Milloin musta tuli tällainen arkajalka?

Ihmismieli on hassu. Sitä saattaa pitää itseään hirveän reippaana ja rohkeana, mutta todellisuudessa olla jotain muuta. Tai sitten saattaa käydä niinkuin mulle: on hirveän reipas ja rohkea, mutta huomaamatta tajuaakin olevansa todellinen arkajalka.

Milloin musta tuli se, joka keksii tekosyitä unelmiensa tielle? Luo täysin olemattomia esteitä omassa päässään, jotta ei uskaltaisi edes yrittää?

Viime viikonloppuna opiskellessa sain mielestäni aivan loistavan idean omaan tulevaisuuteeni liittyen. Kyseessä oli itseasiassa pinnalle noussut lapsuuden unelmani. Innostuin siitä heti ihan täysillä ja intouduin jakamaan unelmani myös ystävilleni – joiden mielestä ajatus oli tietysti loistava ja sain heiltä täyden tuen!

Kaikkihan on mahdollista!  

Paitsi mun oman pääni sisällä. Heti kun sain tukea ja kannustusta muilta, alkoi oma mieli toimia toisin. Aloin keksimään tekosyitä, miksi tuo unelmani ei voisi toteuta. En edes huomannut ajattelevani negatiivisesti, vaan luulin olevani realistinen, mutta juuri nämä omat ”realistiset ajatukset” oli tekosyitä miksi jättäisin edes yrittämättä.

Ne päähäni tulvahtaneet asiat eivät olleet tosia, vaan pelkästään mun päässä syntyneitä uskomuksia.

Omassa päässäni.

Kaikki muut uskoivat ja kannustivat – minä selittelin! 

Oon aina tykännyt tehdä asioita joissa olen hyvä. Asioita, joissa onnistun. Toisaalta tahtoisin myös, että saisin ympärillä oleviltani – itselleni tärkeiltä – ihmisiltä hyväksyntää. Tavallaan en välitä mitä muut ajattelee, mutta silti pelkään, että päätöksieni myötä menettäisin jotain muuta tärkeää.

Mutta toisaalta mikään ei muutu, ellei tee jotain toisin. Joskus se tarkoittaa myös luopumista jostain tutusta ja turvallisesta, ja usein matkan varrella myös tajuaa mikä ja ketkä elämässä oikeasti ovat niitä tärkeimpiä. Mikä antaa enemmän kuin ottaa? Kuka tukee ja kannustaa, kuka rakastaa sinua tekisitpä ja olisitpa mitä tahansa?

Koen tehneeni elämäni aikana paljon rohkeita päätöksiä, ehkä jopa joitakin liian rohkeita. Mutta nyt kun kaikki on hyvin, siis todella hyvin, on menetyksen pelko suuri. Tutusta ja turvallisesta luopuminen ei ole helppoa, ja harvoin sitä haluaa tehdäkkään – mutta kaikkea ei voi saada.

Jatkossa kun innostun ja unelmoin, lupaan olla epäröimättä. Ja jos epäröin, lupaan kysyä itseltäni ”miksi”. Miksi en uskalla? Miksi annan olettamusten seisoa mun unelmien tiellä? Ja tärkeintä: mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos yritän? Myös yksi hyvä tapa on aina kirjoittaa asioiden plussat ja miinukset ylös, nimittäin silloin viimeistään huomaa miten hassuja miinuksia sitä omassa päässään saattaakaan keksiä!

Kohti unelmia,
<3 Aino

LUE MYÖS:
Aurinkoa, lämpöä, iloa ja ketutusta / Eroon punkeista ja hyttysistä! / Näin sain lisää tunteja päiviini

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto