Hymyä huulessa :-)

Kuten varmaan edellisestäkin tekstistä huomaa, oon käyny viimeaikoina paljon sisäisiä kamppailuita itsekseni. Suurin syy varmaan oli duuniongelmat joiden seurauksena passivoiduin, mikä puolestaan aiheutti turhautumista ja pahaa mieltä ja silleen… yksinäisyyttä sekä turhaa surkeilua, johon oisin voinut omalla asenteellani vaikuttaa. Varmasti tällä pimeydelläkin on ollu osuutensa asiaan.

Ja tiiättekö mitä? Sitten tein niin! Yksi yö kun vaan pohdiskelin mun elämää sängyssä odottaen nukahtamista mä sen tajusin – ei ne asiat märehtimällä kummene. Ja kuten jo kerroinkin, duunikuviot on taas kunnossa, jee!
Sitten kun sen yhden mieltäpainavan asian sai hoidettua tuntu että kaikki muukin vaa selkiinty aivan kuin itsestään 🙂

Oma suhtautuminen on se, jolla pystyy asioihin vaikuttamaan. Tuntuu ehkä vähän kliseiseltä, mutta kokeilkaapa? Mä oon ainakin viimeaikoina ollu paljon onnellisempi, kun en oo vaan odottanut että jotain tapahtuu vaan toiminut.

Nyt ainakin on semmonen hyvä fiilis, jota oon jo hetken aikaa kaipaillut takas. Tuntuu taas siltä että se oma peruspositiivinen luonne tunkee esiin vaikka väkisin! Intoa ja energiaa on touhuta eikä sängynpohja koukuta enää aamuisin. Nyt vielä kun saatais lunta maahan, niin avot!! 🙂

EDIT Tekis mieli poistaa nää viimeaikojen masistelupostaukset, mutta ajattelin että mun on hyvä lukea ne joskus vielä, kun tulee samanlaisia fiiliksiä vastaan. Oon ollu huono esikuva itselleni viimeaikoina ja unohtanut tasapainon olevan onnellisuuden avain. Timmi kroppa tai pienempi rasvaprosentti ei tee musta onnellista ja onnettomana en koe olevani terve enkä oma itseni. Toivottavasti muistan sen jatkossakin 🙂