Nyt kävi näin
26
Maanantaina ajatus Helsinkiin palaamisesta ei houkuttanut. Ei sillä etten rakastaisi Helsinkiä tai viihtyisi täällä, vaan haluttomuuden takana piileskeli kytevä pelko. Viime keskiviikon ”viimeinen jalkakontrolli” ei nimittäin mennyt ihan toivotulla tavalla ja tänään pääsin vihdoin jalkateräspesialistin ihmeteltäväksi koipeni kera mikä tietysti vähän hirvitti, vaikka olo toiveikas olokin.
Eikä pelko ollut turha.
Niinhän siinä sitten kävi, että hoitovirheen seurauksena pääsen jalkani kanssa leikkauspöydälle. Ajankohta ja operaation laajuus on tosin vielä epäselvä, mutta itkuhan siinä silti pääsi. Ois pitänyt vuosi sitten juosta se haaveilemani maratooni sillä nyt en tuu sitten enää sitä juoksemaan. Koskaan. Ainakaan tän hetken ennusteen mukaan.
Viikko sitten totesin jalan murtuman olleen parasta mitä mulle hetkeen on tapahtunut ja oon kyllä edelleen samaa mieltä. Tästä kivusta, tuskasta ja harmituksesta huolimatta. Nyt saa sitten taas vähän priorisoida elämää uudestaan ja voi olla, että hiljenen hetkeksi bloginkin puolella. Ainakin tällä hetkellä musta tuntuu ettei mun päässä pyöri yhtään järkevää ajatusta, vaan kaikki on lähinnä yhtä sumua. Aamulla harmittaneet asiat tuntuu nyt ihan turhilta.
Onneksi sentään aurinko paistaa ja asvaltit hohkaa sulana! Aamulla hainkin pyörän varastosta ja polkasin sillä lääkärin luokse. Pyöräilyn riemua multa ei onneksi voi viedä, vaikka juoksemisesta haaveilu kannattaakin unohtaa. Ja kaikesta jossa jalka sais osakseen painoa, iskuja tai vääntöä. Piristinkin jo itseäni parilla hölmöllä kaistapäisellä idealla pyöräilyä ja kesälomailua koskien, jotka lupaan toteuttaa jos saan lykätä leikkauksen ajankohtaa syksymmälle.. Oikeasti! Mä lupaan. Pitäähän tästäkin kaikki ilo saada irti 🙂
Palataan siis asiaan kunhan saan ajatukseni kokoon. Ihan kaikkeen paastosta ja resepteistä alkaen. Siinä voi kestää hetki sillä vaikkei tekstistä sitä välttämättä tajua niin tänään on itketty ja paljon. Edessä on pitkä toipuminen, mutta menneitä murehtimalla tai syyllistä etsimällä mun jalka ei parane – tässä tapauksessa se onnistuu ainoastaan operoimalla.
Mut niin.. Elämä on.
<3 Aino
Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa
Tsemppiä! ! Toivottavasti lääkärin arviot eivät pidä paikkaansa vaan juokset vielä tulevaisuudessa haaveilemasi maratonin. <3 Miten on vesijuoksun kanssa, saisitko sitä harrastaa? 🙂
Kiitos Caro! Joo, vesijuoksu on kyllä erittäin OK 🙂 Pitäis vaan löytää joku kiva paikka missä rupeais käymään!
Ihanaa, että inhottavasta asiasta huolimatta pystyt ajattelemaan kuitenkin positiivisesti! 🙂
Oikein paljon voimia sulle, ja ihanaa ja aurinkoista kevättä! 🙂
Kiitos Christina! Ja ihanaa kevättä sullekkin 🙂
Voi ihana Aino. Paljon tsemppiä. <3 Voin vaan yrittää kuvitella, miltä susta tuntuu. Mutta kyllä aurinko vielä paistaa risukasaan, ihan varmasti, oot niin mielettömän positiivinen ihminen.
Voi Elina, kiitos <3 Eiköhän tää tästä! Ainakin mä uskon näin:)
Paljon tsemppiä sulle ja jaksamista! Itse kamppailen hieman samanlaisten mietteiden parissa, tosin minun jalkojani ei edes leikkaamalla saada kuntoon ja jokainen juoksuaskelkin tuottaa pariksi päiväksi viiltävää tuskaa kävelyyn. Toisaalta valoa on aina tunnellin päässä ja kovalla tsempillä yritän kuitenkin kuntouttaa jalkojani jos ne joskus parantuisivat edes sen verran että pysyisi juoksemaan sen minunkin haaveissa olevan maratonin edes hammasta purren! Ripaus uskoa kehiin, kyllä meistä molemmista vielä juoksijat uudestaan kuoriutuu 🙂
Kiitos tsempeistä Inka ja samaa sinne! <3 Toivotaan, että me molemmat siihen juoksemiseen vielä kyetään! Ihan varmasti pystytään rautaisella asenteella jos ei muuten, sen uskon! 😀
Voi Aino!<3 Mun sydän särky, kun luin tän – tuntuu niin pahalta sun puolesta! Ja vaikka sanoitkin, että jalan murtuminen oli lopulta ihan hyvä juttu, niin onhan toi nyt silti tosi ikävää. Onneksi pääset pyöräilemään ja tekemään muita juttuja:) Ymmärrän silti, että esim se maratooni harmittaa ja ylipäätään kaikki muut jutut, mitä olit varmasti suunnitellut tekeväsi. Mut hei, elämä on ja kyllä sä positiivisena ja elämänilosena naisena löydät vielä ne kivatkin jutut tästä:) Tsemppiä viikkoon<3
Kiitos Laura <3 Ihania, kannustavia sanoja! Kyllä näitä lukiessa nousi väkisellä hymy naamalle ja oot ihan oikeessa, kyllä niitä hyviä juttuja tulee varmasti vielä paljon vaikka tällähetkellä tulevaisuus jalan kans ei niin valoisa ookkaan 🙂 Kivaa viikonloppua! <3
Voihan. :/ Harmittaa ihan varmasti paljon. Asennoituminen tulevaan vie hetken. Tsemppiä leikkaukseen kun sen aika on!
Itkun pyyhkimishalit tältä naiselta, joka istuu leikkausvaatteet päällä odotustilassa ja on menossa olkapääleikkaukseen ihan just. Tuli erilainen kevät tännekin… :/
Kiitos Janna! <3 Asenne on tosiaan tärkein ja siitä aion pitää huolta, että se pysyy kohdillaan. Ainakin pääsääntöisesti 😀 Ja voi ei! Tsemppihalit sinnekkin <3 Ja paljon energiaa toipumiseen!
Voi ei.. Aino, iso tsemppi täältä! <3 Onneks sulla on niin paljon muitakin mieltä piristäviä asioita ja ihania ihmisiä ympärillä! Vaikka tiedän kyllä, että fiilis ei oo korkeimmillan tollasen uutisen jälkeen – terveenä oleminen on vaan niin iso juttu. Ota aikaa itelle! Toivottavasti kesällä nähdään 🙂
<3 Kiitos muru! Kyllä tää fiilis on tästä onneksi jo vähän noussut vaikka tietysti aina aika-ajoi harmitus nostaa päätään.. Ja hei ehdottomasti nähdään kesällä! Se on selvä se 😀
Tsemppiä sulle ihan hirmuisesti paranemiseen! Voin vain kuvitella miten rankkaa on saada tommoisia uutisia mutta jos joku niistä selviää niin se on sinä. Ja mitä maratoniin tulee niin se on vain yksi mahtava juttu monien mahtavien juttujen joukossa. Löydät varmasti jotain yhtä haastavaa ja hauskaa jonka pystyt toteuttamaan jalasta huolimatta! Voimia sulle!
http://www.karhusportscience.com
Mä uskon kans..! Siis onhan juokseminen ihanaa, mutta on myös paljon muita mahtavia juttuja – sellasia juttuja, joita en välttis ois ees osannu alkaa etsimään ellen ois tätä jalkaani aikoinaan rikkonu 🙂 Kiitos Elisa tsempistä!
Paljon tsemppiä sulle! Oot niin ihanan positiivinen ja inspiroiva persoona. Ota kaikki aika mitä tarvitset, se palkitaan varmasti tulevaisuudessa! 🙂
Kiitos Eliisa! Mä uskon näin kans, toivon ainakin tosi kovasti että just noin käy:)
Paljon paljon tsemppiä!! 🙂 Harmillinen juttu, jos on tapahtunut hoitovirhe yms. Toivotaan lääkäreiltä virhettä tuohonkin arviointiin, että et pystyisi koskaan juosta maratonia! 😀 Älä sitä ainakaa mieti liikaa. Voit pystyäkin juoksemaan sen joskus!! 🙂 Kuntoutat vaa rauhassa ja teet vaikka pyörämaratonin tai vaikka sen kertaa kaksi, jos 42 km pyörällä ei oo tarpeeksi haasteellinen!;D Onneks on muitakin juttuja mitä voi sitten tehä. Ja niitä ei ehkä tulis tehtyä ilman ”ongelmia”? 🙂
Jep sepäse! Samaa kovasti toivon, että olisin ”poikkeus sääntöön” ja vielä joskus juoksisin sen maratoonin 🙂 Ainakin lupaan parhaani yrittää! Ja pyörämaratooni vähintään, se on selvä se 😉 Kaikenlaisia haasteita sitä kyllä varmasti tulee kehiteltyä itselleen vaikkei juokseman pystykkään! Sen uskon 😀
Voimia sulle<3
<3 Kiitos!
voi ei. Tsemppiä Aino. Jaksamista asian kanssa.
Kiitos <3
Moi! Nyt tuli selainen harvinainen tarve kommentoida jotakin… Oon tosi pahoillani jalkasi puolesta ja toivotan superisti tsemppiä sen kuntouttamiseen. Aktiiviselle liikkujalle on älyttömän kova paikka kuulla jotain tuollaista omasta terveydentilasta, vaikutus on niin laaja. Susta on kuitenkin välittynyt sellainen kuva blogisi lukemisen perusteella, että osaat aina löytää hyvät puolet asioista. Ja sitähän se elämä on, että kaikista tilanteista yrittää tehdä parhaan mahdollisen 🙂 Helppoa se ei tietenkään ole ja välillä saa (ja pitääkin) harmittaa. Mulla murtui molemmat ranteet alkuvuodesta ja toisen kanssa jouduttiin etenemään leikkauksen kautta. Onni oli kuitenkin, että toinen käsi parani todella hyvin – toisessa on vielä vähän kuntouttamista mutta on ihanaa nähdä senkin edistyvän aina pikkuhiljaa. Melkoinen shokki oli kyllä säännölliseen salitreeniin tottuneelle ettei käsillä voinut yhtäkkiä tehdä mitään. Luovuutta tuli ainakin käytettyä treenien suhteen, ja jalat sai kyllä osansa 😀 Onneksi sullakin jalka pääsee paranemaan oikealla tavalla leikkauksen myötä. Se on ihan totta että murehtiminen on turhaa, itseäni helpotti se että suhtauduin asiaan positiivisena haasteena – miten saada kaikki ilo irti siitä mitä sillä hetkellä voi tehdä. Eli just niinkuin säkin kirjoitit, loistava asenne! Mutta vielä, tsemppiä hurjasti leikkaukseen & toipumiseen ja toivottavasti saadaan lukea sun kuulumisia paljon jatkossakin – myös tämän blogin lukeminen piristi mua kovasti kun kädet oli paketissa 🙂
Kiitos S 🙂 Todellakaan kaiken ei aina tarvi olla helppoa ja niin sitä pikkuhiljaa tilanteista toipumalla onnistuu löytämään niitä hyviäkin juttuja 🙂 Onneksi! Kiitos myös vertaistuesta, ei varmastikkaan ollut helppoa, mutta ihana kuulla että säkin kunnialla (ja hienolla asenteella!) selvisit läpi laikkauksen ja toipumisen 🙂 Onneksi tää operaatio ja toipuminen on kuitenkin vaan pieni osa koko loppuelämää, joten vielä kerkeää tehdä kaikenlaista kunhan ensin malttaa parannella rauhassa!
Kivaa kevään jatkoa! 🙂