Hae
Aino Mäkelä

Tavallinen kuolevainen

Oon luonteeltani ihminen, joka on tottunut tekemään töitä asioiden eteen. Se taitaa kulkea meillä pohjoisen tytöillä vähän veressä – ei jäädä jossittelemaan tai haikailemaan, vaan jos jotain halutaan niin tartutaan rohkeasti toimeen. Ja vaikka mun elämä vaikuttais jonkun mielestä kuinka helpolta, niin mitään en oo kyllä ikinä saanut ilmaiseksi – ja välillä oon tehnyt aivan liikaakin töitä saavuttaakseni tän pisteen, missä oon nyt.

Motivaatio ja sinnikkyys on luonteenpiirteitä, joista tykkään itsessäni.

Moni mun juttuja pidempään seurannut muistaa varmasti, kuinka mursin jalkapöytäni vuosia sitten. Kolmen hoitovirheen jälkeen onnuin jalkaa yhä viisi kuukautta tapaturman jälkeen – ja silloin sain lääkäriltä kaksi vaihtoehtoa: jalka joko leikattaisiin nyt tai sitten odotettaisiin ja leikattaisiin myöhemmin. Leikkauksella saisin kivuttoman jalan jolla voisin kävellä, mutta en enää ikinä juosta.

Valitsin vaihtoehdoista jälkimmäisen ja sovin leikkauksen puolen vuoden päähän – mulla oli aivan liikaa asioita tehtävänä ennen tulevaa kolmen kuukauden sairaslomaa. Jalan kipeydyttyä entisestään ja alkaen häiritä jopa lonkkaa, päädyin kuin sattuman kautta aivan mahtavan fysioterapeutin vastaanotolle. Hänen intohimoinen asenne omaan työhönsä motivoi mua kuntouttamaan jalkaani tosissaan, jotta kuntoutuminen leikkauksesta saataisiin sujumaan mahdollisimman nopeasti.

Kuukauden jumppaamisen jälkeen lähdin mun ”viimeiselle reissulle” ennen leikkausta ja suunnattiin tyttöjen kanssa Budapestiin. Viisi päivää kierreltiin ympäri kaupunkia ja nähtävyyksiä viihtyen tuntikausia jalkojen päällä – ilman, että mua sattui ollenkaan. Päästyäni kotiin tajusin, että olin jumppaamisella saavuttanut sen minkä olisin saanut leikkauksessa: kivuttoman jalan. Tai itseasiassa jotain vielä parempaa, nimittäin kivuttoman jalan jolla pystyin juoksemaan seuraavana syksynä puolimaratonin!

Mun jalan tarina on mulle itselleni muistutus siitä, että mä pystyn ihan mihin vaan.

Mutta mitä sitten, kun teet kaikkesi eikä se riitäkkään? Ei auta, vaikka uhraisit oman pikkusormen ja vasemman jalan? Kun oot avuttomana tilanteessa, jota et pysty pelastamaan?

Tää tunne on mulle vieras. Tunne, jota mun pitää opetella sietämään vaikken haluaisikaan. Tunne, jonka kanssa mun pitää oppia elämään – tunne, joka kuuluu elämään. Toisaalta en haluais oppia. En haluais luovuttaa – vaikka oikeastihan mä tiedän, etten oo luovuttanut. Vaan itseasiassa päinvastoin. Oon tehnyt kaikkeni eikä se riittänyt, enkä enempää voi. Sellasta se elämä vaan joskus on.

Epäreilua nimittäin.

Kenenkään elämä tuskin on koskaan ruusuilla tanssimista ja välillä on vaan pakko hyväksyä asiat niinkuin ne on. Hyväksyä se, että minäkin oon vain ihan tavallinen kuolevainen ilman supervoimia. Itkeä suru ja pettymys pois, jotta voit antaa hyväksynnälle tilaa. Hyväksynnälle, jonka kautta oppii näkemään asioiden valoisat puolet – sillä jokaisessa, aivan jokaisessa pilvessä on hopeareunus, vaikkei me sitä aina heti huomattaiskaan.

Koska jos johonkin mä uskon niin siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Myös niillä paskoilla jutuilla.

<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto

Näin onnistut uuden vuoden lupauksessasi!

Teitkö uutena vuotena lupauksen, jonka kanssa haluaisit todellakin onnistua?

Jes, hyvä! Halu ja motivaatio on aina tärkeitä, kun lähdetään tekemään lupauksista totta. Kuitenkaan pelkkä haluaminen ei riitä, vaan tavoitteen tulee olla selkeä ja toteutettavissa mikä edellyttää suunnitelmallisuutta ja toimintaa.

Ja se miten toimit ja mitä teet ratkaisee, kuinka lupauksen kanssa käy.

Sinulla ei ole kiire yhtään mihinkään

Älä haukkaa liian isoa palaa purtavaksi. Suurin osa epäonnistuneista uuden vuoden lupauksista kaatuu juurikin suurudenhulluuteen – siihen, että kuvitellaan pystyvämme kertaheitolla muuttamaan koko elämämme uusiksi. Hetkeksi se toki voi ehkä onnistua, mutta pidemmällä tähtäimellä se on voi olla täysin hyödytöntä.. Aivan kuten kaikki pikadieetit ja ihmekuurit.

Kannattaakin aloittaa pikkuhiljaa, yksi juttu kerrallaan opettelemaan uusia tapoja ja ottamaan uusia elementtejä osaksi omaa arkea. Näin voit oikeasti oppia ja omaksua ne tavat osaksi sun jokaiseen päivään. Ja mikä parasta: uudet, terveelliset opitut tavat ruokkii toisiaan ja motivaatio uuden oppimiseen kasvaa entisestään! Kun huomaat miten pienillä asioilla on iso vaikutus ja kuinka paljon paremmin voit, huomaan miten kovasti haluat oppia lisää.

Itseään on hyvä myös motivoida ja kiittää onnistumisista. Aseta pienempiä välitavoitteita sen ”päätavoitteen” sisälle ja lupaa itsellesi aina jokin pieni palkinto, kun tietty rajapyykki on ylitetty. Toimii!

Älä syyllistä, vaan opettele ajattelemaan toisin

”En saa syödä sitä – en saa tehdä tätä. Mun täytyy toimia näin, jotta olisin hyvä, koska on mun oma vikani että olen tälläinen..”

Jos mieli on negatiivinen ja keskittynyt negatiivisiin ajatuksiin, on muutokseen vaikea suhtautua positiivisesti. Miksi tekisit jotain, mikä lannistaa elämäniloasi?

Onneksi omaan asenteeseen voi vaikuttaa ja alkaa ajattelemaan asioita toisesta näkökulmasta. Itsensä haukkumisen ja syyllistämisen sijaan on myös tärkeä opetella kehumaan itseään! Ja hei.. kehuminen ei vaadi mitään suoritusta osakseen. Riittää ihan vain, että olet <3

Sen sijaan, että kieltäisit itseltäsi asioita keskity siihen mitä kaikkea saat tehdä. Ja mitä kaikkea ihanaa saat syödä! Ja ennenkaikkea kuinka hyvä olo sulle kaikista niistä uusista, erilaisista jutuista tulee!

Mieti, mitä oikeasti haluat

Ja miksi haluat niitä asioita? Vain aito, itsestä kumpuava sisäinen motivaatio ja halu muuttua, on ne  jotka johtaa pysyvään lopputulokseen. Keskity positiivisiin asioihin joita muutos saa elämässäsi aikaan ja kirjaa niitä ylös! Kuten jo aiemmin totesin: suhtautumalla muutokseen mahdollisuutena luopumisen ja itsensä kiusaamisen sijaan onnistut takuulla.

Älä tee mitään sellaista, joka ei susta itsestä tunnu hyvältä tai oikealta – äläkä ainakaan siksi, että miellyttäisit valinnoillasi muita. Sun ei tarvi miellyttää ketään muuta kuin itseäsi.

Kun kaadut, nouse ylös

Vastoinkäymisiä tulee aina. Ihan jokaiselle meistä! Ainut asia joka silloin ratkaisee on se, miten siihen suhtaudut. Jos ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla luovutat, jää matka aika lyhyeen. Koska sulla ei oo kiire yhtään minnekkään, niin sulla on kaikki maailman aika ottaa oppia virheistä ja erheistä – ja nousta ylös pää pystyssä, jatkaen matkaa entistä vahvempana.

Oisko sulla jaettavaksi vinkkejä, joiden avulla lupauksista on helpompi pitää kiinni? Saitko apua mun vinkeistä?

Nuo kaikki edellä mainitut on mulle sellaisia ohjenuoria, joita noudatan elämässäni aina – en vain uuden vuoden lupausten suhteen. Välillä se on helpompaa ja välillä vähän vaikeampaa, mutta niiden kanssa oon päässyt kiinni seesteisemmästä ja terveemmästä arjesta. Toivottavasti niin käy sullekkin! <3

Energistä tiistaita,
<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto