Hae
Aino Mäkelä

Joulukihlat ja hyggeilyä – tällainen oli mun loppuvuosi

Joulu oli ja meni, ja kirjoitin aiheesta kokonaiset nolla kertaa! Kirjoitettavaa olisi kyllä ollut, mutta yhtenäkään iltana ei vain huvittanut istua koneen ääreen kirjoittelemaan ja ehkä pieni ”laiskottelukausi” tekikin hyvää, sillä nyt tuntuu että intoa ja ideoita on enemmän kuin vuosiin – kunhan vaan tietäisi mistä aloittaa.

Mutta ehkä helpointa on muistella palaamaan hieman joulua ja joulukuuta.

Ensimmäistä kertaa ikinä vietin jouluni ilman omaa perhettä, sillä päätettiin jäädä viettämään joulua omaan kotiin ihan kahdestaan. Ensin mietin, että tuun varmasti katumaan sitä päätöstä ja ikävöimään perhettäni, niin olin kyllä väärässä. Oli ihanan rauhallista ja rentouttavaa viettää joulu ilman matkustelua ja kiirehtimistä paikasta toiseen, ja perheenkin seurasta pääsin nauttimaan yhteisen videopuhelun muodossa. Ihanaa tämä nykyaika! <3

Ja kuten jo otsikossa paljastin, niin mentiin jouluna myös kihloihin. Joulupuuron jälkeen makoiltiin sohvalla Joulupukin kuumalinjaa katsellen ja yhtäkkiä Markus kaivoi pyjamansa taskusta itse tekemänsä sormuksen ja kosi <3 Olinkin ihmetellyt mitä ihmettä se oli puuhastellut aamulla, kun nousi sängystä niin älyttömän aikaisin 😀 Sormus oli niin kaunis, että mielelläni olisin ottanut sen ihan oikeaksi kihlasormuksekseni jos se vaan materiaalien puolesta olis sen kestänyt.

Tunsin itseni niin aikuiseksi, kun sain kattaa joulupöytään itse valmistamani laatikot ja salaatit, ja Markus puolestaan oli paistanut kinkun ja savustanut kalan. Ruokaa oli niin paljon, että niitä syötiin kyllästymiseen asti seuraavat neljä päivää.

Muuten jos meidän joulu pitäisi tiivistää pähkinänkuoreen niin pitkät yöunet, hitaat aamut, ulkoilu, Disney-elokuvat, sauna ja palju kertoo varmasti tarpeeksi. Ystävienkin näkeminen jäi koronaaltistumisten vuoksi, mutta pakko kyllä myöntää että oli aivan ihanaa olla ihan kahdestaan kotona <3

Toivoisin, että vuosi 2021 jatkuisi samoissa merkeissä kuin 2020 loppui: levollisissa ja onnentäyteisissä. Koska mitä muuta sitä ihminen elämältään oikeastaan tarvitseekaan? Ei ainakaan suorittamista ja jatkuvaa kiirettä, sen oon jo oppinut. Kantapään kautta ja useamman kerran! 😀

<3 Aino

LUE MYÖS:
Näillä vinkeillä ihosi hehkuu läpi talven / Milloin olen viimeksi? / Epänormaali väsymys?

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Yksi kommentti

  1. villananna kirjoitti:

    Olisi jo aika saada jotakin parempaa tähän… Viime vuosi oli niin raju.

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.