Hae
Aino Mäkelä
Kaupallinen yhteistyö

Ulla tuli jäädäkseen

Kaupallinen yhteistyö: Brit Care

Moni varmasti muistaa, kun alkuvuodesta kerroin Tuulan pentujen syntyneen. En tiedä kuinka moni silloin jo arvasi etten pysty niistä täysin luopumaan..? Ja niinhän siinä sitten kävi, että ensimmäisenä syntynyt Ulla jäi viihdyttämään meitä vauhdikkaalla olemuksellaan.


Ullaksi syntynyt – Ullalla nimittäin on hauskasti värittynyt ”U”-kirjain selkään

On hankala kuvailla miten erityinen suhde sitä koiraan muodostuu, kun sitä saa seurata sen ensimmäisistä hengenvedoista alkaen. Ulla on alusta alkaen ollut reipas ja toimelias, sekä hyvin utelias. Se on saanut paljon lempinimiä, kuten Ralli-Ulla ja Ulla Peloton. Kokeiltiin myös Ulla-Maijaa, mutta se oli aivan liian hempeä nimi tälle rämäpäälle.

Vaikka Ulla ei olekaan mikään rauhallinen pentu, on se silti hyvin helppo. Se viihdyttää itse itseään leikkien joko kävyillä tai raahaten kaikki kengät eteisestä olohuoneeseen. Pentuna Ulla on ihanan itsenäinen, mutta sopii silti laumaamme ihan täydellisesti ja onkin ihan paras kaveri Ismon kanssa, jota Ulla selkeästi ihailee.

Ulla siis rakastaa käpyjä, kenkiä, Ismoa ja tietysti äitinsä tapaan myös ruokaa! Ja se on pennussa piirre, jota arvostan suuresti sillä ei ole mitään kurjempaa kuin pentu joka ei syö (tai jota joutuu syöttämään käsin). Meidän perheen muiden koirien tapaan Ulla syö laadukasta Brit Caren penturuokaa ja tarkemmin sanottuna viljatonta Lohi&Perunaa. Pennun ruokinnassa laadukas ruoka on tärkeää, jotta ruoasta saadaan kaikki tarvittavat ravintoaineet kasvun ja kehityksen tueksi. Penturuoan lisänä Ulla saa myös öljyä, jolla taataan aivojen kehitykselle tärkeiden rasvahappojen saanti.

Ulla täyttää maanantaina jo 11 viikkoa ja joka ikinen päivä oon ollut siitä ihan äärettömän onnellinen ja kiitollinen siitä. En maltakkaan odottaa, mitä kaikkea meidän tulevat päivät, viikot ja vuodet tulee pitämään sisällään! <3

<3 Aino

LUE MYÖS:
5 x kivointa kotona / 33 x totuus poikaystävän suusta / Feikki-positiivinen

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Kaupallinen yhteistyö: Brit Care

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.