

Oon viimeaikoina lukenut paljon erilaisia kirjoja ja keskusteluja, sekä vaihtanut itse ajatuksia ravitsemuksesta erilaisien ajattleumallien omaavien ihmisten kanssa. Se on saanut mut miettimään – ja paljon. Niin omaa syömistä kuin myös ajattelumalleja ja niitä tapoja, jotka tällähetkellä meidän kulttuurissa syömisen suhteen vallitsee.

Annan juhlat

Jokainen varmaan on yhtä mieltä siitä, että ruoka aiheuttaa tunteita. Fyysistä näläntunnetta, mutta myös esimerkiksi innostusta, ahdistusta, lohdutusta ja onnellisuutta. Nykyinen tiedon paljous ja ajatus siitä, että ”pitäisi elää terveellisesti” saa monen pään sekaisin. Varsinkin, kun jokaisella valmentajalla ja gurulla on omat tapansa toimia. Luetaan blogeja, keskusteluja ja katsotaan dokumentteja – niissä joka toinen syö pelkästään rasvaa ja toinen puolestaan voi hyvin pelkkiä hedelmiä nautiskelemalla.

Ahdistus on ehkä se huolestuttavin tunne, mitä ruoka voi herättää. Tai mun mielestä kaikki oikeastaan negatiivinen – sillä negatiiviset tunteet oman kokemukseni mukaan saa myös syömämme ravinnon vaikuttamaan kehossamme negatiivisesti. Ainakin jollain tasolla. Jos stressaamme jokaisesta syömästämme suupalasta, voi sillä olla salakavalia vaikutuksia mm. painon nousun tai jonkin oireilun lisääntymisenä.

Muistattehan – se mihin me keskitytään, se lisääntyy.

Annan juhlat

Eräs keskusteluissa pinnalle noussut ajatus syömiskulttuurimme ”ongelmasta” oli nautintokeskeisyys. Kuinka ruokaa on niin paljon ja helposti kokoajan saatavilla, mikä tekee syömisestä helppoa eikä ruokaa enää osata arvostaa. Joka kulman takaa voi käydä hakemassa hampurilaisen ja mikron kautta voi pyöräyttää itselleen pikalounaan alle minuutissa. Ja kuinka sokeri, transrasvat ja höttöhiilarit on monelle se nautinnon lähde – ne ruoat, jotka saa meidän hormonitoiminnan heittämään häränpyllyä luoden hetken illuusiota nautinnosta.

Kuitenkin panostitpa siihen tai et niin sulla on jonkinlainen terveys ja hyvinvointi: joko hyvä, huono tai jotain siltä väliltä. Se ei oo mikään sovellus, joka vaan yhtenä päivänä päätetään kytkeä päälle – se on mukana joka päivä ja siihen on mahdollisuus vaikuttaa jokaisella valinnalla jonka päivittäin teet.

Kvinoasushi

Nykynen fitness-buumi ehkä opettaa ainakin mun mielestä hieman vääränlaista syömiskulttuuria. Se ei opeta syömään kehoa kuunnellen tai tajuamaan kehon ja mielen viestejä – se opettaa makroista, kaloreista ja ”robottimaisuudesta”. Halutaan olla laihoja ja silloin ruokaan liittyvät tunteet voikin helposti olla negatiivisia, kun odotellaan nopeita tuloksia – ”en mä nyt kuitenkaan laihdu” -fiiliksellä.

Pelkästään jo muuttamalla omaa suhtautumistaan ruokaan sekä vaihtamalla fiiliksen positiiviseksi voi olla iso merkitys sen kannalta miten asiat tulee etenemään ja ennenkaikkea itseensä, syömiseen ja ruokaan suhtautumiseen.

Taste of Helsinki

Negatiivinen suhtautuminen, ruoan ajattelu ”välttämättömyytenä” tai pahimmillaan jopa rangaistuksena (ehkä aiemmasta lihomisesta?) sekä syömiseen liittyvien tunteiden kätkeminen voi mahdollisesti suistaa ihmisen epätoivoon ja johtaa liika(tunne)syömiseen. Itsensä jatkuva rajoittaminen ja siihen liittyvä negatiivisuus voi johtaa pisteeseen, jossa mielihyvää haetaan loppujenlopuksi kuitenkin ruoasta. Epäarvostava, alentava ja ankarasti tuomitseva itsepuhelu ei lisää iloa ja onnea, vaan onnistuu todennäköisesti vain lisäämään ahdistusta ja häpeän, pelon tai/sekä syyllisyyden tunnetta.

Ihmisillä on myös se mielleyhtymä (ehkäpä juuri sellainen sisäinen, tiedostamaton ajatusmalli?) minkä mukaan terveellinen ei voi olla hyvää. Kohtaan tähän jatkuvasti omassa työssäni ja tätä ajatusta ruokkii myös viralliset tahot, esimerkiksi Hanna Partanen samalla antaen hyväksyntänsä mm. päivättäiselle jäätelön syönnille. Mä puolestani uskon, että terveellinen ja herkullinen ruoka ravitsee sekä kehoa että mieltä ja tekee täten kylläisemmäksi ruokkien jokaista aistia.

Pelkällä negatiivisella ajatuksella ruoasta mitä syödään on ihan valtavan iso merkitys meidän omaan oloon ja hyvinvointiin. Jos nautitaan jokaisesta suupalasta ja arvostetaan, ollaan tyytyväisiä siihen kuinka se tekee hyvää meidän keholle niin vointi on varmasti (ja tutkitusti) syömisen jälkeen paljon parempi. Kaikesta voi toki potea morkkista ja huonoa omaatuntoa, mutta silloin on hyvä miettiä – miksi alunperin tuli syötyä jotain, mikä jälkeenpäin vain kaduttaa?

Eilisen ruokalista

Mä ainakin oon sen verran nautintokeskeinen ihminen, etten mä söis mitään pahaa tai mautonta. Oikeastaan en myöskään usko, että kukaan edes haluais muuttaa elämäntapojaan ja ruokatottumuksiaan parempaan suuntaan jos tulevaisuus maistuis pelkälle mauttomalle pahville. Hetkellisesti kana-parsakaali -dieetti voi menetellä, mutta sillä hetkellä ei oo mitään merkitystä ellei se jää pysyväksi tavaksi. Ja siitä kanasta ja parsakaalistakin saa muuten hurjan hyvää, kun vähän viitsii nähdä vaivaa!

Ainakin mun mielestä elämä on ihan liian lyhyt sellaiseen kärsimykseen, joten pyrinkin parhaalla mahdollisella tavalla tuomaan omalla esimerkilläni esille kuinka ruoka voi olla samaan aikaan sekä hyvää että terveellistä.

Ajatus sisäisistä, tiedostamattomista ajattelumalleista syömiseen liittyen kiehtoo mua kovasti – osittain varmasti siksi, että tunnistan itsekin omaavani niitä. Varmasti jokaisella meistä on jonkinlaisia vakiintuneita ajatuksia/käsityksiä syömisestä, jotka on juurtuneet syvälle alitajuntaan niin ettei me enää edes tajuta niiden olemassaoloa – kunhan vaan tottumuksesta toimitaan niiden mukaan. Vähän kuin työmatka, jonka polkee joka päivä: sitä alkaa pitämään niin itsestäänselvyytenä, ettei edes huomaa jos sen varrelle on ilmestynyt uusi kauppa tai vaikkapa näköispatsas.

Raakapasta

Mä opettelin aikoinani ”järkisyöjäksi”, joten suurin osa mun syömistä ohjaamista ajatusmalleista on siihen perustuvia: ”treenin jälkeen täytyy syödä”, ”mistä proteiinia?”, ”pitää syödä että jaksaa” jne. Ne on ihan fiksuja ajatuksia, mutta nekään eivät aina päde. Myöskään kaikki, mitä oon joskus lukenut ja oppinut ei oo kuitenkaan palvellut juuri mua, vaikka jonkin kohdalla ne oliskin hyviä juttuja.

Toisaalta osassa ajatusmalleista ei oo mitään järkeä. Mä oon kuulunu esimerkiksi niihin ihmisiin, jotka syö buffetissa niin että napa ratkeaa koska ”ruoasta on maksettu” ja vielä välillä joudun kysymään itseltäni ennen santsaamista, että enkö muka oo jo tarpeeksi kylläinen? Edelleenkin joidenkin ihmisten seurassa (ja Oulussa!) mun vanhat (bile)tavat saattaa nostaa päätään ja voin lyödä homman ihan ranttaliksi: en siksikään niin, että haluaisin vaan siksi että niin on aina ennenkin tehty. Siihen tilanteeseen liittyy tietty tunne, jota seuraa toiminta – tiedättekö mitä ajan takaa? Veikkaan, että ainakin jälkimmäinen johtuu siitä etten oo koskaan liiemmin käsitellyt sitä asiaa vaan ainoastaan yrittänyt unohtaa sen.

Osa-aika vegaani

Mä en koe olevani kovinkaan voimakkaasti tunnesyöjä, mutta joskus kyllä käyn melkoista tunnesotaa suupalojeni suhteen. Silloin kyse on ehkä enemmänkin rangaistuksesta, kuin palkinnosta – ”Don’t treat yourself with a food – you’re not a dog” on mun mielestä ajatuksena ihan loistava ja mä tykkäänkin ennemmin palkita itteäni jollain oikeasti palkitsevalla kuten hieronnalla tai vaikka lomamatkalla. Hah! Surun tai ahdistuksen hetkellä turvaudun mielummin ystäviin ja liikuntaan entä hukuttaudun jäätelöpurkkiin. 

Mutta ei se syöminen tai syömättä jättäminen sais olla rangaistuskaan. Jokaisen suupalan kanssa pitäis olla sujut ja se onnistuu silloin, kun tekee tietoisia valintoja omasta halustaan. Kesälomareissulla huoltsikalta tulee helposti ihan tavan vuoksi ostettua matkaevääksi pussillinen karkkia ja se on voi olla ok, jos sitä oikeasti haluaa. Mutta jos siihen ostamiseen ja syömiseen johtaa muut tekijät, voi seurauksena olla morkkis mikä puolestaan saa aikaan itsensä syyllistämistä, negatiivista puhetta ja stressiä.

 

Äitienpäiväbrunssi

Omat ajatusmallit ja uskomukset itsestään oliskin hyvä oppia tunnistamaan ja päästämään niistä irti, jos ne eivät palvele itseään. Se irti päästäminen ja tiedostaminen onkin sitten se vaikein paikka – se vaatii paljon keskustelua itsensä kanssa sekä uuden opettelua, ikäänkuin uuden identiteetin luomista. Itseensä pitää uskoa ja tsempata, ikäänkuin aivopestä itsensä siihen pisteeseen kun muutos on jo tapahtunut. Silloin kun itse uskoo siihen mitä tekee, on tie määränpäähän huomattavasti kevyempi kulkea 🙂

Saitteko yhtään koppia mitä ajan takaa?

Harri & Ilkka Virolaisen kirjassa ”Mielen voima” oli hyvin konkretisoitu rajoittavia tekijöitä, joista mäkin tässä juuri puhuin. Kirjan mukaan usein henkilöillä, jotka haluavat pudottaa painoa siinä onnistumatta on ristiriitaisia haluja painonpudotukseen liittyen. Paino voidaan kokea turvana tai herkuttelu lohtuna – voi olla, että jostain painoon liittyvästä tekijästä on pelottavaa luopua mikä voi johtaa syömiseen. Luopuminen on aina vaikeaa, mutta on hyvä muistaa ettei uudelle ole tilaa jos vanhasta ei päästä irti 🙂

Virolaiset selittävät myös, että tunnesyömisen taustalta löytyy usein tukahdutettuja tunteita kuten häpeää, pelkoa ja syyllisyyttä – jotka jo itsessään saavat kortisolin erityksen lisääntymään. Paras keino irtaantua tunnesyömisestä onkin käsitellä siihen liittyviä tunteita ja tiedostaa, milloin syödään tunteeseen ja milloin oikeaan nälkään. Tunnesyömisessä näläntunne ei tyydyty, ellei siihen itse tunteeseen uskalla tarttua. Täydellisyyteen pyrkiminen ja muilta hyväksynnän hakeminen on loputon tie, jolla ei koskaan mikään riitä – sen sijaan olisikin tärkeämpää oppia hyväksymään itsensä ja kehonsa sellaisenaan.

Makeaa mahan täydelt'

Huh, mitä ajatuksenjuoksua – tuntuipa hyvältä saada kirjoitettua näitä päässä pyörineitä asioita sanoiksi, konkreettisiksi lauseiksi. Tiivistettynä kaiken pointti oli ehkä se, että syöminen ei oo aina pelkkää syömistä vaan siihen voi vaikuttaa niin monet muutkin tekijät kuin ruoan herkullisuus tai näläntunne. Ihminen on uskomattoman kiehtova, monimuotoinen kokonaisuus.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa

6 kommenttia

  1. Ansku kirjoitti:

    Moikka!
    Oon kyllä sun kanssa samaa mieltä: Ruuasta saa ja pitää nauttia ja jokainen ateria saa olla nautinnollinen ja herkullinen.

    Ihania kuivia 🙂 Voisitko kuvien alle kirjottaa mitä niissä on ja löytyykö resepti jostain?

    Mukavaa viikon jatkoa!

    • Aino Mäkelä kirjoitti:

      No mä ajattelinkin, etten varmasti oo yksin ajatusteni kanssa 🙂 Ja hei – kiitos ideasta! Mä voin lisäillä noita tietoja, ehdottomasti!

  2. Maiju kirjoitti:

    Minä olin varmaan ensimmäiset 49-vuotta aina jollain laihdutuskuurilla. Sitten päätin, että alan nauttimaan elämästä. Tuli keliakia ja päätin nauttia entistä enemmän. Taistelen kovasti sen puolesta, että myös keliaakikkojen pitää saada nauttia hyvästä ja maistuvasta ruuasta. Meille ei enää kelpaa joku ”mä tuon sulle jotain” ajatusmalli, mitä vielä jossain tänä päivänäkin noudatetaan. Haluan itse valita syömiseni. Halauksia.

    • Aino Mäkelä kirjoitti:

      Maiju – sä niin tiiät, että tykkään sun tavasta elää ja ajatella <3 Elämästä kuuluu nauttia ja jokainen ansaitsee vain parasta. Halauksia takas! <3

  3. Heleve kirjoitti:

    Amen! Olin aivan järkyttynyt tuosta Hanna Partasen Hesarin jutusta. En voi ymmärtää että ravitsemusterapeutti julistaa lehdessä kuinka ruuan ei pidä olla hyvää ja nk. hyvää ruokaa saa syödä vain kerran kuussa.
    Ilmeisesti Partasen kannattaisi harjoittaa hiukan ruuanlaittotaitojaan, nimittäin itse saan kyllä terveellisen ja ravitsevan ruuan maistumaan hyvältä. Olen sen verran nautintokeskeinen ihminen ja pidän ruuasta ja ruuanlaitosta, että en voisi ikipäivänä nähdä ruokaa vain polttoaineena ja sallia itselleni hyvän ruuan herkkupäivät kerran kuussa. Huh! 😀

    • Aino Mäkelä kirjoitti:

      Jep… kuten huomasit, täältä löytyy toinen järkyttynyt! ? Tosi outo ajattelutapa eikä ainakaan mun mielestä yhtään esimerkillinen sellainen. Hyvä ruoka – parempi mieli, niinhän se menee. Kun saa nautiskella päivittäin ei tuu oikeasti edes syötyä mitään epäterveellistä samoissa määrin, näin mä ainakin uskon 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *