Hae
Aino Mäkelä

Sunnuntairutiini

Sunnuntai on yks mun viikon lempparipäivistä, sillä se on yleensä viikon päivistä juuri se jolloin mulla on eniten aikaa itselleni.

Kuten tänäänkin: aamukahvin lomassa kirjoittelin teille mieleni keveäksi minkä jälkeen puuhastelin keittiössä jopa neljä erilaista jouluherkkureseptiä, nautin päivällisen perheen kanssa, vietin aikaa kaupungilla uuden sielunsiskon seurassa ja kävin katsomassa veljenpojan ensimmäistä jääkiekkopeliä.

Sunnuntairutiini

Nyt ois vielä vuorossa se jokaisen sunnuntain kohokohta eli mun viikottainen hemmotteluhetki! Joka sunnuntai mä nimittäin sulkeudun kylppäriin mun kauneusrituaaliin pariin. Ensin käyn suihkussa ja puhdistan kasvot, minkä jälkeen kuorin ihon itsevalmistamallani kuorintavoiteella ja levitän kasvoille kosteuttavan naamion. Koko hoidon viimeistelen ihanilla öljyillä, seerumeilla ja voiteilla!

Hemmotteluhetken jälkeen mulla on ihana olo, nimittäin tää sessio on kuin tietynlainen meditaatio – silloin mun on nimittäin helppo olla läsnä ja keskittyä vain ja ainoastaan itseeni. Antaa ajatusten tulla ja mennä, sen kummempia murehtimatta. Samalla kun päästän irti viikon aikana kasvoille kertyneestä kuonasta, mä myös irrottaudun koko viikosta ja paketoin sen nätisti minkä jälkeen oonkin valmiina uuteen viikkoon ja sen haasteisiin.

Onko teillä vastaavanlaisia rutiineja?

Sunnuntairutiini

Mun kuorintavoide on luonnonkosmetiikkaa parhaimmillaan ja simppeli valmistaa, joten ajattelin jakaa sen reseptin myös teidänkin kanssa! Siinä on vain kaksi raaka-aineitta, joista toinen on mun useasti ylistämä kookosöljy joka on ihan verraton kosteuttaja ja toinen puolestaan ihoa aktivoiva kahvi, jonka puhutaan lisäävän ihon kollageenin ja elastiinin tuotantoa 🙂

Kahvikuorinta, sekoita seuraavat aineet keskenään:
1 tl kahvinpuruja
1 tl kookosöljyä

Vinkki! Kuorinnan voit valmistaa myös isommassa erässä ja antaa sellaisen vaikka joululahjaksi jollekkin kahvista tykkäävälle 😉

Kahvikuorinnan jälkeen käytän kasvoilla naamion, joka on nyt viimeaikoina ollut Beauty Gardenin ihoa pehmittävä Kurpitsanaamio. Kyseinen luomukosmetiikkabrändi on Suomessa uusi ja sen raaka-aineet kerätään tuoreena käsin – ja itseasiassa kaikki valmistusvaiheet tehdään käsityönä. Kuinka hienoa, arvostan! Kurpitsanaamion jälkeen levitän kasvoille öljyn ja saman sarjan Tee-yövoiteen, jonka koostumus on ihanan täyteläinen ja ainesosat puolestaan rauhoittavat ja kosteuttavat kasvoja yön aikana.

Sunnuntairutiini

Samaan syssyyn esittelen vielä mun päivittäisen ihastukseni jonka levitän kasvovoiteen alle eli Rosalia HA-seerumin. Seerumin tehoaineena on kasvikunnasta peräisin oleva hyarulonihappo, joka tunnetusti säilyttää iholla nuoruuden taikaa!

Oon käyttänyt seerumia kesän jälkeen lähes joka ilta ja oon tykännyt siitä kovasti. Seerumi nimittäin kiinteyttää ja vahvistaa ihoa, mikä tekee siitä kimmoisamman ja joustavamman – ja se on aika kiva, kun alan kohta olemaan siinä iässä että vuosien vieriminen alkaa näkymään naamastakin 😉 Hahhah! Ainakin kiireisimpinä aikoina oon halunnut turvautua siihen, että tää on poistanut väsymyksen merkkejä mun kasvoilta.

Millaisia luottotuotteita teiltä löytyy?

Tuun pian esittelemään myös mun päivittäisiä kauneusrutiineja (kiinnostaako teitä pelkästään kosmetiikka, vai ihan kaikki ihon hyvinvointiin liittyvät jutut?), kunhan ensin löydän omalle iholleni sopivat talvituotteet 🙂

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *