Hae
Aino Mäkelä

Vinkit huolettomaan kesään – myös iholle

Kylläpäs meillä on taas ollut kaunis ja lämmin alkukesä! Aurinko on paistanut ja lämpöäkin on ollut riittämiin. Vaikka itse en helteistä niin tykkääkkään, niin nautin silti kyllä kesästä ja toivon sään jatkuvan yhtä aurinkoisena ja lämpimänä vielä pitkälle elokuuhun! Tämän kirjoituksen olen alunperin julkaissut kaksi vuotta sitten kesällä, ja halusin jakaa sen uudelleen sillä se on edelleen ajankohtainen ja herättelee mielestäni hyviä ajatuksia tähän vuodenaikaan 🙂

Harvalle varmaan tulee mieleen ajatella, kuinka koville meidän keho joutuu neljän vuodenajan vaihdellessa. Juuri kun totutaan kylmään ja pimeään, onkin yöttömät yöt ja shortsikelit.. No ei ihan, onneksi välissä on aina ”totuttelukaudet” nimeltään syksy ja kevät.

Vuodenaikojen vaihdellessa meidän suojakerros – eli iho! – on myös koetuksella ja haluankin jakaa omat vinkkini kesän aikaiseen ihonhoitoon. Nää vinkit onkin hyvä huomioida omissa arkisissa valinnoissaan, jos haluaa pitää ihon kunnosta huolta ja nauttia kesästä huolettomasti ?

AURINKOSUOJAT

Tiesitkö, että synteettiset aurinkovoiteet imeytyvät ihoon ja reagoivat auringon kanssa? Kuulostaa aika hurjalta – eikä pelkästään niiden sisältämien haitallisten kemikaalien takia vaan siksi, ettemme tiedä miten nämä reaktiot vaikuttaa ihoomme.

Sen vuoksi mä en suostukkaan levittämään iholleni synteettisiä aurinkovoiteita vaan käytän sen sijaan fysikaalisia aurinkosuojia – tai oon kokonaan ilman oleskellen auringolta suojassa. Luonnollisissa, fysikaalisissa aurinkosuojissa suoja muodostuu pienistä mineraalipartikkeleistä, jotka heijastavat auringonsäteet pois iholta eivätkä siis imeydy ihoon. Fysikaalisten aurinkosuojien suojaava vaikutus alkaa myös heti voiteen levityksestä, minkä takia se on myös kemiallista vaihtoehtoa parempi.

Omia suosikkejani on Algamariksen aurinkovoiteet, jotka luonnonkosmetiikan voiteiden lailla ne eivät vain pelkästään suojaa auringolta. Voiteissa nimitään käytetään luomulaatuisia kasviöljyjä ja -vahoja, joilla on myös muita iholle tärkeitä ominaisuuksia! Raaka-aineet ravitsevat, suojaavat ja vaikuttavat antioksidanttisesti ihoon ja neutralisoivat auringon haittoja, minkä lisäksi aloe vera myös syväkosteuttaa ihoa.

 

… MUU IHONHOITO

Olen viime syksystä asti käyttänyt Murumurun BB-voidetta, jossa on SPF15 suojakerroin. Suosittelenkin hommaamaan käyttöön jonkun vastaavan voiteen, jossa on aurinkosuoja jo itsessään niin kasvojen herkkä iho on paremmin suojattu.

Ja mitä varsinaisiin ihonhoitorutiineihin tulee, niin normaalisti en oo niiden kanssa niin tarkka, mutta kesällä huomaan että iho kaipaa tiettyjä asioita enemmän. Kuumuus ja aurinko saa ihon ärtymään ja herkistymään helpommin, ja kasvot tuntuu paljon kireämmältä. Puhdistan kasvot kevyesti puhdistusmaidolla ja fysikaalisiset aurinkosuojat puhdistan jämäkämmin  Konjac Spongella.

Kesällä mun herkille kasvoille ihan ykkösjuttu on ehdottomasti kasvosuihkeet! Mulla on myös töissä työpöydällä yksi, sillä tuntuu että kasvot tarvitsee niin paljon kosteutusta. Tällä hetkellä oma suosikkini on Pure=beautyn ruusuinen kasvovesi, joka sopii erityisen hyvin herkälle iholle! Näinä kuumina, kuivina päivinä lisäilen sitä kasvoille useamman kerran ja ehkä juuri sen ansioista kasvojen iho onkin pysynyt tavallista pehmeämpänä..?

Auringossa oleskelun jälkeen vartalolle kannattaa levittää ravitsevaa antioksidantteja sisältävää, kosteuttavaa ja palauttavaa vartalovoidetta. Mun oma suosikki jo kohta kymmenettä vuotta putkeen on edelleen luomulaatuinen, viilentävä kookosöljy joka kosteututtaa ja viilentää, minkä lisäksi sillä on antibakteeristia ja rauhoittavia ominaisuuksien –  siis ihan loistava kaveri ärtyneelle iholle.

SISÄISET SUOJAT

Ihoa voi ja kannalta suojata myös sisäisesti nauttimalla monipuolisesti suojaravintoaineita. Mun oma suosikki vuodesta toiseen on runsaasti karotenoideja sisältävä spirulina. Se on ihan lyömätön ravinne kesällä ja lämpimissä maissa reissatessa, sillä sen suojaravinteet eivät pelkästään suojaa ihoa auringon haitalliselta säteilyltä vaan se myös syventää ihon luonnollista sävyä ja tehostaa rusketusta!

Myös laadukkaat rasvat on hyvä muistaa, silä ne kosteuttaa ihoa tehokkaasti sisäisesti.. Tähän tarkoitukseen Kylmäpuristettu hamppuöljy on ihan loistava sillä se sisältää optimaalisessa suhteessa omega-rasvahappoja. Tuo hamppuöljy on itseasiassa se, joka on auttanut monella myös kuivaan ihoon, juuri sellaiseen johon ei mikään ulkoinen voide tai pilleri ole tehonnut! Tästä todistusaineistona on esimerkiksi mun oma isä.

NO MITES NE ITIKAT?

Tänä kesänä on ainakin meillä on ollut ihan älytön määrä itikoita! Ulkona ei ole kärsinyt olla hetkeäkään paikallaan ilman hyttyssuojia tai muuten on joutunut armottoman hyökkäyksen kohteeksi.. Se ei ole ollut kivaa ei meille ihmisille, eikä nelijalkaisillekkaan.

Onneksi olin jo aiemmin tutustunut Kuura Essentialsin turvalliseen ja myrkyttömään hyttyssuojaan, joten tiesin avun olevan lähellä. Mulla on itselläni käytössä Outdoor 1, joka on tarkoitettu nimenomaan hyttysille ja meidän koirilla punkeilta suojaava Outdoor 2, jotka molemmat on olleet aivan lyömättömiä kavereita tänäkin kesänä 🙂

Toivottavasti näistä vinkeistä oli jotain iloa ja apua sun kesänviettoon,
<3 Aino

LUE MYÖS:
Vuoden 2021 teema: raha & säästäminen / Viikon ruokalista + ostoslista hintoineen / 10+6 säästövinkkiä

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Milloin viimeksi..

…blogihaaste! Bongasin tämän hauskan haasteen Tunnetila -blogista ja poimin sen alkuperäisenä Moumoulta. Tykkään itse hurjasti blogihaasteista, sillä näiden avulla usein alkaa miettimään asioita ”laatikon ulkopuolelta” ja avattua omasta elämästään ja arjestaan sellaisiakin juttuja, jotka muuten voisi jäädä täysin pimentoon. Joten olkaa hyvät, seuraavana vuorossa 34 kertaa ”milloin viimeksi”!

MILLOIN VIIMEKSI..

KARJUIT? Sunnuntaina katsoessani jääkiekon MM-finaalia. Äitini lailla eläydyn hyvin vahvasti mukaan peliin, eikä silloin vältytä huudolta eikä itkulta (tai kirosanoilta).

AJOIT AUTOA? Tänään, kun tulin toimistolta kotiin. Täältä meiltä ei pääse mihinkään ilman autoa.

HALASIT EI-PERHEENJÄSENTÄ AJATTELEMATTA, ONKO SE TURVALLISTA? Lauantaina, enkä epäillyt hetkeään halaamista sillä se tuntui niin luonnolliselta ja oikealta.

URHEILIT? Kävin juuri koirieni kanssa tunnin metsälenkillä, mutta lasketaanko se urheiluksi..?

OLIT PELOKAS? Pari viikkoa sitten pelkäsin ihan tosissani ukonilmaa, joka oli aivan talomme päällä.

ITKIT? Lauantaina herkistyin ystäväni ylioppilasjuhlissa, mutta epätoivoista huoli-itkua vollotin viimeksi viikko sitten sunnuntaina eläinlääkärin päivystyksessä.

SÖIT VAAN HERKKUJA LOUNAAKSI? Lauantaina ylioppilasjuhlissa.. 😀

SHEIVASIT? ..tää menee nyt hieman tylsäksi, mutta edelleen lauantaina (ja niitä ylioppilasjuhlia varten!) 😀 Muuten en hirveän usein sheivaile ja oon pohtinut, että pitäiskö siirtyä kokonaan sokerointiin.

OLIT KATEELLINEN JOLLEKIN TOISELLE?

OLET SIJOITTANUT RAHAA OSAKKEISIIN TAI RAHASTOON? Meillä menee joka kuukausi S-bonukset rahastoon ja sijoitan itse kuukausittain.

OLIT YKSIN KOTONA YÖN? Oon aika usein kalastusleskenä 😀 Viimeksi toissa viikonloppuna ja seuraavan kerran tulevana viikonloppuna.

SAIT OLLA YKSIN? Viime viikolla perjantaina, kun Markus oli (yllättäen) kalassa. Ja nytkin mulla on tällaista omaa laatuaikaa, kun Markus puuhaa raksahommia.

NAUROIT NIIN, ETTÄ MEINASI TULLA PISSAT HOUSUUN? Tänään toimistolla – mulla on ihana työpaikka!

OLET BAILANNUT AAMUUN SAAKKA? Hmm siis ihan tosissani bailannut? Siitä on aikaa! Sanoisin, että toissakesänä.

TEIT JOTAIN MITÄ ET IKINÄ USKONUT TEKEVÄSI? Viime viikolla, kun annoin potkut. Enkä nauttinut siitä yhtään.

RUKOILIT? Joku ilta mennessäni nukkumaan, viikon sisään sanoisin.

KÄVIT ALKOSSA? Lauantaina (yllättikö?!)

KÄVIT ULKOMAILLA? Liettuassa 1,5vuotta sitten…

KÄVIT JÄRVESSÄ UIMASSA? Sunnuntaina kauppareissulla!

SÖIT ULKONA RAVINTOLASSA? Varmasti ennen koronaa.. tänä aikana ollaan vaan haettu ruokaa ravintoloista kotiin.

MAISTOIT ITSELLESI UUTTA RUOKAA? Sunnuntaina balkaninmakkaraa (enkä edelleenkään tiedä että mitä erilaista siinä on).

KIROILIT? Tänään.. mua ihan hävettää millainen rääväsuu olen.

OLIT HUMALASSA? Tjaah.. on siitä useampi viikko jo aikaa, kun tuli kumottua useampi viinilasi.

LEIKKASIT KYNNET? Perjantaina, ja samalla lakkasin!

TURHAUDUIT? Tänään töissä, kun järjestelmät ei vaan suostunu toimimaan.

JUOKSIT COOPERIN TESTIN? Juoksukoulussa kolme kesää sitten.

LUIT RAAMATTUA? Tästä on niin kauan, että en muista lainkaan.

NUKUIT YÖN YLI? Toissa viikolla. Suututti ihan älyttömästi, mutta aamulla sain rakennettua asiasta kypsän keskustelun joka onnistui purkamaan tilanteen ”normaaliksi”.

MIETIT OMIA ARVOJASI? Perjantaina, kun mulla oli aivan mieletön keskustelu yhden kolleegani kanssa.

TEIT HUTIOSTOKSEN? 

PUHUIT ENGLANTIA? Eilen, kun videochättäsin ulkomaalaisten ystävieni kanssa.

OLIT ROHKEA? Hmm, tää on tosi vaikea kysymys sillä koen olevani rohkea ihminen. Tai sitten en vaan pitkään aikaan ole tehnyt mitään erityisen rohkeaa..? 😀

SANOIT ”MINÄ RAKASTAN SINUA”? Joka ilta.

MAKSOIT LASKUN? Tänään, toivottavasti viimeisen ikuisuusprojektilta tuntuvaan piharakennukseemme liittyen.

—-

<3 Aino

LUE MYÖS:
Vuoden 2021 teema: raha & säästäminen / Viikon ruokalista + ostoslista hintoineen / 10+6 säästövinkkiä

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto