Hae
Aino Mäkelä

Kuinka paljon on riittävästi?

Kesä on ohi ja syksy alkaa – aika monelle se tarkoittaa takaisin rutiineihin palaamista, ryhtiliikettä ja kesäkilojen karisuttamista. Ei siis ihmekkään, että viime viikkoina kuntosaleilla on riittänyt vipinää ja maitorahkan kulutus on kasvanut. Tai jospa ei sittenkään…Voitaisko me jo vihdoin päästä yli tästä pinttyneestä laihdutusmallista?

Se olis ihanaa! Fitnessurheilijoiden vahva somepresenssi valitettavasti edelleen huijaa monia ja saa uskomaan, että mitä enemmän treenaa ja mitä vähemmän syö niin sitä paremmalta näyttää.

”Syö vähemmän kuin kulutat”

Jos ajatellaan asioita yksinkertaisesti ja mustavalkoisesti laihtuminen tapahtuu, kun ihminen syö vähemmän kuin kuluttaa. Ahh, miten helppoa! No ei ole, jos olis niin laihduttaminen ei olis vaikeaa eikä ihmiset hurahtais erilaisiin trendidieetteihin hoikemmasta olemuksesta haaveillessaan. Ihminen kun ei ole kone eikä yksinkertaistettu mustavalkoinen totuus ikinä päde kaikkeen – ei tähänkään.

Yksi syy siihen miksi tuo yksinkertainen ohje ei toimi on se, että monet tuntuvat tulkitsevan sen ”mitä enemmän liikut, sitä enemmän ja nopeammin laihdut”. Ai mistäkö tiedän? Siitä, että olen itse tehnyt saman – ja tunnen aika monta muutakin, puhumattakaan samanlaisia esimerkkejä joita näen Facebookissa ja Instagramissa päivittäin. Se johtuu yleensä siitä, että tuloksia halutaan nopeasti!

Mutta kuten jo moni tietää, niin oikotietä onneen ei ole.

Kuinka paljon on tarpeeksi?

KUINKA PALJON LIIKUNTAA ON TARPEEKSI?

Kuten tunnustin, oon itsekkin liikkunut ihan mielettömiä määriä halutessani laihtua – parhaimillaan muistaakseni 14 tuntia viikossa! Silloin kaikki vapaa-aika taisikin kulua liikunnan parissa, vaikka muistikuvat niiltä ajoilta onkin aika vähissä. Siksi tää kysymys onkin mulle niin tärkeä ja merkityksellinen, sillä oon oppinut siihen vastauksen kantapään kautta, kärsittyäni ensin vuosikausia ylikuormituksesta ja sen aiheuttamista haittaoireista.

Sopiva määrä liikuntaa onkin se, mistä kerkeät palautua.

Ja se pätee olipa motivaatiosi treenaamiseen sitten mikä tahansa. Kuulostaa helpolta ja sitä se onkin, kunhan vain on rehellinen itselleen! Liiallinen treenaaminen ei hyödytä ollenkaan, jos se vain kuormittaa entisestään. Kaiken A ja O on siis palautuminen, sillä se myös pitää huolen siitä että aineenvaihdunta hyrrää onnellisena ja tehokkaasti. Liiallinen kuormitus on synonyymi stressille, joka puolestaan saa elimistön pitämään kaikesta mahdollisesta ravinnostaan tiukemmin kiinni jolloin kilotkaan ei pääse karisemaan.

Kukaan ei voikkaan määrittää sitä, mikä on oikea määrä liikuntaa – se riippuu omista voimavaroista ja resursseista. Siitä, miten kuormittavaa arki on jo itsessään ja kerkeääkö siitä edes palautua? Liikunta on toki hyvää vastapainoa kuormittavalle arjelle, mutta silloin liikunnan on oltava kevyttä ja palauttavaa.

Mun omassa arjessa tällä hetkellä kun töitä tulee tehtyä päivittäin kahdeksan tuntia, kahtena iltana viikosta harrastetaan koirien kanssa, viikonloput menee joko reissussa tai koulussa ja on vielä etäsuhdekkin niin aikaa treenaamiselle ei ihan hirveästi jää. Tai sanotaan näin: aikaa kyllä varmasti järjestyis, mutta en tee kompromisseja palauttavan yöunen suhteen. Reissujen jälkeen tärkeintä on saada kertynyt univelka kuitattua ja sen jälkeen voikin sitten miettiä treenejä, joita viikkoon mahtuu yleensä kolme. Kiireisimpinä viikkoina kaksi ja hyvinä neljä. Ja tiiättekö mitä? Se on ihan älyttömän hyvä määrä se! Just mulle passeli.

Liikunnan suhteen mun mielestä pätee yks sääntö:
Less is more.

<3 Aino

LUE MYÖS:
Ikuinen laihduttaja? / Näin treenaan: ennen & nyt / Näin motivoin itseni liikkeelle

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Ikuinen laihduttaja?

Touhotin koko viime kuukauden niin, että kerkesin tekemään vain kaikkea ”pakollista” enkä liiemmin mitään ylimääräistä. Onneksi lasken nykyään myös rentoilun pakolliseksi aktiviteetiksi, sillä muuten oisin nyt aikamoisen loman tarpeessa.. 😉  Mun elämään on tullut viimeisen vuoden aikana niin paljon kaikkea uutta ja kivaa, että välillä mun on hieman hankalakin priorisoida asioita ja joidenkin juttujen kanssa saattaa lähteä mopo ihan käsistä. Ja sitten muut jutut kärsii.

Niinkuin nyt, kaksi mulle tosi tärkeää juttua: liikunta ja kirjoittaminen.

Rupesinkin sitten ajattelemaan asiaa ihan todenteolla ja mun päähän hiipi hassu ajatus…

Ikuinen laihduttaja?

Voisko olla, että nyt kun mun paino on tipahtanut täydellisesti uomiinsa, en koe enää samanlaista tarvetta treenata?

Ajattelen, että kyseessä voisi olla samanlainen homma kuin niillä jotka on vuosikaudet pelänneet rasvaa ruokavaliossaan – se voin lisääminen leivälle voi tuntua ihan todella omituiselta. Aloitin aikoinaan treenaamaan mielessäni yksi asia: ulkonäkö.

Vuosien varrella motiivi on vaihdellut ulkonäön puitteissa niin laihuuden kuin kehon muokkaamisenkin välillä, mutta vuosikausia se oli keskiössä. Ulkonäkö. Ja sitten kun vihdoin opin olemaan tyytyväinen itseeni myös mun suhtautuminen liikuntaan muuttui – en harrastanut sitä enää keinolla millä hyvänsä, vaan vain silloin kun tiesin antavan enemmän kuin ottavan.

Ikuinen laihduttaja?

Tätä onkin jatkunut jo pidempään, kuin kuluneen kevään ajan. Siinä missä ennen – jopa murtuneen jalan kanssa! – treenasin säännöllisesti vähintään viisi kertaa viikossa on nykyään keskimäärä ollut aikalailla kaksi kertaa viikossa. Oon treenannut silloin, kun se on sopinut mun päivään ilman sen kummempaa säätöä ja stressiä.

En oo enää ottanut treeniaikaa mun yöunista tai läheisten kans vietetyistä hetkistä. Enkä oo mennyt treenaamaan silloin, kun nukkuminen on tuntunut houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Ja tiedättekö mitä? Mä oon siitä ihan tosi iloinen. Mä ajoittain tajusin jopa itsekkin, että mun suhtautuminen liikuntaan oli aivan turhan pakonomaista. Tää on paljon kivempaa näin, kun menee fiilispohjalta jos on mennäkseen, ottamatta turhia paineita asiasta <3

Ikuinen laihduttaja?

Elämä muuttuu ja myös elämäntavat niiden mukana. Rakastan edelleen liikuntaa – sen aikaansaamaa onnentunnetta, itsevarmuutta ja pirskahtelevia endorfiiniryöppyjä! Mutta rakastan myös monia muita asioita ja monet niistä olenkin priorisoinut viimeaikoina etusijalle.

Mutta voisinko saada kaiken? Myös sen liikunnan?

Uskon, että kyllä.

En tykkää enää ”no excuses” ajatuksesta, sillä se saa helposti olon tuntumaan luuseriksi tai luovuttajaksi jos joskus ei oikeasti vaan pysty eikä jaksa. Mun mielestä kaiken tulee lähteä siitä, että on rehellinen itselleen – sen suhteen mihin pystyy ja mitä haluaa. Silloin kun saa tehdä paljon niitä juttuja joita rakastaa, yleensä se elinvoimakin lisääntyy. Tai ainakin itsensä arvostus ja kunnioitus, jolloin huonot valinnat vähenee automaattisesti.

Haluan nauttia energisemmästä olosta ja liikunnan voimaannuttavista vaikutuksista. Haluan oppia uusia asioita mun kehosta ja oppia käyttämään sitä tavalla, jonka en edes usko olevan mahdollista.

Ja juuri sen vuoksi mä aionkin nyt ”aloittaa alusta”, aivan puhtaalta pöydältä. Merkkaan kalenteriin realistiset treenipäivät ja harrastan työmatkaliikuntaa aina silloin kun pystyn – nimittäin se pienikin määrä liikuntaa on parempi kun ei mitään ja saa yleensä aikaan lumipalloefektin 😉

Ikuinen laihduttaja?

Oisko sulla vinkkejä, miten aloittaa alusta? Miten saISIN TAAS treenit osaksi omaa arkea?

En onneksi oo muuttunut kuitenkaan ihan sohvaperunaksi, vaan mun viime aikojen liikunta on ollut täysin erilaista. Lenkkeilen kyllä koirien kanssa ja lauantainakin olin neljä tuntia metsässä vetämässä perässäni veristä sientä.

Pointtina tässä oli se, että se lihasta ärsyttävä ja hikinen salitreeni on jäänyt. Kaipaan takaisin salille kyykkäämään, nostamaan maasta ja vetämään rinnalle – tekemään jotain, mikä saa sykkeen nousemaan ja hien pintaan! Mutta tän hiljaiselon jälkeen se ei tunnu enää niin luontevalta kuin aiemmin.

Mutta kai se on vaan alotettava jostain – eli taidankin suunnata seuraavaksi salille :D!

<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto