Hae
Aino Mäkelä

Tuula tuli taloon

Kellekkään ei oo varmaa jäänyt epäselväksi, että musta on tullut pahamaineinen ”hullu koiranainen”. Ja ette uskokkaan, kuinka onnelliseksi se mut tekee!

Alkuvuodesta mun sydämen valloitti Ismo, maailman paras spanieli. Luonteeltaan aivan kuin minä – helposti innostuva, kärsimätön ja hauska – ja sen vuoksi mitä parhain harrastuskaveri! Meillä on ollut ihan mieletön vuosi yhdessä ja Ismo onkin muuttanut mun elämäni täysin enkä enää osaiskaan kuvitella elämääni ilman koiraa mun vierelläni.

Tiesin jo siinä vaiheessa, kun Ismo tuli kotiin, että olisi vain ajan kysymys milloin tassujen määrä tuplaantuisi. Koira on kuitenkin laumaeläin ja onhan niistä toisille ihan älyttömästi seuraa – ja kyllähän se on itselläkin paljon kivempi harrastella kahden koiran kanssa 🙂 Pentu ei kuitenkaan olisi ollut vielä vuosiin ajankohtainen, ihan jo Ismon iän ja oman elämäntilanteenkin vuoksi.

Mitään ei siis liiemmin suunniteltu – niinkuin ei Ismonkaan kanssa. Eräänä päivänä vain mulle tarjoutui mahdollisuus antaa koti Ismon tädille, jo kolme vuotiaalle nartulle joka oli muuttamassa Englannista takaisin Suomeen. Mun ei tarvinnut edes miettiä asiaa, vaan heti saatuani kämppikseltä luvan perheenlisäykseen homma oli jo sovittu.

Ja sitten alkoi piinaava odotus.

Vihdoin viime viikolla me sitten haettiin Tuula kotiin.

Sitä edeltävän viikon olin tottakai miettinyt, että mitä jos Tuula ei sopeudukkaan? Mitä jos koirat ei tule yhtään toimeen keskenään? Mitä jos homma ei toimi ollenkaan?

Nyt viikon jälkeen voin todeta, että kaikki miettiminen oli turhaa. Tuula on niin kiltti, rauhallinen ja rento tyyppi ettei oo toista! Ja ihme kyllä, Tuulan läsnäolo on rauhoittanut myös meidän arkea muutenkin. Voisin siis sanoa, että Tuula on ollut ihan täydellinen lisäys meidän laumaan ja tuntuu siltä, kuin se olis aina ollut meillä <3

En voisi olla onnellisempi, kuinka ihanasti meidän koirat toimii yhteen ja kuinka paljon iloa ne mulle (ja toisilleen!) tuottaa.

Ja teille kaikille, jotka ootte ihmetelleet jo aiemmin miten mun kuvissa on yleensä aina kaksi koiraa: se toinen punavalkoinen kaunokainen on mun kämppiksen koira Mette, joka on siis meidän lauman kolmas nelijalkainen. Mette on syypää siihen, että rakastuin tähän valloittavan hauskaan rotuun ja siksi Mette onkin mulle ihan älyttömän rakas <3

 

<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto

Yksi kommentti

  1. chandelierhomeblog kirjoitti:

    Voi mikä Tuula siellä <3 Ja ihanat nimet heillä, mä suosin myös perinteisiä nimiä ja meidän villapöksyt Hilkka ja Vilma ovat kuin luotu näille nimille 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.