Hae
Aino Mäkelä

Ruoto suoraksi! (+arvonta)

Yhteistyössä Biancaneve

Liikunnallisena, ja alan koulutuksen omaavana, tiedostan miten tärkeä on omata hyvä ryhti ja tuki keskivartalosta. Ja itseasiassa jos multa kysytään niin ryhti on mun mielestä heti hymyn jälkeen jokaisen, niin naisen kuin miehenkin, paras asuste! Hyvä ryhti viestii, että kehossa on hyvä olla ja tekee mun mielestä ihmisestä heti jotenkin paljon rennomman, avoimemman ja helpostilähestyttävän fiiliksen.

Korsetti

Vaikka mä treenaan paljon ja monipuolisesti keskivartaloni lihaksia niin silti mun on ollut hieman vaikea tottua mun uuteen toimistotyöläisen arkeen. Istun paljon koneen ääressä ja aina kun muistan teen pientä taukojumppaa, jonka tietysti kiireen keskellä myös aika usein unohdan.. Istuminen ja koko päivän kestävä näppäimistön näpytys on myös alkanut oireilemaan mun selässä lapojen välissä, vaikka kuinka oon yrittänyt jumpata ja vahvistaa tukilihaksia.

Viimeisen kuukauden aikana homma on kuitenkin ottanut täyskäännöksen ja oon päässyt mun selkäkivuista eroon yllättävän konstin avulla! Nimittäin Biancaneven Esbelt Waist Trainer -korsetti. Mun on pakko myöntää että heti alkuun korsetin käyttäminen ei tuntunut mulle omanlaiselta ajatukselta, mutta hyvin pian mieli muuttui.. Tää korsetti nimittäin oikeasti tekee todella hyvää sen lisäksi, että saa uuman näyttämään kapeammalta tehden olon itsevarmemmaksi!

Korsetti

Esbelt-korsetissa on hyvä pituus, joka antaa tukea aina alaselkään asti. Saatuani korsetin laitoin sen heti testiin ja käytin sitä kolmen pitkän messupäivän ajan – yleensä pitkät päivät jaloilla seisten saa mun selän kipuilemaan, mutta kas kummaa.. Kiitos korsetin mun selkä oli messujen jälkeen ihan entisellään! Ja sama on jatkunut toimistolla. Korsetissa on kompressio-ominaisuus ja mun ryhti onkin sen kanssa paljon parempi ja korsetin avulla muistan myös pitää tukilihakset aktiivisina, mikä pitää huolen siitä että selkä pysyy kivuttomana pitkinäkin työpäivinä 🙂

Treenien aikana en oo korsettia vielä itse käyttänyt, mutta itseasiassa se on suunniteltu juuri siihen! Korsetti tukee keskivartaloa mikä tuo lisää voimaa ja tehokkuutta treeneihin, sekä auttaa keskivartaloa palautumaan raskauden jälkeen. Aivan kuten pitkinä messupäivinä ja toimistollakin, uskon että juurikin se ryhdin säilyminen ja keskikropan aktiivointi väsyneenäkin on se juttu josta kokeneetkin treenaajat saa paljon lisätehoja irti!

Korsetti

Miten sä pidät huolta ryhdistäsi? Vastaa mulle kommenttiboksissa, nimittäin saan arpoa kaikkien vastanneiden kesken yhden Biancaneve Esbelt Waist Trainerin (arvo 79€)! Värivaihtoehtoja on musta, sininen ja pinkki, ja tuotteita on saatavilla myös nettikaupasta että Biancaneven myymälästä 🙂 Aikaa osallistua on sunnuntaihin 18.12 asti, minkä jälkeen olen voittajaan henkilökohtaisesti yhteydessä.

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

275 kommenttia

  1. Kata kirjoitti:

    Kuntosalilla teen erilaisia ryhtiä vahvistavia liikkeitä mm. jumppapallolla ja roikkumalla 🙂 Lisäksi pyrin muistamaan kantaa itseäni paremmin etenkin kävellessä, ratsastaessa tai tietokoneella istuessa.

  2. Jenni kirjoitti:

    Tuo ois niin hyvä mulle. ?

  3. Teija kirjoitti:

    Yritän kävellä ja istua mahdollisimman ryhdikkäästi.

  4. irene häyrynen kirjoitti:

    Tarpeellinen mulle

  5. Hanna kirjoitti:

    Hyvä kysymys 😀 Liikkumattomuus aiheuttaakin omantunnon tuskia, kun päivät tulee oltua ryhti lysyssä tekemässä koulujuttuja… Mutta lupaan itselleni heti joululomalla tehdä parannuksen!

  6. Tiia kirjoitti:

    En valitettavasti oikein mitenkään, minkä takia selkäni kipuileekin paljon, koska tulee opiskelijana paljon istuttua. Sen takia tämä korsetti tulisikin tarpeeseen!

  7. Essi kirjoitti:

    Korsetin käyttö ja coren vahvistus

  8. Salla kirjoitti:

    Muistuttelen pitkin päiviä itteäni siitä että jaksan pitää ruodon suorassa ja aktivoida oikeita lihaksia. Huomioin treenissä oikeastaan joka kerta ryhdin, oli kyseessä sitten salitreeni tai juoksulenkki 🙂 seuraan ryhtiäni aktiivisesti myös peilin kautta vaikka parhaiten luotan fiilikseen omasta kropasta 🙂

  9. Riikka kirjoitti:

    Oikaisen ryhdin aina kun vaan hoksaan etten istu tai kävele ryhdikkäästi. Korsetti auttaisi varmasti kummasti asiaa!

  10. Taru kirjoitti:

    Täytyisi paljon enemmän kiinnittää huomiota ryhtiin. Monesti huomaa että tulee istuttua ”lytyssä”. Tulisiko korsetin myötä automaattieseti parannettua ryhtiä ? Pientä lihaskuntoa olen tehnyt nyt 3kk, kun aloitin painonpudotuksen.

  11. Heidi kirjoitti:

    Olen töissä sairaanhoitajana ja paljon jalkojen päällä liikkeessä tai koneella iltapäivisin. Yritän silloin muistaa suoran ryhdin ja aktivoida tukilihaksistoa. Välillä tekee hyvää ottaa pieni taukojumppa ja liikkuessa on hyvä välillä tarkailla omaa asentoaan esimerkiksi peilin kautta.

  12. Elisa kirjoitti:

    Treenaamalla keskivartaloa ja kiinnittämällä huomiota ryhtiin.

  13. Sarppa kirjoitti:

    Pilates on hyvä ryhdin ylläpito harjoittelu

  14. Kati kirjoitti:

    Treenaan aktiivisesti ja monipuolisesti vatsa- ja selkälihaksia. Teen hengitysharjoituksia ja olen opetellut tarkkailemaan ryhtiäni ja vetämään ruodon suoraksi, jos ryhti alkaa pettää.

  15. Minna Seeslammi-Saikko kirjoitti:

    Oman kehon huolto on jäänyt aiemmin tosi huonoon jamaan. Nyt olen yrittänyt ”nousta suosta” parhaani mukaan!Tuki selälle olisi mahtava juttu!

  16. Eveline kirjoitti:

    Pyrin istumaan ja kävelemään ryhdikkäästi koko ajan, välillä kesken päivän teen ruodon oikaisevia venytyksiä. Itselläkin tottuminen toimistotyöhön monen vuoden erilaisen työskentelyn jälkeen niin huomaa kyllä eron istumisen ja seisomisen välillä. Onneksi on sähköpöytä käytössä, joten työskentelyasentoa voi vaihtaa istumisesta seisomiseen ?

  17. Piksu kirjoitti:

    Syviävatsalihaksia salitreenin päälle ja selkälihaksille kehonpainolla pitoja ja välillä lankutusta jos olkapäät antaa myöten ? oon saanu 200% pitemmän lankutusajan kuin syksyllä 2015 alotin kuntoremontin!

  18. Iisa kirjoitti:

    Pilates ja jokapäiväiset selkää vahvistavat liikkeet! 🙂

  19. Kerttu kirjoitti:

    Minulla on aina ollut huono ryhti. Joskus tein liikkeitä mikä pitäisi olla hyväksi ryhdille. Pyrin muistuttamaan itseäni että pidä itsesi ryhdissä mutta usein se unohtuu.

  20. Elina kirjoitti:

    Liikkumalla!

  21. Maria kirjoitti:

    Mulla ratsastus on pitänyt hyvän huolen siitä, että ryhti pysyy! Mulla kipeytyy selkä erittäin helposti, mutta just ratsastuksen avulla se on pysynyt kuosissa ? Nyt olen harmikseni huomannut, että uuden työn myötä selkä on alkanut oikkuilla eikä ratsastus enää yksinää pidä ryhtiä hyvänä, kun joutuu istua niin paljon ? Olisi aivan huippu päästä kokeilemaan korsettia! Uskoisin, että siinä saattaa olla ratkaisu mulle! Iloista joulun odotusta ?

  22. Minni kirjoitti:

    Olen samaa mieltä: hyvä ryhti vaikuttaa paljon olemukseen ja hengityksen kautta jopa vireystilaan. Salilla treenatessa aktivoin keskivartaloa ja kävellessä palautan syviin lihaksiin kevyen pidon mikäli huomaan ryhdin romahtaneen. Hyödynnän myös pilateksessa ja fustrassa oppimiani vatsalihasten ja lapojen treenivinkkejä. Ajattelin myös kokeilla aikuisbalettia jossain vaiheessa 😀

  23. Anni T kirjoitti:

    Yritän pitää keskivartalon lihaksista huolta mutta välillä se unohtuu ?

  24. Jonna Fredriksson kirjoitti:

    Jooga, hengitysharjoitukset ja syvien lihasten aktivoiminen mm. hoover. Sekä tietty yrittää pitää sen mahdollisimman ryhdikkään asennon ?

  25. Ida kirjoitti:

    Ratsastaminen on auttanut löytämään oman korstin ja vahvistanut sitä, mutta kyllä tuo korsetti olisi tehostajana aika täydellinen kaikkiin treeneihin.. 🙂

  26. Mari kirjoitti:

    Keskivartaloharjoitus ja kiinnitän tietoisesti huomiota ryhtiin 🙂

  27. Sini Rissanen kirjoitti:

    Itsellä on selkään jo kehittynyt rakenteellista vikaa, mikä on pakottanut salilla fokusoimaan keskisvartalopainotteiseen treeniin. Itse olen huomannut, että mitä enemmän liikun, sitä paremmin selkä voi. Joten myös runsas hyötyliikunta ylläpitää selän kuntoa. Kehonhuoltoa ei myöskään saa unohtaa.

  28. Tiina Liipo kirjoitti:

    Coren vahvistus ja kehonhuolto on toimistotyöntekijän salaiset aseet, tää varmasti helpottaisi selkä jumeja!

  29. Sonja kirjoitti:

    Keskivartalon lihaksia treenaamalla ja ryhdin oikomisella aina kun muistaa. Parantamisen varaa ois vielä!

  30. Jennikki kirjoitti:

    Pidän huolta ryhdistäni huonosti! Vedän selän suoraksi ja hartiat taakse tasaisin väliajoin ja treenaan salilla sekä syviä että pinnallisia keskivartalon lihaksia ja hallintaa, mutta kovin usein kiireen keskellä selän kipuilu ja lapajumi paljastaa, että taas on rötkötetty vaikka minkälaisella mutkalla istuessa. Kannan myös 10-kiloista tytönmöhkälettä kotona hyvin paljon, mikä kipeyttää alaselän tehokkaasti jos sattuu olemaan ”sylipäivä”.

  31. Riikka kirjoitti:

    Raskauksien jälkeen jäi melko reilu erkaunema. Ryhtiä hoidan jumppaamalla syviä lihaksia ja lantion pohjaa sekä joogaa ja pilatesta. Nämä ovat hieman auttaneetkin, mutta usein selkää särkee koska tukea ei ole riittävästi vatsan puolella. Tämä olisi mahtava jotta ryhti paranisi myös työpäivänä jolloin lötköän tietokoneen edessä ?

  32. Sanna kirjoitti:

    Pilatesta harrastamalla.

  33. Jenni kirjoitti:

    Tämä olisi varmasti paras joululahja moneen vuoteen. 1,5vuotta sitten synnyttäneenä (jo valmiiksi plösönä) olen hukannut keskivartaloni täysin. Tämän lisäksi vielä ylisuuret rinnat ja imetys tekee selästä k todella kivuliaan.
    Tuota korsettia olisk ihan huippua päästä kokeilemaan!

    • Jenni kirjoitti:

      Unohtui se itse kysymykseen vastaaminen mutta taisi olla luonnollisesti selvää etten ole viime aikoina juurikaan pitänyt huolta ryhdistäni ?

  34. veeraant kirjoitti:

    Moi Aino! Skolioosiselälle,joka jumiutuu jo pelkästä kävelystä, olis oivallinen kokeilla ! Plus ryhdissä olis parantamista muutenkin 😉

  35. Milja Ojala kirjoitti:

    Yritän muistuttaa itseäni vähän väliä, että ryhti pysyisi hyvänä ?

  36. tiia kirjoitti:

    Kiinnittämällä huomiota ryhtiin pitkin päivää ja huolehtimalla vatsan ja selän lihaksista. Monesti jo muutama syvä hengitys suoristaa ruotoa. Skolioosin kanssa ei oo helppoa pitkinä työpäivinä, mutta on mahdollista saada selkä lähes kokonaan kivuttomaksi. 🙂

  37. mOm kirjoitti:

    Pitäs pitää parempaa huolta, mutta sekin asia on tässä nuorissa vähä retuperällä ?

  38. sini kirjoitti:

    Treenaan keskivartaloa sekä pyrin istumaan sekä seisomaan selkä suorassa 🙂

  39. Senni kirjoitti:

    Päivän aikana muistuttelen itseä ryhdikkyyteen ja pidän huolta lihaksista jotka pitävät ryhtiä yllä. Huomattavasti parempi tilanne kuin kolme vuotta sitten, jolloin aloin ryhdistäytyä muutenkin ? Olisi ihana saada tuollainen sininen korsetti kuten sinulla!!

  40. Ella kirjoitti:

    Syvien vatsaliahasten tietoinen aktivointi treenien aikana ja myös mahdollisimman usein työpäivän aikana 🙂 Kuntoudun olkapääleikkauksesta ja teen myös paljon lavanhallintajumppaa, joka vähentää ”kumaraisuutta” ja etukenoisuutta, joka tällaisella uimarilla on aika tyypillistä.

  41. Tytti kirjoitti:

    Tahtoo unohtua päivän tohinoissa hyvä ryhti. Korsetti vois olla kyllä hyvä apu siihen.

  42. Jenspa kirjoitti:

    Täällä toinen toimistotyöläinen totuttelee uusiin työasentoihin….perinteinen keppijumppa ja selätin on officen must! Hyvä olisi saada tietyn väliajoin muistutus ryhdistä työpäivän aikana. Korsetti ois tässä oiva apu 🙂

  43. minerva kirjoitti:

    Syviä lihaksia pyrin aktivoimaan pitkin päivää, reenien päälle (ja ehottomasti aikanakin) aina myös.

  44. Caroliina kirjoitti:

    Selässäni on skolioosi joka ilmoittelee itsestään tasaisin väliajoin ellen pidä itsestäni huolta. Hieronta, vatsa ja selkä treeni sekä venytykset auttavat pitämään koko kehon kivuttomana. Opiskelen tällä hetkellä ja sen takia istumista on enemmän kun mihin kroppa on tottunut joten olisi ihanaa päästä testaamaan tuota korsettia. 🙂 Ja värivalinta olisi tottakai musta koska sen saa tarvittaessa piilotettua ja sopiii kaikkien vaatteiden kanssa. 😉

  45. Julia Backman kirjoitti:

    Tukea keskivartalon lihakset sekä syvät vatsalihakset ja toki ryhtiä 🙂

  46. Leena kirjoitti:

    Salilla treeniä ja joogaa. Silti meinaa ruoto lysähtää, seisomatyö ottaa alaselälle joten tämä olisi ehkä paras joululahja ?

  47. Hannele kirjoitti:

    Alaselkäni väsyy ja kipuilee herkästi. Jooga ja (keskivartalo) selkäjumppa (kun vaan muistaisin) kotona ennaltaehkäisee mutta sitten kun selkä kipeytyy kunnolla, niin oikein mikään muu kuin aika ei auta.

  48. Heli kirjoitti:

    Monipuolista ja riittävää urheilua. Hyvä työtuoli sekä sänky. Myös riittävä lepo parantaa ryhtiä kun jaksaa koko päivän kiinnittää huomiota ryhtiin eikä anna väsymyksen viedä itseä lyttyyn 🙂

  49. Sanna kirjoitti:

    Treenaan syviä vatsoja ja päivän mittaa aina kiinnitän huomiota ryhtiin ku huomaan meneväni kasaan? Pitäis kyl enemmänki tehä ton ryhdin eteen…?

  50. Miu kirjoitti:

    Yli 180 senttisenä naisena kiinnitän tosi paljon huomiota ryhtiini, koska valitettavan usein varsinkin pitkillä naisilla se tahtoo painua vähän kasaan ja luo mun mielestä vähä semmosen mielikuvan et häpeäis itseään. Treeneissä pyrin aina pitämään keskivartalon ”kasassa” ja treenaamaan niitä syviä vatsoja, vaikkei se ihan lempparia ookkaan.? Töissä seison, kävelen ja nostelen paljon ja valitettavasti se keskivartalon aktivointi tahtoo sielä jäädä vähän puolitiehen ja selkä tahtoo välillä kipeytyä. Oonkin jo vähän haavoillu tommosesta korsetista, ois kiva päästä testaamaan miten vaikuttaa.

  51. Niina kirjoitti:

    Teen ripsipidennyksiä työkseni ja selkä ja keskivartalon tukilihakset on ihan aina kipeät ja jumissa, vaikka kuinka yritän ryhtiin kiinnittää huomiota ja kuntosalilla pitää etenkin keskivartalon ja selän lihaksista huolta. Olisikohan täsä apua minullekkin? Kiinnostaisi kokeilla!

  52. Päivi kirjoitti:

    Käytän paljon mobiililaitteita ja niitä käyttäessä helposti menee pieneen etukumaraan ja niska jumiin joten yritin muistaa nostaa puhelimen ylös ja pitää hyvän ryhdin.

  53. Karo kirjoitti:

    Pilates ja syvien vatsojen aktivointi on mulle tärkeimpiä, joskin hienosti laiminlyötyjäkin. Nyt lomalla onneksi kerennyt petraamaan. Myös etu(ja taka)ketjujen venyttely on ainakin mulle tärkeitä, varsinkin etupuolen lihakset tuppaa kiristään ja vetää olkapäitä sisäänpäin. Eli liikkuvuuden ylläpitoa 🙂

  54. Eija kirjoitti:

    Mulla on todettu paljon kulumia selän alueella ja olin juuri Kelan selkäkuntoutuksessa, jossa opeteltiin aktivoimaan syviä lihaksia. Nyt olen koittanut treenailla niitä kotonakin. Tuo korsetti olisi aika mielenkiintoinen tuttavuus. Mitenköhän se toimisi minulla, kun niitä kipujakin on aika lailla, varsinkin aamuisin. Jos sais hypätä heti aamusta tuollaiseen korsettiin ?

  55. Saara kirjoitti:

    Salitreenillä, keppijumpalla ja kehonhuollolla 🙂

  56. Saara V kirjoitti:

    Pidän ryhdistä huolta jumppaamalla keskivartalon lihaksia, tekemällä välijumppaa selän vetreyttämiseksi istumatyön ohella ja joogaamalla. Lisätuki olisi kyllä tarpeen! <3

  57. Annu kirjoitti:

    Pieniä lapsiani kannellessa ja nostellessa selkä on välillä aika kovilla, joten ’taukojumppaa’ joutuu tekemään aika usein, syvien lihasten herättelyä ja venyttelyä.

  58. Maaria kirjoitti:

    Syvät vatsalihakset ?? Mulla on vaikeuksia pitää ryhti välillä kasassa, koneen edessä työskentely (seisten) ja fyysinen työ ja ergonomia unohtuu tohinassa liian usein – selkä siis usein kipeä täälläkin.

  59. syku kirjoitti:

    Nyt vähän yritän fustran oppeja muistella pitkin päivää…notkoselkä kun on

  60. Pirjo Koivisto kirjoitti:

    Yritän tehdä päivittäin vatsalihastreeniä ihan normiaskareitten lomassa. Tositärkeää on Pilates- Method Putkisto tunnit hyvän ohjaajan opastaessa ja jooga.

  61. Jenni Kalliokoski kirjoitti:

    Teen salilla raskaita perusliikkeitä, jotka kuormittaa korsettia. Lisäksi treenaan erikseen alaselkä- ja vatsalihaksia sekä aukaisen selkärankaa joogalla. Alaselässä ollut aina pientä rasituskipua ja tuo vyö on ollut jo kauan toiveena ??

  62. Sanna kirjoitti:

    Vasta synnyttäneenä olisi hyvä treenata ryhtiä enemmänkin jumpalla ja venyttelyllä mutta aika on välillä vähän kortilla. Korsetti olisi varmaankin ihan huippu vauvaa hoitaessa!

  63. Karoliina kirjoitti:

    Keskivartaloni on todella huonossa kunnossa, sitä pitäisi treenata jo pelkästään tehdyn leikkauksen takia.
    Olen aina miettinyt tuollaisen jonkun ”tuen” hankkimista 🙂

  64. Milla kirjoitti:

    Treenaamalla olen huomannu erilaisia positiivisia vaikutuksia ryhtiin sekä olen alkanut tarkemmin kiinnittää huomiota istumiseen ja kävelyyn.

  65. Katariina kirjoitti:

    Täysipäiväsenä opiskelijana ryhdin ylläpito on arkipäivän haasteita. Selän asentoa tulee tietoisesti meitittyä ja mahdollisuuksien mukaan taukoja, liikkumista ja venyttelyjä. 🙂

  66. Hanne Hänninen kirjoitti:

    Koetan vahvistaa vatsaa ja selkää saliharjoittelulla, ja liikkuessa mm. kävelyllä ja arkipuuhissa koettaa pitää ryhdikkään asennon. Töissä myös koettaa kiinnittää huomiotaergonomiaan mm. nostamisissa. Korsetti olisi varmasti hyvä lisä ja mielenkiintoinen kokeilla 🙂

    • Hannemari kirjoitti:

      Treenaan keskivartalon syviä lihaksia ja pyrin aina pitämään ryhdin hyvänä. Raskauden jälkeen tuntuu vaan, että selkä kipeytyy herkemmin.

  67. Karoliina kirjoitti:

    Pitkin päivää korjaan ryhtiäni (pyöräytän olkapäät ympäri ja taakse) sekä treenaan syviävatsalihaksia sekä selkälihaksia. Noin 4-vuotta sitten ryhtini muuttui todella paljon huonompaan, enkä sitä heti huomannut. Tulisi todella tarpeeseen korsetti! 🙂

  68. Noora kirjoitti:

    Toimistotyöläisenä huomaa monesti rötköttävänsä kamalassa asennossa, työfyssarin tarkastaman työtuolin asennusten vaihdon jälkeen sain vähän tuntumaa ja muistutusta oikeasta tuöasennosta. Nyt raskauden viimehetkillä löydän itseni suurimmaksi osaksi lepoasennosta, joten kohta kun beibi maailmassa pitää muistaa tsempata 🙂 Ja salainen aseeni on keppijumppa, ihan uskomattomasti vetristää kipeitä lihaksia 🙂

  69. Laura kirjoitti:

    Liikun monipuolisesti ja pyrin muutenkin kiinnittämään ryhtiini huomiota arkipäiväisissä jutuissa! 🙂

  70. Meri kirjoitti:

    Arjessa pyrin muistuttamaan itseäni koko ajan rydistä. Kahden pienen lapsen kanssa (mitkä ovat myös pieni painolasti) sen monesti muistaa vasta silloin kuin jotain paikkaa alkaa särkemään.
    Synnytyksen jälkeen on ollut myös vaikea saada keskivartalo hallintaan. Tietyt vatsalihasliikkeet ovat auttaneet tässä asiassa.

  71. merikukka kirjoitti:

    Yritän muistaa istuessani hyvä istuma-asento. Sähköpöytä mahdollistaa työnteon seisaallaan. Tietenkin monipuolinen liikunta.

  72. johanna liman kirjoitti:

    kehonhuoltojumpalla,rullailen käytäm jumppapalloja.Pyrin seisomaan ja istumaan suorassa.

  73. Milla kirjoitti:

    Töissä yritän kiinnittää huomiota ryhtiini, sillä istumatyössä huomaan että helposti lysähtää kasaan, ja nojaan pöytää vasten.
    Nyt kun selkä ja lonkka ovat kipuilleet, uskoisin juurikin tämän istumatyön seurauksena, olen käynyt vapaa-ajalla tekemään paljon kehonhuoltoharjoituksia, millä pyrin parantamaan kehonliikkuvuutta ja juurikin ryhtiä. Sen lisäksi treenaan salilla aktiivisen epäaktiivisesti. 😀

  74. Oona kirjoitti:

    Yritän kiinnittää huomiota ryhtiin niin istuessa kuin seistessäkin. En ole tottunut tähän opiskelujen takia tulleeseen paljoon istumiseen, minkä vuoksi huomaan välillä löytäväni itseni mitä mielenkiintoisimmista asennoista. Eiköhän tuolla pysyisi tämä tyttö suorassa. ?

  75. Suuuz kirjoitti:

    Joogaan ja vahvistan useita kertoja viikossa syviä ja ulkoisia keskivartalon lihaksia! Lisäksi koitan juosta ja muutenkin olla mahdollisimman ryhdikkäästi:D

  76. Ada kirjoitti:

    Koitan pitää salitreenillä keskivartalon hyvässä kunnossa ja oon huomannut myös taukojumppien ja jumien auki hierotuttamisen auttavan! 🙂

  77. Kaisa Kaasik kirjoitti:

    Mullä selkäkipuja töissä. Työskentelen hoitoalallla ja nosteles asikaita ei muista aina ryhtlä. Tämä olis ihaana. Haluaisin sitä kokeilla ja jos auttas hoitotyösaä nii Varma olis paljon muitaki käyttäjiä.

  78. Ella kirjoitti:

    Mulla on tosi huono ryhti. Huomaan aina välillä olevani ihan kasassa. Niimpä oon alkanu nyt kiinnittämään siihen enemmän huomiota ja jumppaamaan selkä ja vatsalihaksia. Hiljaa hyvä tulee ja toiottavasti kohta se on ihan normia istua selkä suorassa ?

  79. Anne Lipponen kirjoitti:

    Toimistotyötä vuosia vuosia tehneenä olen unohtanut koko ryhdin. Sain sähköpöydän työpisteeseeni ja sen avulla herätellään myös kadonneita lihaksia. Työtä on paljon edessä ja painoakin pitäisi saada pois.

  80. Tanja kirjoitti:

    Keppijumpalla ? ? Tuo korsetti olis varmasti oiva lisä ja auttaisi jaksamaan paremmin istumatyötä.

  81. Maria Tarkiainen kirjoitti:

    Seisomatyössä täytyy aina välillä muistella ryhtiä ja korjata asentoa. Lihaskuntoa täytyisi alkaa salilla parantaa kun on ylilikkuvuuttakin, ryhti paranisi varmasti kummasti.

  82. Terhi kirjoitti:

    Teen avaavia liikkeitä päivän mittaan ja yritän availla selkää tekemällä mm. siltoja säännöllisesti nimittäin selkäni menee lukkoon todella helposti istumisesta johtuen

  83. katrikatrikatri kirjoitti:

    Pidän huolta ryhdistäni huoltamalla lihaskuntoa keskivartalonkin kohdalta, pyrin myös muistamaan narun, joka vetää päästä, jotta saan pidettyä ryhdin uljaana 🙂

  84. Hookoo kirjoitti:

    Oon koittanu vahvistaa selkä- ja vatsalihaksia jumppaamalla, mut ei oo vielä ihan täysin suora tuo ryhti kyllä itsellä.. Toi ois varmasti mahtava! Monen raskauden jälkeen selkä jäänyt mutkalle ja tosta vois olla apua! Huippua olisi ainakin kokeilla ?

  85. Pimassou kirjoitti:

    Syviä vatsalihaksia aktivoimalla. Pilates on toimiva keino siihen.

  86. Minttu-Mari Kelin kirjoitti:

    Mun tuli huomattua kesällä työskennellessäni vanhusten kanssa että selkä meni ensimmäisen viikon jälkeen jo jumiin vaikka salilla kävin ahkerasti. Vaikka työ oli kaikkea muuta kuin istumista, mutta työskennellessä nopeasti unohtuu ryhti ja oikeat nostolavan. Selän kipeytyessä nopeasti muistuukim sitten mieleen. Sama on tapahtunu nyt opiskellessani, kun joutuu istumaan päivät huonoissa penkeissä huonossa asennossa. Kesällä selkä ongelmiin löyty vastaus kiropraktikolta jonka jälkeen jatkoin salilla keskikropan vahvistamista. Uskoisin että korsetista olisi tässä tapauksessa myös minulle apua. Eli minun vastaukseni ryhtiin on keskivartalon vahvistus, venyttely jonka aina unohdan ja kiropraktikko jos tilanne pääsee pahaksi.

  87. Salla kirjoitti:

    Olen käynyt fysioterapeutilla kipuilevan selän takia janyt sitten salilla keskivartalon lihaksia vahvistamalla huolehdin ryhdin parantamisesta.

  88. iina kirjoitti:

    Yritän istua ryhdikkäästi ja jumpata vatsa ja selkälihaksia!

  89. Marja kirjoitti:

    Ryhtiä parantavia harjoituksia

  90. Minskuliina kirjoitti:

    Harrastamalla liikuntaa päivittäin, kaikki lasketaan 🙂

  91. Pauliina Metsänoja kirjoitti:

    Kyllähän se ryhdin hoitaminen on vähän niin ja näin, ei siihen tule paneuduttua. Tällaisen liivin hankintaa olen harkinnut! ?

  92. Niina kirjoitti:

    Treenaan kuntosalilla paljon ryhtiä ylläpitäviä liikkeitä ja pyrin mobbailemaan aina jumeja lapojen väleistä pois pallolla. Huomaan kyllä ryhdissäni positiivisen muutoksen parin vuoden takaiseen 🙂 mutta huomaan edelleen röhnöttäväni pöydän ääressä.

  93. Hanna S kirjoitti:

    Suoristan ryhdin aina jos huomaan sen menevän kasaan. Tulevan ammatin myötä ryhti on hyvin tärkeä osa sitä, koska monet ovat joutuneet lopettamaan työnsä sen vuoksi, koska työergonomia ja juurikin ryhti olivat niin retuperällä.
    Pyrin liikkumaan ja huoltamaan selkääni lihaskuntoharjoituksilla, mutta kaipaisin jotain ekstraa siihen vielä.

  94. Elisa alho kirjoitti:

    Lankutukset syviin vatsalihaksiin. Hierojalla käyminen. Ihan ryhdin korjaaminen ja keskittyminen kesken kiireiden

  95. Karoliina kirjoitti:

    Liikunnan jäätyä vähemmälle opiskelun ja työn ohessa selkä kipuilee useasti eikä ryhtikään ole paras mahdollinen. Tämä tulis siis todellakin enemmän kuin tarpeeseen 🙂

  96. Laura kirjoitti:

    Niin, että mikä ryhti? Kyselee toinen konttorirotta 😉 Päivät menee koneen ääressä tapittaen, mutta onnekseni esimieheni on ostanut mulle sähköpöydän, jotta voin tauottaa istumistani seisomalla osan päivästä. Mulla on myös seisontamatto, jonka päällä on mukavampi seistä kuin kovalla lattialla. Näin ollen tuleekin seisottua suurimman osan päivästä. Työhuoneesta löytyy myös Selätin sekä Gymba (ihan paras!), mutta nämä on käytössä myös muilla työyhteisömme jäsenillä, joten en pääse niitä ihan päivittäin käyttämään. Työtuolina mulla on satulatuoli, jonka saa epävakaaksi eli silloin on pakko keskittyä keskivartalon tukilihasten aktivointiin ja ryhdin ylläpitämiseen. Tosin, jos oikein kunnolla keskittyy töihin, tapitan siltikin usein samassa asennossa, joka ei todellakaan tee hyvää ryhdille. Taukojumppaa harrastan päivittäin työpäivän lomassa ja kaksi kertaa viikossa pääsen sitä myös toimistollamme ohjaamaan. Usein taukojumppaan kuuluu paljon avaavia liikkeitä rintarangalle ja niska- ja hartiaseudun venyttelyjä, unohtamatta kuitenkaan alavartalon lihaksiston venyttelyn tärkeyttä. Välillä jumpataan keppien kanssa, toisinaan taas ilman. Kuminauhalla saa tehtyä lyhyen taukojumpan selän lihaksia vahvistaen mm. soutuja tekemällä. Huomaan kyllä jos jää jumppailut ja venyttelyt tekemättä – silloin tarvitaan hierojan tai kiropraktikon apua, jotta saa lukot auki ja ryhdin kuntoon.

  97. Anniina kirjoitti:

    Liikuntaa harrastamalla ja kiinnittämällä huomiota ryhtiin päivittäin. Silti harmittavan usein varsinkin istuessa huomaa olevansa aivan lysyssä. Korsetista olen paljon hyvää kuullut, joten jospa arpaonni suosisi nyt 🙂

  98. Jenezky kirjoitti:

    Toimistotyötä itsekin teen ja selkä ei pidä siintä ollenkaan, autokolari ei kyllä yhtään auttanut asiaan, pienestä pitäen olen kärsinyt erilaisista selkävaivoista. Tällaisesta korsetista en ollut kuullutkaan, jos arpaonni ei suosi täytynee laittaa tuo ostoslistalle 🙂
    Selkäkivut yrtiän saada pysymään aisoissa kuntosalitreenaamisella, lenkkeilyllä ja venyttelyllä.

  99. Airiina kirjoitti:

    Tämä auttaisi minua, sillä olen lapsesta asti kärsinyt selkäkivuista, loukkasin 13 vuotiaana ensimmäisen kerran alaselkäni kun moppasin lattiaa kiivaasti jouluksi, välillä menen kontaten ja seiniin nojaten, välillä on parempia aikoja. Kaikki raskaat työt, istumatyö, seisomatyö on kielletty joten suuvärkki on ainoa jolla teen työtä. Treenaan keppijumpalla, jumppaan selkä- ja vatsalihaksia päivittäin, lihakset ovat ok mutta silti tuntuu, että selkä nytkähtelee ilkeästi välillä.

  100. Henna28 kirjoitti:

    Tällä hetkellä vain kotijumppaa olen harrastunut, pienet lapset ja hankalat kulkuyhteydet pitää minut vielä kotosalla mutta kunhan vauva tuosta kasvaa niin sitten alkaa kunnon treenit.

  101. Peppi kirjoitti:

    Harrastan paljon liikuntaa kotona ja muualla. Keppijumppa on ehkä se rakkain harrastus ja hölkkä.

  102. Salla kirjoitti:

    Treenaan keskivartalon lihaksia mahdollisimman monipuolisesti.

  103. Näppi kirjoitti:

    Punttitreenillä. Tosin nyt treenit vielä tauolla, sillä synnytin 3 viikkoa sitten. Yritän oikaista ryhtiä jos huomaan selän painuvan kasaan. Mies sanoo asiasta myös 😉 Korsetin hankinta on ollut mielessä nyt kun kehosta on kaikki tuki pois vatsalihasten kunnon takia ja selkä oireilee.

  104. jessika kirjoitti:

    en oikein mitään, ja sen huomaa

  105. Anni kirjoitti:

    Pidän todella huonosti huolta ryhdistä. Näin loppuraskaudesta tukivyö on auttanut seisoessa ja vähentää selän notkoa. Toivottavasti raskauden jälkeen pääsisin taas joogan makuun. ?

  106. Aino kirjoitti:

    Yritän aina kävellä ja istua mahdollisimman ryhdikkäästi, sekä treenaan paljon niitä lihaksia jotka auttavat pitämään hyvän ryhdin. Lisäksi harrastan ratsastusta, jossa hyvä ryhti on todella tärkeää ja sen kautta ryhtini varmasti onkin näin hyvä kun se nyt on (:

  107. Piipi kirjoitti:

    ?tuo ois kyl oiva apu.
    Viime aikoina harjoittelu on jäänyt vähiin?
    Yritän tietokoneella muistaa pitää selän ”suorana”, välillä huonoin tuloksin. Olen onnistunut kipeyttämään kylkiluiden yhdyskohdassa olevan ”lisäkkeen”.
    Hyvä tuoli ja ergonomiset asennot.

  108. eevamaria kirjoitti:

    Oi, tää ois ihana mulle! Neljä lasta ja kaulan alueen leikkaus ovat saaneet ryhtini etunojaan. Olen tehnyt venytyksiä ja lihashuoltoa, mutta silti selkä on kumara. Toinen ongelma on roikkuva vatsanahka, tällähän senkin sais läjään 🙂

  109. Suvi kirjoitti:

    Aika huonosti tulee pidettyä huolta ryhdistä. Välillä innostun ja teen hyvän selkä jumpan ja sitten se taas jää. Pitäisi kyllä pitää parempaa huolta!

  110. riikka kirjoitti:

    Kaikenlainen liikunta ja ylipäänsä liikkeellä olo on selälle hyväksi!

  111. Tiia kirjoitti:

    Täällä myös toimistotyötä tekevä, jonka ryhtiin tarvis apua… Vatsalihaksia treenaan säännöllisesti, etenkin syviä vatsalihaksia. Korsetin osto on ollut usein mielessä, mutta hinta aina kirpaisee… 🙂

  112. Maare kirjoitti:

    Teen salilla tosi paljon isoja perusliikkeitä joilla tulee kuormitusta koko kropalle, mutta lisäksi pienempiä vahvistavia liikkeitä vaan keskivartalolle. Mutta kyllä se ryhdikäs asento aina välillä vaan unohtuu! Olisi kyllä mahtava voitto, ja laittaisin heti töihin testiin kun teen seisomatyötä. 🙂

  113. Mardeleine kirjoitti:

    Kahvakuulailu tuntuu vahvistaneen keskivartaloa, auttanut notkoselkään. Arjessa tietoisesti välillä ryhdistän asentoa, töissä olen kokenut satulatuolin hyväksi. Arjessa varmaan kokeilisin tuotetta ensin, sitten mukaan treeniin!

  114. Heidi kirjoitti:

    Keskivartalon lihaksia treenaamalla tulee hoidettua ryhtiä yleensä, mutta nyt kolmannen raskauden jäliltä tuntus että tarviis just tollasta korsettia tueksi, kun ei treenaamaan vielä pääse 🙂

  115. Mariem kirjoitti:

    tietty lihaskunto mut venyttely ja huolto on myös hirmu tärkeää, jos kiristää menee koko varsi vinoon :Dm

  116. Annuli kirjoitti:

    Salitreenillä, hyvällä työskentelyasennolla ja kehonhuollolla. Silti ryhti hieman hakusessa ja tälle olisi todellakin tarvetta!! 🙂

  117. ninna kirjoitti:

    syvien lihasten harjoittelu kotona pilatesliikkeillä(ohjaajakoulutus on)ja välttämällä istumista

  118. camilla kirjoitti:

    selätin löytyy kotona ja sitä veivaan telkkaria katsellessa.

  119. Elisa n kirjoitti:

    Yritän mahdollisimman paljon kiinnittää ryhtiini huomiota niin kävellessä kuin töitä tehdessä. Ja huollan myös kehoa tekemällä m. venytyksiä ja rullauksia mutta ois kiva päästä kokeilemaan tuollaista korsettia.

  120. Sanna kirjoitti:

    Pidän huolta ryhdista harrastamalla monipuolista liikuntaa. Tosin liikkuminen on viimeaikoina jäänyt vähälle. Korsetti tulisi todella tarpeeseen, koska teen istumatyötä ja plussana siihen päälle vielä kahden tunnin työmatkat autolla.

  121. Jasmin kirjoitti:

    Olen viimeaikoina pyrkinyt parantamaan työskentelyasentoani, sillä ryhtini on huonontunut istuessani huonossa ryhdissä päivät pitkät.

  122. Nuu kirjoitti:

    Siirryin istumatyöpisteestä seisoma-asentoon, mikä on auttanut selkävaivoihin hurjasti.

  123. Reetta kirjoitti:

    Treenaamalla syviä vatsalihaksia ja yrittämällä istua ryhdissä aina kun muistaa:D

  124. Mrjo kirjoitti:

    Tämä tulis niin tarpeeseen kun synnytyksen jälkeen olin eli lähes vuodelevossa ja ryhtihän siitä kärsi huomattavasti. Nyt ei ole vielä mahdollisuutta tehä paljon muuta kuin venyttelyjä, sekin onneksi jo auttaa. 🙂

  125. Sanna Rantanen kirjoitti:

    Onneksi löysin tän blogin ? kärsin notkoselästä joka aiheuttaa niskavaivoja, jos kaikenlaisia. Jumppaa ja ryhtiä on tullut harjoitettua, mutta tämähän vois olla hyvä apuväline löytämään oikean asennon selässä. ? teen hoitajan töitä, jolloi keskivartalon hallinta olis todella tärkeetä.

  126. Sanni kirjoitti:

    Yritän istuessa kiinnittää huomiota hyvään ryhtiin ja treenata keskivartaloa.

  127. Annamari Lönnrot kirjoitti:

    Pyrin pitämään huolta ryhdistä treenaamalla syviä lihaksia, corea ja kiinnittämällä huomiota arjessa, miten istun tai seison.

    • Alisa kirjoitti:

      Fysioterapeutilta olen saanut hyvät ohjeet skolioosistani johtuvien selkäkipujen helpottamiseen. Hoidan ryhtiäni ja pidän kivut loitolla huolellisella venyttelyllä ja treenaamalla salilla myös keskivartalon lihaksia. Tosin monesti näin opiskelijana tulee istuttua liikaa ja hyvän ryhdin huomioon ottaminen helposti unohtuu.

  128. Aise kirjoitti:

    Treenammalla keskivartaloa ja yritän aina kiinittää huomioo ryhtiini:)

  129. Susanna Karttunen kirjoitti:

    Treeniä, treeniä! Tosta vois kyllä olla näin äskettäin synnyttäneelle naiselle apua! ?

  130. Sumu kirjoitti:

    Nyt, kun alaselkä jo ilmoittelee itsestään, vasta havahdun taas aktivoimaan vatsaa ja pakaroita. Eli tällä hetkellä ihan arjessa vain aktivoin lihaksia ja kiinnitän huomiota ryhtiin. Alkuvuodesta toivottavasti edessä on paluu salielämäänkin lihaksia etsimään raskauden ja vauvavuoden jäljiltä…

  131. Mirva Rontti kirjoitti:

    Mie käytän kans samantyyppistä korsettia. On jäänyt vaan jo liian isoksi, niin ois tosi kiva saaha uus ? tarpeeseen tulis!

  132. Kristiina kirjoitti:

    Nyt olen laiskotellut, mutta pitää taas ruveta kotijumppaamaan! Selkä on pipi ja jumissa…

  133. Hanna kirjoitti:

    Liian vähän tulee huolehdittua lihaskunnosta ja sen huomaa juurikin siellä lapojen välissä pistävänä kipuna. Pitkän istumisen tai seisomisen seurauksena :/

  134. Ansku kirjoitti:

    Salitreeniä ja kävelyä. Selkä aina välillä vihoittelee niin tuosta korsetista voisi oivan avun löytää

  135. Ella kirjoitti:

    Salitreenillä ja kahvakuulalla koitan pitää ryhtiä yllä. Myös venyttely on tärkeää! Tämä korsetti on ollut pitkään hankintalistalla, toivottavasti onni potkaisee nyt! 🙂

  136. Maire kirjoitti:

    Wauwau! Jos tuo auttaa, niin pitää hankkia, jollei onnista…selkävaivoihin…

  137. Suivi kirjoitti:

    Jäänyt kyllä valitettavasti ”ryhtiliikkeet” viime aikoina kaikkien muiden huolien kuormittaessa vähemmälle 🙁 Huomasin myös heti kun aloitin työharjoittelun, että selkä kipeytyi herkästi, kun päivät sisälsivät paljon kovilla puupenkeillä istumista mitkä ei muutenkaan ole ikinä mun pituiselle kääpiölle kauhea optimaalisia. Harkkapäivinä siis pyrin mahdollisimman paljon myös seisomaan ja vähän jumppailemaan/venyttelemään samalla.

  138. Katja kirjoitti:

    Oiiih juuri tuollaisesta Biancaneven Waist Trainerista olen haaveillut! Välilevyn pullistuma kun on ja raskaassa työssä helposti kipeytyy selkä niin olen pitkään haaveillut juuri tuollaisesta. Pitäisi pitää parempaa huolta selästä joten pakko siis osallistua arvontaan 🙂

  139. Saara kirjoitti:

    Yritän tietoisesti suoristaa aina ryhtiä. Nyt kun olen raskaana on ryhdin säilyttäminen ollut haastavaa ison mahan takia. Olen pyrkinyt raskausaikana vahvistamaan syviä vatsalihaksia pilateksella. Korsetti olisi ihan huippu raskaudesta palautumiseen.

  140. Hanna kirjoitti:

    Siis juuri tuollaisesta olen haaveillut jo jonkin aikaa, joten mukana ehdottomasti!

  141. Ida kirjoitti:

    Liikun säännöllisesti ja huolehdin koulupäivän aikana, että istun ryhdikkäästi. 🙂

  142. Hely Huttunen kirjoitti:

    Oi, olen pitkään haaveillut korsetista ja tämän raskauden jälkeen se olisi vielä enemmän kuin tarpeen!

  143. Noora kirjoitti:

    Monipuolinen liikunta sekä tietoinen työskentely ryhdin puolesta! Liikkuessa hyvä tuki keskivartalossa sekä istumatyön vähentäminen!!:)

  144. Annika kirjoitti:

    Ennen raskautta salilla käydessä ryhti oli hyvässä kunnossa. Nyt raskauden loppumetreillä alaselkä on kovalla koetuksella. Korsetti olisi todella hyvä raskaudesta palutumisen jälkeiseen aikaan. ☺️

  145. Emmi kirjoitti:

    Mulla on epäilty nyt selkärankareumaa, eli ryhtiin täytyy keskittyä jatkuvasti, jotta kipuja voisi edes hieman hillitä. Tällainen korsetti olisi erittäin hyvä apukeino ryhdin ylläpitämiseen 🙂

  146. Päivi tuosa kirjoitti:

    Todella huonosti ja huomaan s nivelten kohdalla reuma kipujen pahentuneen. Usein olen miettinyt tukivöitä mutta ne on pakko pitää rumuuden vuoksi vaatteuden alla. Tämmöinen kaunis kuin korsetti niin sen voi jopa pitää puseron päällä.

  147. marika kirjoitti:

    En oikein mitenkään ? kolmas raskaus tiheällä tahdilla ja riittävän suuri rintavarustus tekee sen ettei ryhtiä tai ryhtilihaksia paljon ole. Oonki haaveillu ostavani tällaisen korsetin synnytyksen jälkeen mutta jospa saisin sen nyt halvemmalla ?

  148. Jenny kirjoitti:

    Kuntosalilla käynti auttaa ehkäisemään pahimpia selkäkipuja. Olen pohtinut myös ryhdin parantamiseen satulatuolin ostoa.

  149. AnneliJohanna kirjoitti:

    Mulla oli ennen super hyvä ryhti, koska taitoluistelin. Lasten saannin jälkeen ryhti on huonontunut, enkä ole siitä pitänyt oikeastaan huolta yhtään mitenkään. Nyt voisin sanoa pitäväni siitä huolta käymällä osteopaatilla kerran kuussa.

  150. Miukkis kirjoitti:

    Ryhtini kanssa olisi kyllä petraamista. Koetan kuitenkin tehdä hyviä jumppaliikkeitä ja venytellä.

  151. Veronica kirjoitti:

    Kyllä olisi paljon hyötyä!

  152. Riina kirjoitti:

    Ryjtiä ei ole huollettu oikein ikinä.. siksi korsetti olisi tarpeellinen miulle?

  153. Suvisini kirjoitti:

    Viimeaikoina en ole pitänyt huolta ryhdistä ollenkaan, siitä on pitänyt huolen kipeä selkä ja mäsät polvet. Eli lepäillessä on mennyt ja toivottavasti pääsen kohta tolpilleni ja voin treenata vatsa- ja selkälihaksia edes jotenkin… Hyvin on huomannut, miten pieni liikuntamäärä on saanut ryhdin menemään lysyyn, olen aina ollut ryhdikäs, niin onhan tämä ihan kauheata!

  154. tiiu kirjoitti:

    Yritän tehdä kaikenlaisia liikkeitä mitkä vahvistaisivat keskivartalon lihaksia.

  155. heli kirjoitti:

    Yritän suoristaa selkäni aina kun muistan 🙂

  156. Jenni kirjoitti:

    Oi voittaisinpa tuon! Antaisin sen siskolleni joululahjaksi, sillä hänen selkänsä on nyt todella koetuksella pikkuisen poitsun kantamisesta <3 Sais siskokin kivuttoman selän ja taas hyvän ryhdin 🙂

  157. henski kirjoitti:

    Yritän pitää mahdollisimman hyvän ryhdin eli suoristan selkäni aina kun muistan 🙂 Kesken koulupäivän yritän välillä vähän pyörittää hartioita yms ettei tulisi selkä niin kipeäksi

  158. minna kirjoitti:

    Pyrin pitämään keskivartalon lihakset sekä selkälihakset hyvässä kuosissa 🙂

  159. Ana Perez kirjoitti:

    Treenammalla keskivartaloa 🙂 musta olis mahtavaa!

  160. Maarit kirjoitti:

    Pitämällä lihakset hyvässä kunnossa.

  161. Annie kirjoitti:

    Joogan avulla <3. Mietinkin että voiko joogaa tehdä tuollaisen korsetin kanssa? Olisi kiva kokeilla!

  162. Halejo kirjoitti:

    Liian huonosti pidän huolta, vaikka se olisi tosi tärkeää myös pahan skolioosini takia. Nyt syksyn aikana olen sentään lähes viikottain käynyt kuntosalilla, koska siellä keskivartalon lihaksia on helppo vahvistaa myös tällaisella vaivaisella ihmisellä…. Juuri tuon korsetin hankkimista olenkin harkinnut. Pitänee seurata, tulisiko se jossakin vaiheessa alennukseen. 🙂

  163. Milla kirjoitti:

    Mä reenaan salilla joka lihas ryhmää, joka edesauttaa ryhtiä. Myös ratsastus ylläpitää sitä. Ajoittain otan hieronnan yhteydessä kinesioteippaukset selkään.

  164. MarjaKoo kirjoitti:

    Olen nyt yrittänyt kiinnittää huomiota istuma-asentoon ja siihen, miten seison. Mutta myönnettävä on, että liian heikosti on asia hoidossa. Huomattavasti lisää lihaskunnon ylläpitoa arkeen!

  165. Elina kirjoitti:

    Salitreenillä ja core-tunneilla käymällä. Työssäni on paljon staattisia asentoja ja istumista, joten ryhdistä joutuu tiheästi itseä muistuttelemaan.

  166. Jenni K kirjoitti:

    Yritän aina iltaisin venytellä ja tehdä joogaliikkeitä, mutta kun istuu päivät koulussa niin ei se tunnu riittävän ?

  167. Riikka Löytynoja kirjoitti:

    Ryhtini on surkea. Teen kotisairaanhoitaja työtä, jossa pitää istua paljon tietokoneella, mutta myös autossa ja asiakkaan luona, ja usein hankalissa asennoissa työskennellä. Olisi omiaan minulle, kun selkä töissä kipeytyy. Eikä haittaisi vyötäröä kaventava vaikutus ?

  168. Anni kirjoitti:

    Jumppaamalla päivän aikana useamman kerran + kuntosalilla.

  169. Marianne kirjoitti:

    Työssä mä joudun istumaan koneella, että purkamaan raskaita tavarakuormia. Pyrin pitämään ergonomian etusijalla – istumaan selkä suorana, säätämällä meidän hyvät työtuolit oikeaan asentoon itselleni, sekä nostamaan painavia laatikoita peppu+reisilihaksilla, enkä selkä kaarella. 🙂

  170. Tiia kirjoitti:

    Normi keskivartalotreenien lisäksi teen erikseen harjoitteita syville vatsalihaksille.

  171. Annemari kirjoitti:

    Käyn pt:n ohjaamalla jumpalla kaksi kertaa viikossa pitääkseni kipuilevan selkäni kunnossa. Tuo liivi olisi varmasti hyvä apu työssäni, jossa joudun istumaan paljon ja ryhti ”lysähtää” helposti

  172. Maruzella kirjoitti:

    Vähäisellä kotijumpalla joten ryhtikin on huono ?!

  173. Ellinoora kirjoitti:

    Hoitajan hektisessä työssä selkä koetuksella toi olis niin tarpeen! Teen kotona fyssarin määräämiä liikkeitä selkäkipuun ??

  174. Aurinkoinen kirjoitti:

    Yritän tehdä kuntosalilla keskikehon liikkeitä ja muistaa välillä pitää vatsa sisään ja rinnat ulos 🙂

  175. Riiti kirjoitti:

    Olen yrittänyt pitää huolta ryhdistäni jumppaamalla ja kiinnittämällä huomiota istumisasentoon, mutta iltaa kohden ryhti aina romahtaa. Mulla on tosi huonossa kunnossa alaselkä ja myös niska, joten kivuiltakaan ei ole vältytty. Raskausaikoina selkäni painui notkolle, ja tukilihaksia on ollut todella vaikeaa saada kuntoon. Toimisikohan tuo tukikorsetti ratsastaessa? Hevostelun jälkeen huomaan alaselkäni olevan usein todella kipeä.

  176. Annika kirjoitti:

    Kuntosalilla selkää tulee jonkin verran jumpattua, ja putkirullailu auttaa ylläpitämään ryhtiä vieden jumit pois. 🙂

  177. Liisa kirjoitti:

    Käyn pilateksessa kerran viikossa. Istumatyöläiselle se ei riitä. Ryhti on huono. Korsettia voisi testata..olisiko hyötyä..

  178. Emma L kirjoitti:

    Liikunnalla ja lihaskunnolla.

  179. Elina kirjoitti:

    Kuntosalilla ja fysioterapeutin minulle laatimien selkäjumppaliikkeiden avulla. Tää olisi tosi hyvä apuväline, koska edelleen selkä kipeytyy säännöllisin väliajoin. ?

  180. Elli kirjoitti:

    Treenaan vatsa- ja selkälihaksia ja yritän seistä aina ryhdikkäästi. Istumisasennoissa olisi paljon parannettavaa, ja uskon että tollasen korsetin kanssa tulis pidettyä ryhti hyvänä myös istuessa!

  181. Maiju kirjoitti:

    Just synnyttäneenä tulis niin tarpeeseen!

  182. Johanna Puukka kirjoitti:

    Treeni! Keskivartalon lihasten vahvistaminen ja erityisesti vastalihakset antaa tukea hyvään ryhtiin. Itseasiassa selvisin varusmiespalveluksen skolioosin kanssa ilman mitään ongelmia koska harjoitin puolivuotta corea intensiivisesti ennen armeijaa:) mutta kyllä se sanonta on totta että ”istuminen tappaa”. Nykyään yliopistossa tulee istuttua paljon ja sen tuntee alaselässä ja hartioissa. Korsetti auttaisi varmasti paljon, jotta olisi tietoinen asennosta koko ajan:) mahtava arvonta! Mulla menisi heti intensiivikäyttöön☺️

  183. Tiina kirjoitti:

    Onpas kätevän näköinen kapistus! Yritän liikkua säännöllisesti ja se pitää myös selkäkivut poissa, mutta joskus tulee pakosti treenitaukoja, syystä jos toisesta, jolloin selkä kipeentyy. Sillon jopa paikallaan seisominen ja oikean ryhdin pitäminen on vaikeaa. Tulisi tuollainen todella tarpeeseen!

  184. heini kirjoitti:

    Voi että, tuo olisi täydellinen toimistotyöläisen arkeen! Satutin jalkani puolitoista vuotta sitten kesällä enkä sen jälkeen ole pystynyt liiemmin treenaamaan ja selkäni on mennyt vain huonompaan kuntoon ja oireilee niin istuessa kuin seisoessa. En ole vielä keksinyt keinoa, jolla saisin selkäni samaan kuntoon kuin urheillessa.

  185. Ulpu kirjoitti:

    Treenaamalla keskivartalon lihaksia! ..mutta siltikin välillä havahdun, että esim. istuessa ryhti valahtaa kasaan ja pitää ottaa ”ryhtiliike”..eli korsetti tulisi tarpeeseen!

  186. Meri22 kirjoitti:

    Syvien lihasten treenillä sekä venyttelemällä erityisesti pakaralihaksia ja lonkankoukistajia.

  187. Henna kirjoitti:

    Vaikka liikun paljon ja koen pitäväni itsestäni huolta, niin ryhdin ”tarkistaminen” unohtuu liian usein.. Työpäivät kuluu jalkojen päällä seisten, joten korsetille olisi käyttöä 🙂

  188. Heli kirjoitti:

    Aika huonosti tulee ryhdistä pidettyä huolta, että josko tuo korsetti vähän edesauttaisi asiaa 🙂

  189. Laura timjai kirjoitti:

    Käyn aina vähän väliä (ainakin kerran päivässä) seisomassa seinää vasten ja suoristamassa huonoa ryhtiä paremmaksi 🙂 myös treenaan alaselkää ja syviä vatsalihaksia vahviistaakseni omaa ”korsettia”! Muistan myös hyvän ryhdin kun nostan kotain painavaa niin ehdottomasti teen työn jaloilla enkä selällä, etten riko sitä! Tuo korsetti olisi kyllä hyvä! 🙂

  190. Katri kirjoitti:

    Harrastan liikuntaa, huollan kehoa ja teen keppijumppaa. Pidän myös huolta oikeanlaisesta istuma- ja seisoma-asennosta.

  191. Nina kirjoitti:

    Sepä siinä onkin kun ei huolehdi! Tuppaa unohtumaan, mutta aina on vara parantaa. Niskasta kiinni ja hyväksi tavaksi!

  192. Jasmina kirjoitti:

    Itselläni ryhti on parantunut treenaamisen myötä. Selkäkivut myös häipynyt 🙂 Tukilihakset!

  193. salli kirjoitti:

    Yritän pitää ihan liikkumalla huolta ryhdistä.myös hyvät patjat on. Aina on parantamisen varaa.

  194. jensu kirjoitti:

    Parempaa huolta pitäisi ryhdistä pitää, sillä tene istumatyötä. Yritän muistutella itselleni päivän mittaa, että skarppaan asentoa, mutta pian valahdan taas huonoon asentoon. Seistessä ja kävellessä ei ryhti ole onglema, mutta istuessa sitäkin suuempi.

  195. Riina kirjoitti:

    Vahvistamalla keskivartalon lihaksia ja muistuttelemalla itseä ryhdin ylläpitämisestä. Lisätuki olisi kyllä tarpeen!

  196. Ellu kirjoitti:

    Täytyy kyllä sanoa etten yhtään mitenkään? synnytyksen jälkeen ryhtini katosi, siitä on nyt neljä vuotta. Teen myös toimistotyötä ja kärsin niska-hartiaseudun jumeista. Ehkä tämän kautta löytäisin kadonneen ryhtini ja saisin lisää potkua treeneihini (jotka myös hukassa).?

  197. Marjuska kirjoitti:

    Kiinnitän huomiota työasentoon ja hyödynnän taukojumppaa. Ryhtini on silti aina ollut huono, joten koen Biancaneve Esbelt Waist Trainerin kiinnostavana ja kokeilemisen arvoisena!

  198. Idahhh kirjoitti:

    Keskivartalotreeniä ja venyttelyä! Selkäni on aika suora mutta hartiat valahtavat ikävästi eteen, niitä yritänikin muistaa aina ryhdittää paremmin päivän mittaan. Tuo kotsetti olisi kyllä varmasti työpäivien pelastus!

  199. Noora kirjoitti:

    Vahvistamalla keskivartalon lihaksia ja pitämällä lihakset vetreinät 🙂

  200. sikkuralla kirjoitti:

    Liikunnalla. Musta olisi valintani.

  201. Pilvi kirjoitti:

    Pyrin keskittymään siihen, että pidän itseni ryhdikkäänä 🙂

  202. Karoliina kirjoitti:

    Nuorena ollessani äitini pakotti minut luistelutunneille, jotta ryhtini saataisiin kuntoon. Luistelua harrastinkin yli 10 vuotta ja ryhti pysyi loistavana. Nyt viisi vuotta luistelun lopettamisen jälkeen ryhdin ylläpito on ollut vaikeaa. Olen kuitenkin alkanut sauvakävelemään, joka auttaa hyvässä ryhdin ylläpidossa 🙂

  203. Sannamarianna kirjoitti:

    Mulla on huono ryhti ja yritän kävellä suorassa aina kun muistan. Tälle olis kyllä käyttöä!

  204. Jenni Heikkinen kirjoitti:

    Ratsastus oli monta vuotta harrastus, elämäntapa, joka auttoi pitämään ryhdin parhaassa mahdollisessa kunnossa. Nyt sekin aika kuluu kuluttaessa kirjaston penkkejä opiskellessa niin tämä olisi mitä parhain apu löytää taas se ratsastajan ryhti 🙂

  205. Jonnaajon kirjoitti:

    Sehän tässä onkin, kun en pidä ryhdistä huolta. Yritän kyllä välillä kiinnittää asiaan huomiota, mutta sitten se aina jää. Kotona istun (tai makaan ?) koneella sängyllä, viimeaikaiset työt ovat olleet enimmäkseen lysyssä istumista. Kehonhuoltokin jäänyt niin vähälle, ei ole enää tätä naista air yoga tunneilla nähty ja Bodybalancessa olen syksyn aikana käynyt peräti kahdesti. Jumppaa harrastan välillä jopa liikaa, mutta hyötyliikunta on minimaalista. Nyt olen saanut itseni niin pahaan jumiin, että selkä kipuilee ja rusahtelee jatkuvasti. Myös lonkankoukistajat ovat todella kireät. Odotan jo ensi vuotta, kun pääsee tekemään enemmän työtunteja, jotta voisi joskus olla varaa ostaa lämpimiä ulkovaatteita, sillä huomaan jännittäväni jatkuvasti hartioitanikin liikkuessani ulkona ohuessa takissani tai käydä esim. hierojalla ? Tässä tilanteessa kiropraktikko voisi kenties olla järkevämpi vaihtoehto? Kävin alkuvuodesta kiropraktikolla kolmesti ja siitä oli apua, mutta jouduin jättämään hoidon kesken, sillä jo nämä 3 kertaa kustansivat yli 200 €.

    Ensi vuonna se on pakko alkaa kiinnittämään huomiota tähän asiaan, jos meinaan pysyä parhaimmassa toimintakyvyssä lopunelämääni. Tänään juuri näin vanhaa tuttavaa, jolla edessä selkäleikkaus juurikin sen takia, että hoitoa on vain lykätty ja lykätty, eikä kehoa ole huollettu. En haluaisi samaa kohtaloa. Oikeastaan tarkemmin mietittynä… miksi en alottaisi jo tänään?

  206. Carita kirjoitti:

    Äiti. Se sano joskus, että miulla on huono ryhti. Niinpä opettelin seisomaan ryhdikkäästi. Joskus se kuitenkin unohtuu ja selkä on usein kipeä :/

  207. Epe kirjoitti:

    Teen istumatyötä ja nousen vähintään tunnin välein ylös ja venyttelen ja vanuttelen ruotoani, pyörittelen käsiä tai jumppailen kepillä. Kotona rullailen selän ja roikun leuanvetotangossa. Minulla on mutka rintarangassa ja toinen puoli selästä saattaa nopeastikin jumahtaa. Istumatyö on huonontanut ryhtiäni kuitenkin ja olen korsettia harkinnut, jotta istuessanikin muistaisin pitää ryhdin hyvänä.

  208. Piiku kirjoitti:

    Keskivartalon salitreenillä ja muutenkin liikkumalla:)

  209. Emilia kirjoitti:

    Tulee pidettyä huonosti huolta ryhdistä, mutta salilla yritä käydä, kun saan muksun hoitoon 🙂

  210. Ida kirjoitti:

    Kuntosalilla syvienlihastaen harjoitteilla. Lisäksi venyttelen ja sillointällöin solmin vyötärön kohdalle narun jonka avulla muistan pitää ryhdin suorana ja jännittää vatsalihaksia!

  211. Suvijohanna kirjoitti:

    Olisi loistava minulle! Yritän muistaa pitää ryhdin hyvänä mutta aina välillö olen ihan lysyssä. Yritän opetella säilyttämään oikean asennon mutta helppoa se ei ole. Apuna ryhdin korjaamisessa minulla on kahvakuula ja kuntosali

  212. Kip kirjoitti:

    Tulee kyllä liian vähän pidettyä ryhdistä huolta, harrastan toki tanssia ja joogaa jolloin koko kroppa on tukilihaksineen käytössä mutta entisenä isorintaisena kärsin vuosia selkäkivuista, nykyään pienennysleikkauksen läpikäyneenä pitäisi paremmin pitää huolta selästä ja rakentaa vahvempia lihaksia vatsaan ja selkään. Tässä onkin aihetta uudenvuoden lupaukselle.

  213. piitu kirjoitti:

    Lähinnä yritän kiinnittää huomiota siihen miten istun, seison ja kävelen.

  214. Mummo ja koira kirjoitti:

    Eipä tule tehtyä liioin mitään vaikka pitäisi.

  215. Heli kirjoitti:

    Opiskelijana tulee istuttua vähän liiakseenkin. Kuntosali, pilates, jooga sekä kokonaisvaltainen venyttely ovat omat ryhdin ylläpitokeinoni. 🙂

  216. Maikki kirjoitti:

    I need dis!!? pinkki jee!! Ryhti on liian huono hartioista ja osteoporoosin takia pitäis jaksaa huolehtia selän hyvinvoinnista vieläkin paremmin. Voi että tällainen olisikin kätevä apuväline. Mukana ollaan??

  217. Sanna Pellinen kirjoitti:

    Salilla erilaisilla harjotteilla ja uusi rakkaus fitnesspilates♡ keskivartalon hallinta on parantunu mutta lähihoitajan työssä kroppa kuormittuu ja pitkän työputken jälkeen huomaa kyllä tehneensä 😀 tää ois niin hyvä tuki töissä ja muutenki, ja noh se uuma.. kun oon tämmönen tasapaksu pötykkä ni ei ois huono sivuvaikutus 😀

  218. janica kirjoitti:

    Tää olis niin hyvä mulle. Pidän ryhdin kasassa yrittämällä aina muistaa istua ja kävellä selkä ryhdikkäänä. Salilla tulee myös vahvistettua keskivartalon lihaksia säännöllisesti. 🙂

  219. V kirjoitti:

    Harrastan kontaktilajia, jonka johdosta selkä meni todella huonoon kuntoon viime keväänä. Ahkerasta kuntouttamisesta huolimatta se vaivaa ajoittain. Fysioterapia ja fysiikkavalmentaja on auttaneet kovasti sopivien treenien kanssa ja ryhti onkin parantunut silminnähden jo tässä reilussa puolessa vuodessa. Tuo korsetti olisi tosi hyvä tukemaan selän jaksamista ja auttamaan vielä tätä kesken olevaa paranemisprosessia. Työssäkin asennot on pakosta välillä todella hassuja ja laittavat selän koville. Tuo kuulostaa lupaavalta ihan siihenkin.

  220. liinail kirjoitti:

    Tällaista olenkin kaivannut, niin huono ryhti…

  221. Tiina W kirjoitti:

    Yritän muistaa korjata asentoa aina istessa ja seistä aina välillä. Helposti keskittyy koneella olevaan työhön niin kovasti, että ryhti unohtuu. Tämä korsetti olisi varmasti ihan huippu tällaiselle toimistorotalle.

  222. Sanna kirjoitti:

    Selästäni on puuttunut täysin alaselän luonnollinen notko. Tätä notkoa on nyt pidemmän aikaa tullut metsästettyä takaisin saliharjoittelun ja kalevalaisen jäsenkorjauksen avulla. Pakostikin ajatus ollut selässä ja sen toiminnassa, josta sitten tullut mukavasti plussana myös parempi ryhti! Allekirjoitan täysin tuon lapa-alueen jumin meillä toimistotyöläisillä 😛 Paras lapajumppa onkin ollut keppipyörittely.

  223. Laura kirjoitti:

    Pyrin tekemään paljon keskivartaloa kehittäviä liikkeitä sekä toki kiinnittämään mahdollisimman paljon huomiota ryhtiin päivän aikana 🙂

  224. Elisa kirjoitti:

    teen seisomatyötä ja ryhti lysähtää vähän väliä päivän mittaan… yritänkin aina silloin imaista navan sisään ja pyöräyttää olkapäitä paikoilleen. Salilla vahvistan lihaksia ja silloin tällöin teen yogaian ryhtijoogaa. Mutta töissä olisi kiva testata tuo korsetti!

  225. Marika1 kirjoitti:

    Erilaiset lankkuliikkeet ovat hyviä. Myös pilates auttaa keskittymään tukilihaksiin.

  226. Maikki kirjoitti:

    Liikunnan avulla huolehdin ryhdistä sekä kehonhuollon avulla. Toki asiaan voisi vielä enemmän kiinnittää huomiota!

  227. Leena kirjoitti:

    Jumppapallo on hyvä vähän kaikkeen.
    leenvikki(at)gmail.com

  228. Alisa kirjoitti:

    Fysioterapeutilta olen saanut hyvät ohjeet skolioosistani johtuvien selkäkipujen helpottamiseen. Hoidan ryhtiäni ja pidän kivut loitolla huolellisella venyttelyllä ja treenaamalla salilla myös keskivartalon lihaksia. Tosin monesti näin opiskelijana tulee istuttua liikaa ja hyvän ryhdin huomioon ottaminen helposti unohtuu.

    • Alisa kirjoitti:

      Fysioterapeutilta olen saanut hyvät ohjeet skolioosistani johtuvien selkäkipujen helpottamiseen. Hoidan ryhtiäni ja pidän kivut loitolla huolellisella venyttelyllä ja treenaamalla salilla myös keskivartalon lihaksia. Tosin monesti näin opiskelijana tulee istuttua liikaa ja hyvän ryhdin huomioon ottaminen helposti unohtuu.

  229. Jenna kirjoitti:

    Mulla selkä on kipuillut ja paukkunut tappavan tasaisesti tämän vuoden. Fyysisesti raskas työ, huono ryhti ja notkoselkä ei ehkä paras yhdistelmä… ?Fyssarilla huollettu, salikäynnit otettu osaksi viikko-ohjelmaa syksyllä, samoin myös kehonhuolto ja selkä olikin pitkään parempi kuin aikoihin! Yövuoroissa sitten otti selkä itseensä eikä tarvinnut kuin yhden väärän liikkeen kotona ja nyt sitten hissuksiin katsellaan millaista treeniä kestää…

    Tollainen korsetti vois kyllä olla loistava apukeino vielä kaiken muun lisäksi!

  230. Luana kirjoitti:

    Mun ryhti on parantunut selvästi kuntosalitreenin seurauksena, eikä mulla oo enää juurikaan hartia-niska-alueen kipuja, kun ennen niitä oli joka päivä! (:

  231. Minja kirjoitti:

    Yritän muistaa suoran ryhdin ja aktivoida tukilihaksistoa pitkin päivää. Monipuolinen treeni keskivartalolle ja liikkuessakin on hyvä välillä tarkailla omaa asentoaan esim. peilin kautta. Ja ratsastusharrastus auttaa myös ryhdin kanssa.

  232. Hanna.h kirjoitti:

    Päätetyössä tulee helposti istuttua kumarassa, aina välillä huomaa että istuu vinksallaan ja silloin tulee suoristettua runkoa. Olisi kyllä tarpeellinen päätetyön ohelle. 🙂

  233. Johanna kirjoitti:

    Tuli juuri hankittua uusi patja, jotta selkä ei jumiutuisi. Mutta kehonhuolto on kaikista tärkein.

  234. Linda Forsström kirjoitti:

    Teen seisomatyötä ja korjaan ryhtiäni päivän mittaan. Koitan seistä mahdollisimman ryhdikkäästi ja jännitän myös vatsalihaksiani. Pelkästään tämä toimii, toki myös liikunta. 🙂

  235. Mari kirjoitti:

    Rankkaan fyysiseen työhön tuo olisi täydellinen lievittämään ainaista selkäkipua..
    Hoidan kuitenkin keskivartalon lihaksia käymällä salilla ja muuten vain kiinnittämällä huomiota ryhtiin. Sininen näyttää täydelliseltä ?

  236. anna s. kirjoitti:

    Täytyy kyllä sanoa, että en paljon mitenkään. Minulla on aina ollut hyvä ryhti. Tietenkin harrastan liikuntaa ja se auttaa 🙂

  237. hilkka kirjoitti:

    Yritän pitää ryhtiä yllä esimerkiksi aina istuessa ja yritän vahvistaa selkälihaksia 🙂

  238. Marja kirjoitti:

    Yritän muistaa istua ergonomisesti töissä, tuo olisi kyllä täydellinen tukemaan kipeytyvää selkää, sillä löytyy sekä alaselkäongelmia että juurikin tuolla lapojen kohdilla kipua välillä.

  239. Siru kirjoitti:

    Nyt loppuraskaudessa huomaan usein että ryhtiä on suoristettava, tällä hetkellä siis koitan asennoillani pitää ruodon suorana 🙂

  240. Tiia kirjoitti:

    Vähän aikaa sitten synnyttäneenä olenkin katsellut ja ihastellut noita korsetteja mutten ole raaskinut ostaa ? jos nyt vaikka arpaonni osuisi kohdalle?

  241. Siiri kirjoitti:

    Ryhdistäni koitan pitää huolta juurikin tukilihaksia vahvistamalla mm. pilateksen ja kuntosaliharjoittelun voimin, mutta moinen korsetti olisi varmasti hyvä todella hankala hoitoisten selkä- ja niska ongelmieni kanssa 🙂

  242. Rita kirjoitti:

    Yritän pitää ryhdistäni huolta kuntosaliharjoittelulla, mutta silti selkä kipeytyy pitkään seistessä. Korsetista voisi olla apua!

  243. Anna kirjoitti:

    Niin loistava arvonta!! Itse pidän ryhdistäni huolta pävittäisellä kävelylenkillä ja kiinnittämällä huomiota liikkeiden suoritustekniikoihin kuntosalilla! Olen myös vaihtanut koululaukkuni reppuun, sillä laukku tuotti ajoittain hartiakipuja!

  244. Ripsu kirjoitti:

    Pidän huolta ryhdistäni liikkumalla paljon sekä huoltamalla kroppaani. Treenaan core-lihaksiani noin 3 kertaa viikossa kuten myös yläselän lihaksia sekä pakaroita, jotka kaikki vaikuttavat minusta ryhtiin. Venyttelen ja joogaan päivittäin, mikä on auttanut pitämään ryhtini hyvänä oikeastaan koko aikuisikäni.

  245. Justiina kirjoitti:

    Mulla on keskivartalon olemattomat lihakset surkeassa kunnossa. Selkä jumittaa ja kipuilee toisinaan. Vatsalihaksia ei yrityksestä huolimatta tunnu saavan ruotuun millään.
    Korsetista voisi olla apua ja näyttääkin ihan kivalta.

  246. Janni kirjoitti:

    Yritän aina mahdollisimman usein kiinnittää huomiota ryhtiini ja treenatessa pyrin keskittymään myös keskivartalon lihaksistoon.

  247. ansu88 kirjoitti:

    Liikkumalla monipuolisesti ja yritän olla istumatta pitkiä aikoja putkeen.

  248. Minna kirjoitti:

    Juostessa yritän muistaa pitää ryhdin hyvänä

  249. Emmi kirjoitti:

    Liikkumalla ryhtikin paranee. Itse olen aijemmin harrastanut mm. joogaa ja salilla käyntiä. Minulla on nyt sektiosta kolme kuukautta ja tällainen korsetti ois tosi hyvä apu salille, kun keskivartalon lihakset on nyt heikossa kunnossa… Eikä haittaisi jos sektiosta jäänyt alavatsapömppö katoaisi samalla ?

  250. Sofia kirjoitti:

    Keskivartalon treenaamisella ja ryhdin oikaisemisella kun huomaan olevani lysyssä:’D

  251. Elina kirjoitti:

    Olen pyrkinyt treenaamaan syviä vatsalihaksia nyt enemmän. Juoksuharrastuksen myötä huomannut, että se keskivartalon tuki on älyttömän tärkeä. Teen myös istumatyötä, niin olisi hauska päästä testaamaan tätä myös työaikana! 🙂

  252. sofia kirjoitti:

    Oikaisen ryhdin aina kun vaan hoksaan etten istu tai kävele ryhdikkäästi. Korsetti auttaisi varmasti asiaa! Kuntosalilla teen keskivartaloa vahvistavia liikkeitä.

  253. Maija kirjoitti:

    Harrastan hyötyliikuntaa ja aamujumppaani kuuluu alkulämmittelynä selän liikkuvuutta parantava osio. Työskentelen enimmäkseen seisaaltani, en halua istua pitkiä aikoja yhteen menoon. Liiasta istumisesta saan selkäni kipeäksi. Kun tuntuu että ryhti alkaa lysähtämään niin korjaan asentoa paremmaksi tai pidän tauon. Selän ja hartioiden asennon korjaaminen pitkin päivää on aika automaattinen toimenpide.

  254. Mari kirjoitti:

    Liikkumalla monipuolisesti ja kiinnittäen huomiota ryhtiin. Perusryhti on kyllä hyvä, mutta työskennellessäni lähihoitajana vanhusten palvelutalossa sitä aina välillä havahtuu kuinka selkä mutkalla eri asennoissa mennään ja siitä on ergonomia kaukana 😀 Selkä kyllä siitä heti muistuttaakin.

  255. Essi kirjoitti:

    Käyn säännöllisesti hieronnassa ja lisäksi yritän vahvistaa lihaksia treenillä ja venytellä päivän aikana, kun tulee istuttua töissä paljon.

  256. Piparkakkuponi kirjoitti:

    Treenaan keskivartaloa. Välillä kyllä silti huomaa istuvansa aivan kamalassa asennossa… :/

  257. Paula kirjoitti:

    Pyrin tietoisesti aktivoimaan vatsalihaksia työpäivän aikana sekä harjoittamaan ryhtiä tukevia lihaksia monipuoliseti salilla. Lisäavusta ei kuitenkaan olisi haittaa!

  258. Tiia kirjoitti:

    Kunyosalilla vahvistaen tukilihaksia.
    Töihin ja kotiin hankittu seisontapöytä.
    Näillä eväin pidän ryhdistä huolta

  259. Virpi Myllynen kirjoitti:

    Kuntosali treenit, huomioiden keskivartalon lihakset ja muuten muistuttaa itseään suoristamaan ryhti.

  260. Tinja kirjoitti:

    Core-harjoittelu, lisäksi työpäivän aikana työasennon vaihtelu. Lisäksi itselle myös välillä korkkareilla kävely töissä auttaa, siinä kun tällainen tennari-ihminen joutuu todella keskittymään ja pitämään ryhdin hyvänä?

  261. Kaisa kirjoitti:

    Oi ihanuus, kylläpä tulis tarpeeseen ?
    Pidän ryhtiä yllä reippaalla kävelyllä ja kotitreenillä, lihaskunto ja venyttelyt.

  262. Riikka kirjoitti:

    Raskaudrn jälkeen ryhtini on huonontunut huomattavasti, koska iso vatsa muutti kehoni painopistettä. Lisäksi tuli keskivartalostani puuttuu. Nyt olen yrittänyt tehdä lantionpohjanlihaksiston harjoituksia, jotta saisin alkaa tekern vatsalihastreenejä. Hyvää ryhtiä yritön ylläpitää kännykän muistutusten avulla. Osallistun arvontaan 🙂 toiveena musta korsetti

  263. Tinja kirjoitti:

    Core-treeniä ja työpaikalla välillä seisomista työpisteen äärellä. Ja aika yllättävää, välillä pidän korkkareita töissä, tälläisena tennarit foverever -ihmisenä, kirkkareiden käyttö pakottaa keskittymään ryhtiin?Oon huomannut tämän itselläni yllättävän tehokkaaksi?

  264. Päivi kirjoitti:

    Kuntosaliharjoitteilla, pilateksella ja fysioterapeutin antamilla ohjeilla, silti selkä vähänväliä pois paikaltaan, kulumia ja skolioosia kun löytyy. Ja parikymmentä vuotta pitäisi silti töissä vielä jaksaa. Tästä olisi taatusti apua!

  265. Katja kirjoitti:

    Yritän oikaista ruotoa aina kun huomaan se painuvan kasaan. Työssäni on paljon kurkottelua ja ojentelua eteenpäin, joten lapojen seutu väsyy herkästi. Olen yrittänyt opetella pienten ja syvien lihaksien treenausta tällä alueella.

  266. Henna kirjoitti:

    Ehdottomasti Pilateksen avulla! ???

  267. Sanna kirjoitti:

    Voi toumistotyöhön tuo tosiaan olisi oiva! Itse yritän parhaani pitää coren ja ryhdin kuosissa pilateksen ja joogan avulla. Helppoa ei kuitenkaan ole. 😉

  268. Pijjja kirjoitti:

    Kuntosalilla erillaisillä liikkeillä, eritoten pyrin tekemään paljon vatsalle ja selälle staattisia liikkeitä kuten lankkua ja teräsmiestä. Myös kävellessä,kotitöissä ja tietokoneella yritän aina muistaa pitää ryhdin kasassa esim. Jännittämällä vatsalihaksia, suoristamalla lantion ja seisoa koko jalan painolla. Nämä on minulle muutenkin tärkeitä sillä minulla on oikeassa lonkassa ja polvessa ongelmaa kun olen seissyt ja kävellyt väärällä tavalla melkein 20vuotta.
    Olen ammatiltani hoitaja ja olen paljon jaloilla töissä. Jalat ja selkä kipeentyy herkästi, aina työasennot ei ole mitään kovin ergonomisia. Olen yrittänyt työhöni etsiä kengillä yms. apua ettein selkä menisi niin jumiin, mutta apua ei oikein ole löytynyt. Tästä voisi olla apua.

  269. Eevi kirjoitti:

    Korjaamalla asennon heti jos huomaan istuvani huonossa ryhdissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *