Ruokanatsin tunnustukset

Olen aina rakastanut ruokaa, vaikka vuosien varrella intohimoinen suhtautuminen onkin muuttanut aina tasaisin väliajoin muotoaan. Kaiken kaikkiaan se on johtanut mua aina yhä uudestaan erilaisten, uusien juttujen pariin ja oonkin kuluneiden vuosien varrella oppinut ihan hirveästi lisää ravitsemuksesta ja käsitykseni terveellisen ruokavalion koostamisesta. Musta onkin ollut super mielenkiintoista ja silmiä avaavaa olla omana koekaniinina erilaisia dieettejä kokeillen ja miettiä, mikä toimii ja mikä ei.

Yksi asia kun on fakta: kaikki ei sovi kaikille.

Jo lapsena olin hyvin kekseliäs ruoan suhteen. Rakastin leipomista ja muistan edelleen erään piirakan, joka sai täytteensä hedelmäpommijogurtista! Selasin reseptikirjoja innokkaasti ja touhusin keittiössä niin, että jauhot pöllysi. Jossain vaiheessa äidin oli pakko rajoittaa mun innostusta sillä kukaan ei jaksanut syödä kaikkia mun leipomuksia. Mä tosin olisin tietysti jaksanut, sillä olinhan jo lapsena tunnettu pohjattomasta mahastani 😉  Söinkin lapsena aikalailla kaikkea eikä oikeastaan ollut mitään ruokaa mistä olisin kieltäytynyt.

Intohimo ruoanlaittoon säilyi läpi teinivuosien ja muutettuani omilleen rakastin järjestää ystävilleni kolmen ruokalajin illallisia. Niihin aikoihin taisin myös perustaa ensimmäisen ruokablogini, hahha! Kun sitten kiinnostuin terveellisestä elämästä ja liikunnasta muuttui myös suhtautumiseni syömiseen. Otin mallia Jutan superdieeteistä ja rupesin rajoittamaan mun syömisiä, punnitsemaan ruokia ja pakkaamaan niitä gramman tarkasti muovirasioihin. Olin aina nauttinut ruoasta, joten jouduin käyttämään kekseliäisyyttä kun yritin saada terveellisen ruoan maistumaan joltakin.

Vaikka sinänsä tuossa syömisen ajanjaksossa ei ollut mitään järkeä niin sain silloin kipinän terveellisen syömiseen ja ennenkaikkea ideoimaan, kuinka sen voisi jopa tehdä herkullisesti! Hassut rajoitukset kuitenkin jäi kaikumaan pääkoppaan ja ajatus hiilarien rajoittamisesta (max. yksi hedelmä päivässä!) sekä proteiininsaannin riittävyydestä muodostui lähes pakkomielteiksi, joista oli vaikea kasvaa yli.

Kun omien vatsaongelmien myötä rupesin tutkimaan enemmän ravintoasioita jäi mun ruokavaliosta kokonaan pois maitotuotteet ja gluteeni. Silloin musta tuli ruokanatsi. Rupesin kyttäämään ruokia ja syynäämään ainesosaluettelot tarkkaan. Rajoitteet teki musta haastavan, mutta toisaalta niiden kautta opin näkemään kuinka paljon vaihtoehtoja meillä onkaan! Vaihtoehtoja, joista en ollut edes tietoinen.

Kaikkien rajotteiden keskellä aina vanhempieni luona ”hölläsin”. Repsahdin ja söin itselleni huonon olon – niin fyysisen kuin henkisenkin morkkiksen. Jo silloin tajusin, ettei syömisestä pitäis tulla sellaista oloa. Syöminen on nautinto ja sen tulis antaa meille energiaa, positiivista sellaista. Pikkuhiljaa mulla ei enää edes tehnyt mieli niitä ruokia, jotka sai mut voimaan huonosti.

Kokonaisvaltainen positiivinen muutos omassa olossa, päivittäisessä jaksamisessa ja kehonkuvassa loi kipinää jatkaa samaa rataa, maidottomasti ja gluteenittomasti. Muutettuani Helsinkiin ja opiskellessani liikuntaa ymmärsin vielä enemmän ravinnon merkityksen ja rupesinkin intohimoisesti opiskelemaan sitä lisää. Opiskelu antoi lisää tukea ruokavaliolleni ja aloin kyseenalaistamaan myös muita valintojani. Halusin antaa keholleni vain kaikkein parasta, sitä mitä se ansaitseekin.

Vaikka ruokanatseilu, makrojen kyttääminen ja ruokien punnitseminen ei ookkaan sitä mitä kenellekkään suosittelen oli se silti mulle tärkeä elämänvaihe. Opin ettei elämä kaadu, jos en syö grammantarkasti tai jos satun unohtamaan eväsrasian kotiin. Tajusin, etten halua ruoan hallitsevan mun elämää vaan mun pitäis itse olla ohjaksissa.

Miten sitten syön nykyään?

Maidottomasti, gluteenittomasti, lähes lihattomasti, onnellisesti jokaisesta suupalasta nautiskellen.

Ja rennosti. Vaikkei mun ruokavalioon pääsääntöisesti kuulukkaan gluteeni, maitotuotteet, sokeri, pikaruoka, liha ja prosessoidut elintarvikkeet en siltikään kiellä itseltäni mitään. Mä vaan valitsen paljon mielummin niitä juttuja, jotka tekee mulle hyvää. Käyn ulkona syömässä ja valitsen sen vaihtoehdon listalta, joka tuntuu itselleni sopivimmalta – siis yleensä sen gluteenittoman kasvisversion.

Oonkin onnellinen siitä, että oon onnistunut löytämään itselleni juuri sellaisen tasapainoisen ruokavalion, joka tekee hyvää niin mun keholle kuin mielellekkin. Ja oonkin yhä edelleen keittiössä aivan kuin se pikkulapsi, joka kokee onnentunteita hedelmäpommipiirakastaan – tosin nykyään raaka-aineet on vaan muuttaneet muotoaan ravinteikkaammiksi.

Ja uskokaa tai älkää: Jos mulla tekee mieli juustoa, syön sitä. Jos mulla tekee mieli jäätelöä, syön sitä. Jos mulla tekee mieli sisäfilettä, syön sitä. Hassusti vaan enää ei vaan oikeen tee mitään sellaista mieli, joka ei jätä jälkeensä hyvää oloa. Tosin veikkaanpa ihmismielen olevan niin ovela, että siihen hyvään oloon osittain vaikuttaa myös tieto siitä mikä oikeasti on mulle hyväksi ja mikä ei.

Nyt mä suuntaan keittiöön nauttimaan kunnon annoksen kitcharia, ruokaa josta on parissa viikossa tullu ihan mun ykköslemppari.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa