Hae
Aino Mäkelä

Nyt ja 3 vuotta sitten – 12 x 3

Yks aivan loistava juttu siinä, että on kirjoittanut blogia vuosia – tämä on tainnut olla pystyssä jo 10 vuotta, ellen väärin muista? Tai jos ei vielä täysin, niin viimeistään tänä syksynä se tulee täyteen – on mahdollisuus palata vanhojen juttujen pariin. Muistella kuinka kärkkäästi suhtauduin maitotuotteisiin nuorempana tai miten paljon treenaaminen mulle joskus merkitsi.

On hauska nähdä miten omat ajatukset on muuttunut ja samalla myös miettiä, että mikä on saanut sen muutoksen aikaan. Mitkä on ollut niitä tekijöitä, jotka on näinä vuosina tehnyt minusta minut? Löysin juttuarkistosta reilu kolme vuotta sitten julkaisemani haasteen ”12 x 3 asiaa tällä hetkellä” ja näin maanantain kunniaksi kirjoitin siitä tänään oman versioni. Mukana siis ne 12 x3 asiaa kolmen vuoden takaa ja nyt – huomaatteko eron?! 😉

3 vuotta sitten – 3 asiaa, joista pidän erityisen paljon nyt:
– kuutamokävelyistä
– pikkupakkasesta
– Foodinin uusista lakritsitaateleista

JA nyt:
– meidän kodista
– uudelleenaloitetusta uintiharrastuksesta
– alennusmyynnistä ostamistani nahkashortseista

3 asiaa, joista en pidä tällä hetkellä:
– pimeydestä (nykyään koen pimeän rauhoittavana)
– Jyväskylän ainaisista ruuhkista
– mun auton sotkuisuudesta (ja edelleen se on kuin kaatopaikka..)

JA nyt:
– jatkuvasta lumisateesta (omakotitaloelämän huonoja puolia)
– huonoista yöunista
– kokoajan nousevasta bensanhinnasta – kaikkialle kun on pakko mennä autolla, kun muuten ei pääse mihinkään

3 asiaa, joita tein viime viikonloppuna:
– Olin kivalla työkeikalla!
– Tein ihanaa barbequepiirasta
– Katoin tuotantokaudellisen The Bodyguardia (ja nyt en edes muista, mikä tämä sarja oli ja mitä siinä tapahtui?)

JA nyt:
– söin raejuustoa ensimmäisen kerran sitten maitovastaisuuteni puhkeamisen jälkeen
– katsoin yhden tuotantokauden Mary Kills Peoplea
– siivosin tuntikausia (ja ai että nyt on ihana olla siistissä kodissa!)

3 asiaa, jotka olen oppinut lähiaikoina:
– Elämä on aika ihmeellistä, kun vaan heittäytyy sen vietäväksi
– puhumaan omista tunteistani
– Todella paljon teknisiä asioita liittyen verkkosivuihin ?

JA nyt:
– uimahalli on aamuisin täynnä eläkeläisiä
– ei ole mitään likaa, mitä Universal Stone ei sais puhtaaksi
– jos juo vanhentunutta maitoa aamukahvissa, tulee koko päiväksi tosi paha olo

3 asiaa, joita en osaa vieläkään yrityksestä huolimatta:
– nousta sängystä kellon soidessa
– pitää siisteyttä yllä (vihdoin osaan!)
– oikolukemista, siis omien tekstien. ärrrr!

JA nyt:
– pitää viherkasveja hengissä
– pedata sänkyä aamuisin
– välttää kiirettä – vaikka kuinka hyvin suunnittelen ja priorisoin, niin silti edelleen kiire on mulle se paras motivaattori

3 asiaa, jotka haluaisin osata juuri nyt:
– teleportata itseni paikasta toiseen, jotta saisin mun päiviin edes hetken lisää aikaa
– olla ajattelematta liikoja
– ois kiva osata käyttää rahaa järkevästi

JA nyt:
– rauhottua enemmän iltaisin
– uida tehokkaasti, puhtaalla tekniikalla
– ratkaista trigonometrisia yhtälötiä

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä vielä tänään:
– käydä suihkussa ja tehdä itsestä taas ihminen
– muistaa syödä
– yrittää palautua tästä päivästä

JA nyt:
(oikeasti ajattelin vaan rentoilla loppuoillan, sillä mitään ei oo pakko tehdä)
– tehdä ruotsinkurssin videotehtävien vertaisarvioinnit
– herkutella just uunista tulleella banaanileivällä
– tehdä rentouttava jalkakylpy

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan tällä hetkellä:
– metsälenkit
– lasillinen hyvää viiniä
– Hän

JA nyt:
– metsälenkit edelleen!
– sauna ja siihen yhdistetty kansawandhieronta (ahhhh!)
– hyvä kirja

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle tällä hetkellä:
– villapaidan
– villasukat
– pipon

JA nyt:
– ihan täsmälleen sama vastaus kuin kolme vuotta sitten 😀

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia nyt:
– kodin metsän siimeksestä (check!)
– Kuoma-kengät (edelleen hankintalistalla)
– uuden valoherätyskellon rikkinäisen tilalle (tämä ois kyllä hyvä, etenkin jos herättäis aamuisin samaan aikaan)

JA nyt:
– lentoliput Lontooseen
– uudet uimalasit, lättärit ja pullarin
– Neurosonic patjan

3 asiaa, joista unelmoin tänään:
– no tietty siitä omasta kodista metsän siimeksessä (check!)
– nukkumisesta
– Espresso Housen Chai Latesta, se on aivan liiiiiiiian hyvää!

JA nyt:
– sushilounaasta
– olohuoneen viherviidakosta
– lemmenlomasta tropiikissa

3 asiaa, joita odotan innolla lähitulevaisuudessa:
– Bohemian Rhapsodya, joka mennään illalla kattomaan
– lauantai-iltaa tyttöjen kans!
– ihanan Jutan ”Hiljainen selkä” -joogapäivää <3

JA nyt:
– ensimmäistä ulkomaanreissua koronavuosien jälkeen
– meidän Ullan tulevia pentuja <3
– tulevaa viikonloppua, kun saan olla kotona ihan yksin enkä aio tehdä yhtään mitään, ihan vaan olla ja rentoilla

Olipa hauska ettiä tähän kuvitukseksi vielä vanhoja kuvia. Jotenkin sitä olis ajatellut, että kolmessa vuodessa ajatukset, toiveet ja haaveet ois muuttuneet enemmän, mutta vaikuttaa vähän siltä ettei tiikeri pääse raidoistaan. Edelleen on arjessa samoja haasteita, ja unelmatkin kulkee samaa rataa.

Tulevana viikonloppuna en tosiaan aio tehdä yhtään mitään, mitä on pakko – joten voi olla, että yllätän itseni jo viikon sisään kolmannella blogikirjoituksella! 😀

<3 Aino

LUE MYÖS:
Lähes puolen vuoden jälkeen.. / Viikon ruokalista + ostoslista hintoineen / 10+6 säästövinkkiä

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Lähes puolen vuoden jälkeen..

Viimeiset puoli vuotta oon viettänyt hiljaiseloa, niin täällä blogissa kuin instagraminkin puolella – sinne tosin olen päivitellyt jotain silloin kun on siltä tuntunut, mutta veikkaan että nekin kerrat on laskettavissa yhden käden sormilla. Tai maksimissaan kahden. Kun päivästä viettää monta tuntia toimistolla tietokoneen ääressä, niin kotona harvemmin huvittaa enää avata tietokonetta kun olisi niin paljon kaikkea muutakin mitä tehdä.

Tai okei, lähes joka ilta joudun kuitenkin avaamaan koneen sillä iltaisin ja viikonloppuisin on tehtävä kouluhommia. 

Välillä tuntuu etten tunne itseäni, sillä ennen olisin viettänyt viikonlopun kirjoitellen postauksia valmiiksi seuraavaa viikkoa varten ja testaillut erillaisia reseptejä teille julkaistavaksi. Tiedättekö mitä tein tänään? Ensin koulujuttuja ruotsin kurssia varten ja sen jälkeen siivosin viisi tuntia. Siivosin. En tiedä onko tämä korona-ajan aikaansaannosta vai olenko jossain vaiheessa lyönyt pääni pahasti, mutta nykyään viikonloppuisin nautin siivoamisesta – ja ennenkaikkea nautin siististä kodista.

Joku tosin voisi kutsua sitä myös aikuistumiseksi.

Näin puolen vuoden tauon jälkeen on hassua miettiä, että mitä teille kertoisi, joten on varmaan helpointa kertoa vähän kaikenlaista:

  • Koulu on alkanut mukavasti ja tuntuu ihan omalta jutulta! Ensin ahnehdin liikaa kursseja omiin resursseihini nähden, mutta heti kun tein päätöksen tiputtaa joitain ”ei-niin-kiinnostavia”-kursseja pois olo keveni. Päätin, että näin töiden lomassa otan suoritettavaksi vain aidosti kiinnostavia kursseja, ja suoritan kaikki tylsät pakolliset sitten kun on hieman enemmän aikaa – kenties opintovapaalla.
  • Ollaan vihdoin saatu meidän piharakennus valmiiksi ja täten vieras- ja vaatehuone on vapautuneet varaston roolistaan. Nyt mulla onkin aivan ihana oma rauha tehdä kotitreenejä, hengitysharjoituksia ja joogaa vierashuoneessa. Uutena juttuna oon innostunut tekemään tanssitreenejä Youtube-videoiden tahtiin! Rakastan tanssia, mutta mulla tuntuu olevan kaksi vasenta jalkaa joten suljettujen ovien takana ilman ylimääräisiä silmäpareja tanssiminen tuntuu mukavalta ja on ihanan vapauttavaa. Ja hikistä! 😀
  • Muutenkin kotona menee kyllä tosi hyvin, mitä nyt mun puhjennut siivousintoilu käy joskus miehen hermoille – ja ihan syystäkin. Koiria meillä on kotona nykyään neljä, ja yritän kovasti hillitä itseäni ettei määrä kasvaisi enää lähitulevaisuudessa.
  • Olen vihdoin saanut talouteni hallintaan. Vuosi sitten käymäni Rahabalanssin valmennus antoi todella hyvät eväät taloudellisen hyvinvoinnin kehittämiseen ja musta tuntuu, että se antoi paljon inspiraatiota järkevöittää myös elämän muita osa-alueita. Jos oikein kovasti mietin, niin nykyinen siivousintoiluni voi olla peräisin Jennan opeista – kun selkeys ja tasapaino yhdellä elämän osa-alueella tuntuu hyvältä, sitä varmaan alkaa kaipaamaan enemmän ympärilleen.
  • Hankin itselleni vihdoin uuden Oura-sormuksen kadottamani sormuksen tilalle. Uskon etten useampaan vuoteen halunnut sormusta takaisin, sillä tiesin sen kertovan sen mitä en halunnut siinä hetkessä kuulla.. Nyt olin kuitenkin valmis ottamaan taas hyvinvointini omiin käsiini ja panostamaan siihen enemmän. Ja on ihan uskomatonta kuinka paljon vain se, että saadaan tietoa, voi oikeasti tehdä hyvää sillä Ouran antaman datan perusteella sain jo viikossa muutettua elämäntapojani niin, että sain nelinkertaistettua syvän uneni määrän (joo, ei sitä ihan hirveesti alkujaan ollut..).

Ja mitäs muuta? No, ehkä paras oivallus oli kun töissä kehityskeskustelussa multa kysyttiin missä näen itseni 10 vuoden päästä. Siinä hetkessä tajusin, että just nyt en haaveile mistään isosta elämänmuutoksesta tai ”paremmasta huomisesta”, ja se johtuu täysin siitä että olen niin älyttömän tyytyväinen elämääni juuri nyt. Tai kyllä mulla on ajatuksissa uudistaa meidän eteisen sisustus, mutta isossa kuvassa kaikki on kyllä just nyt ihan tosi hyvin ja oli jotenkin todella mahtavaa tajuta se, kun niin harvoin arjessa pysähtyy kunnolla asioita miettimään eikä siten osaa olla kiitollinen niistä itsestäänselvistä asioista. Siis niistä, jotka on juuri niitä tärkeimpiä.

Koska oon kaivannut kirjoittamista niin paljon, niin yritän itseni vuoksi saada avattua koneen jatkossa hieman useammin vapaa-ajallakin.. Seuraavaa kertaa odotellessa voitte jättää kommenttikenttään kysymyksiä tai vaikka postausideoita, niin ehkä aktivoidun niiden voimasta jo hieman nopeammin! 😉

Kivaa lauantai-iltaa,
<3 Aino

LUE MYÖS:
Vuoden 2021 teema: raha & säästäminen / Viikon ruokalista + ostoslista hintoineen / 10+6 säästövinkkiä

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto