Hae
Aino Mäkelä

Ne vähän paremmat vohvelit

*Sisältää mainoslinkkejä

Tein helmikuun alussa loistohankinnan ja ostin itselleni Lidlistä vohveliraudan, jonka hankkimista oon suunnitellut siitä asti kun muutin Jyväskylään kolmisen vuotta sitten. Noh, hyvää kannatti todellakin odottaa!

Tänä viikonloppuna se myös osoittautui korvaamattomaksi ystäväksi, kun mun viikonloppukodin liesi oli sanonut sopimuksensa irti.  En paistellut sillä pelkästään vohveleita, vaan paistoin sillä muun muassa ihan mielettömän rapeaa tofua. Nam! Veikkaan, että tuun jatkossakin valmistamaan tofuni paistinpannun sijaan raudalla 😀

Toki tein myös niitä lettuja, kuten oon tehnyt joka viikko sen jälkeen kun rauta kotiutui. Multa on kysytty paljon rapeiden gluteenittomien vohveleiden ohjetta ja tässä se nyt olis! Rapeus kun on juuri se juttu vohveleissa, joten mehevät banaanilättyjen reseptit ei toimi mun makuun samalla tapaa raudan välissä valmistettuna.

VÄHÄN PAREMMAT VOHVELIT,
4 vohvelia

2dl kaurajauhoa*
1dl Foodin vaniljaheraproteiinia
2 kananmunaa
2,5 dl kauramaitoa
2 rkl kookosöljyä
ripaus suolaa

*Aloitin valmistamalla kaurahiutaleista kaurajauhoa sekoittamalla hiutaleet hienoiksi blenderissä. Tämän jälkeen lisäsin joukkoon kannamunat, kauramaidon sekä vaniljaheran ja sekoitin tasaiseksi. Kun taikina on tasainen viimeistele se blendaamalla joukkoon kookosöljy sekä ripaus suolaa, jotta maut tulevat hyvin esiin. Paista vohveliraudalla rapeiksi ja nauti!

Koska Foodinin vaniljahera on niin älyttömän hyvän makuista, ei nämä letut kaipaa enää muuta makeutusta – se on yksi syy, miksi tykkään käyttää sitä niin paljon leivonnassa ja muidenkin herkkujen valmistuksessa.

Tällä kertaa mulla oli lettujen päällä vadelmahilloa sekä kookosmannaa, joka sulaa lämpimien lettujen päälle kermaiseksi kastikkeeksi. Suosittelen kokeilemaan!

Ihanaa sunnuntaita,
<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.