Hae
Aino Mäkelä

Kun paino vaan nousee, nousee ja nousee

Mä en oo aikoihin puhunut mistään painoon liittyvistä asioista. En liiemmin laihdutuksesta enkä myöskään siitä vähemmän puhutusta: nimittäin hallitsemattomasta painonnoususta.

Kumpikaan niistä ei oo pitkään aikaan olleet mulle mitenkään isoja, elämää määritteleviä asioita enkä sen takia ole halunnut sen kummemmin tuoda niitä esille. Mulla kuitenkin on kokemusta molemmista ja nyt musta tuntuu, että haluan puhua jälkimmäisestä ja kertoa vähän miltä se tuntuu, kun paino vaan nousee eikä asialle mahda mitään.

Ja ehkä me tarinan edetessä löydetään myös syy sille, miten se nousu vihdoinkin loppui ja kääntyi laskuksi 🙂Kaikki (ja oikeastaan myös blogin kirjoittaminen!) alkoi siitä, kun olin kyllästynyt peilikuvaani ja löysään olemukseeni. Muutin kertaheitolla niin ruokavalion kuin liikuntatottumukseni ja jo lyhyen ajan jälkeen aloin huomaamaan positiivisia muutoksia, kun paino tippui ja vaatteet löystyivät päällä.

Mun keinot ei kuitenkaan olleet ne parhaat ja kehonkoostumusmittauksessa selvisi karu totuus: rasvamassan pudottamisen sijaan olin menettänyt runsaasti lihasta.  Tässä vaiheessa olin myös onnistunut saamaan itseni rasitustilaan harrastamalla liikaa liikuntaa ja syömällä siihen nähden aivan liian vähän. Ja samaan aikaan myös kuukautiseni jäivät pois..

Uskon sen olleen alku kaikelle lihomiselle, vaikka se alkoikin vasta reilun vuoden myöhemmin.Nimittäin kun keho joutuu tuollaisen stressin alle, ei se siitä kovin helposti tokene. Kun treenaaminen järkevöityi ja lihasmassaa alkoi kerääntyä, mun suolisto rupesi oikuttelemaan eikä se parantanut yhtään kehon stressitilaa. Se kevät oli tuskainen ja jouduinkin tekemään paljon töitä saadakseni sen kuntoon – ja siitä alkoikin oma kiinnostukseni puhtaaseen, luonnonmukaiseen ruokavalioon.

 

Suolisto onneksi tuli kuntoon ja elämä alkoi taas luistamaan. Opiskelin ja tein kahta työtä samaan aikaan, sekä treenasin monta kertaa viikossa ja joskus jopa useasti päivässä. Nyt kun mietin sitä aikaa niin homma oli ihan tolkutonta ja ihmettelen, miten jaksoin sen kaiken?  Sekoitin kroppaani vielä entisestään tekemällä Kehokuurin, joka sai mun stressitasot nousemaan entisestään. Se oli todellinen osoitus tahdonvoimasta ja siitä, mihin ihminen pystyy jos vaan tarpeeksi kovasti haluaa – toivon vain, että mulla olis ollut jo silloin myös järki mukana touhuissani.Opiskellessani lisää liikunnasta, ravitsemuksesta ja hormonitoiminnasta tajusin vihdoin alkaa löysäämään tahtia. Aloin vihdoin tajuamaan, että jo pelkästään mun korkeat stressitasot pitää huolen siitä että kuukautiset pysyvät poissa ja aloinkin keräämään keholle voimavaroja hormonitoiminnan tasapainottamiseksi.

Aloin nukkumaan enemmän, rentoilemaan enemmän, liikkumaan fiksummin ja tietysti syömään paremmin.

Mitä tapahtuu, kun keho joka on ollut pitkään jumissa ”taistele ja pakene” -tilassa saa yhtäkkiä enemmän ravintoa? Se säilöö kaiken ja pitää niistä tiukasti kiinni. Kaikesta, kerrankin kun sitä ravintoa on yli tarpeiden! Kun ensimmäistä kertaa huomasin painon alkavan kertyä salakavalasti elin kesää 2014. Silloin se ei haitannut mua ollenkaan vaan olin tyytyväinen, että jotain tapahtui sillä se antoi toiveita tulevasta, sillä halusin kovasti hormonitoimintani tasapainoon.
Syksyllä 2014 selätin vihdoin myös uniongelmat ja niin kuukautisetkin palasivat. Uskoisin, että tässä vaiheessa painoa oli kertynyt jo noin kymmenisen kiloa ja muistan, että silloin se rupesi jo vähän ahdistamaan. Ahdistus. Se on aina huono asia, mitä tulee painonpudottamiseen..

Kuukausi myöhemmin mursin jalkani ja liikunnan harrastaminen oli mahdotonta. Paino jatkoi nousuaan ja muistan kerran saunaan mennessäni seisoneeni peilin edessä miettien, että miten mulle kävi näin. Vielä vuotta aikaisemmin olin ollut ”elämäni kunnossa” ja nyt turvonneena isompi kuin koskaan.En halunnut lannistua siitä, vaan itseasiassa opin tykkäämään omasta pyöreämmästä muodostani. Kuitenkin se vaikutti omalla tavallaan itsetuntooni sillä musta tuli todella ujo, ja ehkä jopa vähän arkakin, deittailun suhteen.. Ja hassusti ne arvet on jääneet mulle edelleen, vaikka oonkin todella tyytyväinen peilikuvaani. Oman kokemuksen mukaan painonhallinnassa onkin vaikeinta pitää oma pää mukana touhussa.

Okei. Paino oli noussut ja jalka murtunut. Mitä sitten tapahtui? Mun elämä jatkui samalla tavalla, ainaisena ikiliikkujana. Juoksin aamusta iltaan paikasta toiseen ja tein kokoajan jotain. Mun koko elämä oli yhtä aikataulua ja vapaata oli vain harvoin ja suunnitellusti. Arvatenkaan en ollut vieläkään päässyt irti stressistä ja se esti mun painoa palautumasta uomiinsa, vaikka harrastinkin liikuntaa aktiivisesti. Vai ehkä juuri sen takia?

Olen elävä esimerkki siitä, että ”syö enemmän kuin kulutat” ei ole ratkaisu painonpudotukseen. Mun tilanteessa se ei toiminut, kun olin onnistunut rasittamaan mun kehoa stressillä jo vuosien ajan – eikä sellainen tilanne purkaudu hetkessä. Aina välillä paino tippui, kun kokeilin jotain uutta (esimerkiksi pätkäpaastoa), mutta tilanne ei kuitenkaan palautunut ennalleen.

Joten päätin unohtaa koko asian ja antaa olla.Ja niin mä teinkin. Kunnes kuukausien päästä viime keväänä huomasin, että aiemmin kiristävät vaatteet on alkaneet löystyä ja peilikuva kaventua. Enkä ollut tehnyt mitään (!!!) asian eteen! Ainakaan tietoisesti.

Vuoden vaihtuessa mä päätin pitäväni tiukasti kiinni mun työajoista ja lopetin töiden tuomisen kotiin. Ja onnistuin siinä! Se teki mut tosi onnelliseksi. Hassusti kyllä sairastelin keväällä aika paljon, enkä voinut oikeastaan edes treenata, joten tein kaikkea muuta kivaa: vietin aikaa ystävien kanssa, harrastin Ismon kanssa ja ihan vaan oleskelin.

Mun arki rentoutui kokonaisuudessaan.

Hauskaahan tässä on, että tänä vuonna oon varmaan syönyt eniten karkkia, sipsejä ja roskaruokaa ja nautiskellut alkoholia useammin mitä kertaakaan viimeisten viiden vuoden aikana. Ja silti mä saan viikottain kuulla, kuinka oon laihtunut. Oon kuulemma nykyään kuin varjo entisestäni ja kieltämättä olokin on niin paljon kevyempi!Omalla kohdallani mä koen, että kehon liiallinen rasittuminen sai aikaan voimakkaan ja hallitsemattoman painonnousun ja ainoa keino mikä siihen auttoi oli stressitilan purkaminen. Rentoilu. Elämästä nautiskelu! Ihan vaan oleminen ilman mitään sen kummempaa tarkoitusta.

Toki myös treenaamisella ja fiksulla ruokavaliolla on paikkansa ja ne on todella tehokkaita painonhallinnassa. Mutta stressin vaikutusta ei kannata aliarvioida ja harmillisesti sen määrää on usein itse hankala tajuta.. ja mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä voimakkaammin stressi vaikuttaa. Kannattaa siis kuunnella, jos joku läheinen on huolissaan sun jaksamisesta – siinä voi usein olla perää, vaikka oma olo olisikin täysin voittamaton 😉

Tulipas pitkä teksti! Toivottavasti saitte siitä jotain irti. Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia? Ajatuksia? Kysymyksiä? Kommenttiboksi on auki teitä varten <3

Lempeydellä,
Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

10 kommenttia

  1. Beau kirjoitti:

    Hei. Kiitos postauksesta. Mä elän tällä hetkellä painonnousun aikaa, melkein hallistematonta sellaista. Olin muutma vuosi hyvässä fyysisessä kunnossa, vaikka bmi: mukaan ylipainoinen mutta tunsin itseni terveeksi. Kuitenkin treenasin liika ja söin liian vähän ja ylikuntokin oli jossain vaiheessa. Sitten elämä muuttui ja vanhat tavat jäivät sekä lihoaminen alkoi. Olen n 3 vuoden aika lihonut yli 20kg. Minulle on todettu olevan PCOS mikä voi lisätä painoa ja vaikeuttaa painonhallintaa. Ruokatottumukset eivät ole olleet parhaimmasta päästä, mutta eivät myöskään niin huonot että selittäiaivät 20kg nousun…olen ties kuinka monta kertaa yrittänyt pudottaa painoa ja vaikka syön hyvinkin terveellisesti ja monipuolisesti (minulla teoriaosaamista ravinnosta), en juo alkoholia ja liikun monipuolisesti paino vain joko pysyy paikallaan tai nousee. Pelottaa että kuinka paljon se vielä nousee! Ahdistaa tämä tilanne koska tuntuu etten pysty hallitsemaan sitä. Samalla ärsyttää lukea juttuja jossa joku kertoo laihtuneenaa äx määrän kiloja jättäessä ainoastaan tietyn ruoka-aineen pois, vaikka itse olen kokeillut kaikki taikatemput. Ja ärsyttää että muiden onnistumiset ärysttävät minua vaikka olenkin iloinen heidän puolestaan, mutta oma turhautuminen paistaa läpi. En ole keksinyt mitään muuta ratkisua kuin jatkaa terveellistä elämäntapaa, liikkua ja syödä hyvin, vähentää stressiä sekä nukkua riittävästi. Mitä muutakaan voin tehdä.

  2. Hanna kirjoitti:

    Ihanaa, tätä postausta olen odottanut!
    Täällä vähän samoja meininkejä. Opiskelut alkoi 3 vuotta sitten ja päätin että samalla treenaan elämäni kuntoon. Juoksin, söin kevyesti ja nälkä oli. Sitten kyllästyin ja aloin syömään nään mukaan. Pian kuitenkin alkoi myös opiskelustressi ja lenkkeily jäi vähälle. Opiskelut on nyt ohi, mutta elämäni kunnon sijaan sain 20 kiloa ylimääräistä. Rentoiluunkin on nyt aikaa, mutta turhan usein taitaa ajatukset mennä vain siihen millä seuraavaksi yrittäisi laihtua.
    Seuraavaksi listalle aktiivinen rentoutuminen ♥️

  3. Monkkeli kirjoitti:

    Kiitos <3. Tilanne on ehkä vähän sama itsellä, mutta vedin sen sinne ääripäähän. Mä oon aina ollut BMI n yläpuolella. Mun selkä ajoi mut tilanteeseen joss amun oli vaan pakko liikkua ja sitä mukaa syödä järkevästi. Aloitinkin aikoinani GOfatGo:lla ja siitä sain elinikäisen rahkakammon :D. Mutta se opetti mut syömään sen 5 kertaa päiväsäs , totutun 3 sijaan. Olin siis elänyt säätöliekillä huomaammattani koko ikäni. karkkia ja sipsiä kyllä meni ja paljon muuta mutta oikeaa ruokaa ei juurikaan meidän perheessä tunnettu. kasviksina oli tomaatti ja kurkku. Jo tämän korjaamiseen meni hetki ja olin ihan hyvässä jamassa opiskeluaikoina. jaksoin treenata (kahvakuula ah <3), ja olla sosiaalinen. Sitten tuli harkka, työt ja opparin kirjoittaminen. Kun nämä oli valmiita ja jäin työttömäksi suoraan valmistumisesta niin kroppa jotenkin romahti. Tuli vatsaongelmia (tulkitsemato IBS) jotka ei vieläkään ole helpottaneet. Olen onnistunut hankkimaan itselle (tai mulla on ollut aina) hiljainen tulehdus. No voi sitä onnen päivää kun sain kokoaikaista työtä <3. Tästä on nyt vähän reilu vuosi. Kivaahan se oli ekat 2 viikkoa jonka jälkeen ilmoitettiin yrityksen myynnistä. Tästä alkoikin sitten mun helvetti (silloin sitä en ihan vielä tajunnut). Koska kaikki pelkäsi oman asemansa uolesta ja olin tullut taloon vasta alettiin mua vastaan kääntyä, lähimmät esimiehet vaihtoi työpaikkaa, oli viestintä ongelmaa ja ymmärrysongelmaa, kukaan ei lopulta tiennyt millä meriiteillä olin firmaan tullut. Hirveät paineet ja uuden opettelu. Olin ihan romahduspisteessä. Mun onni (näin jälkeenpäin) että mut irtisanottiin koeajalla. Se oli sitten burnout, työuupumus, lievä masennus. Itsetunto nolla. Kroppa aivan sekaisin. Ja tässä ollaan edelleen 7 kg lisää tuli ja koitan korjata tilannetta. Kilpparissa tms ei mitään vikaa. Veikkaan että kehon rasvasolut on stressisitä aktivoituneet ja syö itseensä kaiken minkä saa. Liikun säännöllisesti ja himmasin treenejä tosi paljon. Mutta ei ei vieläkään mitään. Alan turhautua tilanteeseen ja haluan sen "mä osaan", "mä pystyn" , "antakaa mä näytän" – asenteen takaisin. Ja mun terveyden. Se on nyt kärkitavoite. Mutta mistä mä saan apua? Kuka osaa hoitaa FODMAP -ruokarajoitteita noudattavaa pallomahaa, kun pitäis kuitenkin syödä tarpeeksi, mutta välillä ei vaan pysty, koska maha on kuin 6kk raskaana ja sattuu. Ongelmaa ei auta se että rahat on vähissä, koska vakkaritöitä ei ole löytynyt. Oon miettiny kans että pitää kohta lähteä itse opiskelemaan hyvinvointia jotta tästä suosta pääsee ylös.

    Kiitos ja anteeksi pitkä vuodatus. Tiedän että meitä on muitakin. Tän mun tarinan vois hyvin liittää siihen #onkopakkojaksaa kamppikseen. Ikää siis alle 30, ura alussa ja burnout taskussa. Toisaalta tästä ei voi muuta kun oppia! Tsemppiä kaikille samojen asioiden kanssa painiville <3.

  4. M kirjoitti:

    Kiitos tästä postauksesta! Kolahti. Olisipa joku kertonut tämän 3-4 vuotta sitten. Pari vuotta on mennyt paikkaillessa yli menneen treenaamisen ja kituuttamisen tuomia ongelmia. Suhde liikuntaan, kehoon ja syömiseen on täytynyt opetella uudestaan. Tuloksia on ihmeen kaupalla tullut, kun olen kääntänyt huomion muihin asioihin ja pyrkinyt tekemään mukavia asioita – kuten kävely nauttien luonnosta pakotetun mäkitreenin sijaan. On mielestäni tärkeää tuoda esille, kuinka isossa roolissa kokonaisuus ja stressi on. Ei stressata itseämme sairaiksi… <3 kiitos kun jaoit tämän!

  5. Mea kirjoitti:

    Kiitos tästä postauksesta <3 itse elin nuoruusvuoteni aina laihduttaen (vaikken koskaan ollut ylipainoinen laisinkaan) ja salikulttuurin tultua suosituksi aloin myös treenata monen monta kertaa viikossa.

    Paino pysyi vuosia alhaisena kunnes yhtäkkiä itse asiassa juuri pätkäpaastoilukesän jälkeen painoni nousi 10 kiloa melko lyhyessä ajassa. Tästä painonnoususta on nyt aikaa noin 1,5 vuotta ja olen tavallaan jämähtänyt tähän uuteen korkeaan lukemaan.

    Aivan uudenlainen elämä ja stressi alkoi samaan aikaan kuin painonnousu ja tuntuu, että edelleenkään en osaa oikein rentoilla. Ehkä munkin aika tulee vielä ja paino ns. normalisoituu 🙂 tästä sun tarinasta oli kuitenkin iso apu eli kiitos, kun jaoit!

  6. Reeta kirjoitti:

    Täällä myös +21 kg muutamassa vuodessa. Itsellä selkä leikattu nyt kaksi kertaa kolmen vuoden sisällä. Pahinta ollut se, että jo leikkauksia odottaessa ja niiden jälkeen liikunta määrät ovat säälittävän pieniä. Fyssarit vaan toputtelee, että tee pieniä harjoitteita jotta selkä kestää. Nämä ei kuitenkaan juurikaan edes nosta sykettä tai tunnu jumpalle ja aikaa menee kuitenkin lähes tunti. Samoihin aikoihin alkoi myös hormonitoiminnan kanssa isoja ongelmia joidenka takia, minulle on lääkkeillä käynnistetty vaihdevuodet 27-vuotiaana joka on vielä hidastanut aineenvaihduntaa ja esittää painonnousua.

    Onneksi tämä on jotenkin opettanut minulle sen, että tärkeintä on se että kroppa on ehjä ja ei ole pahempia kipuja. Kuulin joku päivä työpaikalla osan työntelijöistä ryhmässä kertovan mikä heidän kropassaan oli vialla, ketä ahdisti alamahan pömpötys, ketä perse ketä reidet. Olin itse about heidän kokoisensa vielä 4 vuotta sitten. Totesin silloin, heille ääneen, että minun kropassa on parasta se, että se on nyt terveempi. Sanoin, ottavani vaikka painoa lisää jos tietäisin, että sairastelut olisivat selän kannalta tässä. Oikeasti itseänikin ahdistaa hyvin paljon, kun vaatekaapista ei esimerkiksi tänä kesänä mahtuneet yhdenkään vanhat shortsit päälle. Onko sillä kuitenkaan väliä, kun saa nukkua ja liikkua kivutta?

    Ihana kuulla myös täältä kommenteista, etten ole ainut jolle on näin käynyt. Välistä olen kokenut itseni epäonnistuneeksi, kun en saanut painoa sairauden/leikkausten aikaan pysymään alhaalla ja nyt vaihdevuosien kanssa tuntuu, ettei laske enää millään.

  7. :) kirjoitti:

    Tulin etsimään kivaa raakakakkureseptiä, mutta sitten jäinkin selaamaan blogiasi huomattuani kuinka olet laihtunut sitten viime näkemän! Wau!
    Itselläni stressi pudottaa painoa hyvinkin tehokkaasti, eli ihan toisinpäin kuin sinun tapauksessasi.

    • aino kirjoitti:

      Moi! Ja hahha, kiitos! 😀 Joo, stressi voi varmasti vaikuttaa monella tapaa ja varsinkin lyhytaikainen – mulla oli kuitenkin taustalla ”kaikkea muutakin” ja päällä pitkittynyt stressi, joka ei tuntunut laukeavan millään.. 🙂

  8. Maria kirjoitti:

    Kiitos, että jaoit tämän! ?

    Kuulostaa ihan liian tutulta. Itse havahduin murrosiän jälkeen siihen, että pitää vissiin tehdä muutakin kuin juhlia, jos haluaa olla hyvässä fyysisessä kunnossa eikä kaipaa itselleen ylipainoa. Aloitin 18 vuotiaana liikunnan harrastamisen uudelleen erilaisilla 6week sixpack ja muilla kotijumpilla. Eli vähintään 6xviikossa jumppaa täyden liikkkumattomuuden jälkeen. Koin kuitenkin, että ne eivät tuoneet haluamiani ”tuloksia” sen parin vuoden aikana, kun niitä harrastin, joten sorruin tekemään myös ”kehokuurin”. Sillähän kropasta saikin kerralla paljon pienemmän, joten ei muutakuin takaisin himojumpalle ja jonkun ajan päästä kuuri taas uudelleen, ja taas. Stressitasot oli 110%, kuukautisia ei ollut pariin vuoteen, kävin vessassa (en pissalla) parhaillaan kymmenen kertaa päivässä, eikä fyysinen kunto enää kehittynyt. Olo oli huono, koska opin kehokuurilta liian niukan syömisen, joka ei ollut tarpeeksi monipuolista tai riittävää mulle.
    Sitä luulisi, että nuo olisi jo hälyttäviä merkkejä, mutta ehei, jatkoin salilla pumppaamista vuorotyön ohella ja lopulta päätin, että aloitanpa vielä crossfitinkin. Crossfit harrastuksena vaatisi hidasta aloittamista, kehon kuuntelua, riittävää lepoa ja ruokaa sekä kehonhuoltoa. En tehnyt niistä mitään. Kävin tuttuun tapaan vähintään 6 kertaa viikossa, söin vähän, en levännyt, en yrittänyt palautua tai venytellä ja sen päälle tein vuorotyötä. Epävirallinen ylikunto oli jo seuraavana keväänä. Treenit väheni ja paino nousi, mutta kuukautiset sentään palasi. Aloin ”ylimääräisellä vapaa-ajalla” tekemään töitä kotona. Reilu vuotta myöhemmin lopetin crossfitin ja salilla käymisen kokonaan, mutta liian myöhään. Seuraavana keväänä todettiin jo lievä uupumus. Nyt siitä vuotta myöhemmin, koko touhun aloittamisesta 8 vuotta myöhemmin, voin todeta että vihdoin alan olla tasapainossa. Syön enemmän, liikun vähemmän ja teen töitä vain töissä, ja silti olen elämäni kunnossa + terveempi kuin koskaan aiemmin viimeisen 8 vuoden aikana juuri nyt!

  9. Salla kirjoitti:

    Aino, ja kommenttiketjun ihanat nuoret naiset! Löysin tähän blogiin, kun googlailin pätkäpaastosta. Olen 55-vuotias nainen, normaalipainon ylärajalla, mutta rasvaprosentti on kohtalainen eli liiallinen. Hienoa kuulla kehon kuunteluun oppimisesta. Itselläni on tähtäimessä 10km:n juoksutapahtuma elokuun lopussa. Paitsi, että treenailen sitä varten, koetan vähentää laardia kehosta keventääkseni askelta sekä mahtuakseni paremmin vaatteisiini. Siis hiittailen (juoksemalla, punttaan -sitäkin hiit-tyylillä – sekä teen niitä pitkiä pk-lenkkejä, lisäksi tietysti tarkka syöminen, ja nyt siis jätän myös aamiaisen pois, jos ei ole nälkä). Tässä iässä hormoninkierron loppuminen tuo mm. sen edun, että testosteronin osuus on suhteessa suurempi. Palautuminen ja riittävä rentous ovat kuitenkin täälläkin tarpeen, eli ylikuormitus vaanii. Pidetään lihaksista kiinni, sikäli kun se meistä riippuu ja vaalitaan yöunta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *