Hae
Aino Mäkelä

Kortisoli – ystävä vai vihollinen?

Jos sulle tuli tätä postausta avatessa mieleen ajatus, että sulla on liian kiire lukeaksesi mä toivon, että istut rauhassa alas ja hengiähdät syvään. Ton tyylinen ajattelutapa on nykyään harmillisen yleinen ja tietyllä tapaa ihailtava – täytyy kokoajan olla menossa ja tehdä jotain hyödyllistä. Jos ei kiireen keskellä osaa rauhoittua hetkeksikkään ja laiminlyö itsestään huolehtimisen muiden ihmisten sekä velvollisuuksien kustannuksella voi käydä aika hassusti.

Stressi on älyttömän mielenkiintonen juttu kun siihen rupeaa tekemään perinpohjaista tuttavuutta – siitä voisi lukea loputtomiin ja tuntuu, että oivalluksia syntyy tuon tuosta. Pohjimmiltaan se auttaa meitä selviämään yllättävistä tilanteista saaden aikaan kortisolipiikin mikä saa energian virtaamaan lihaksiin ja ravinteikkaan hapen kulkeutumaan nopeammin aivoihin verenpaineen noustessa. Mutta pitkäkestoinen stressi, ylikuormitus, on sitten asia erikseen.

Kortisoli on siis stressihormoni, jota tää mun postaus pääasiassa käsitteleekin. Toinen, kortisolia varmasti yleisesti tunnetumpi, stressihormoni onkin sitten adenaliini joka liittyy vahvasti kortisoliin sekä sen tuottoon. Itseasiassa stressinhalintaa sekä toimivaa adrenaliinintuottoa voidaankin pitää terveyden ja elinvoiman salaisuutena.

Hätätilanteen iskiessä kortisolit reagoi palomiesten tapaa hälytykseen, jotka lähtevät nopeasti sammuttaman paloa. Stressin ollessa pitkittynyt kehon hälytyssysteemi ei hiljene koskaan – kortisoli on siis kokoajan aktiivisena vieden tilaa muilta hormoneilta, kuten muukin liikenne antaa paloautoille tietä. Eikä tarvi olla ruudinkeksijä tajutakseen, mitä tapahtuu kun palomiehiltä loppuu voimat.. Kortisoli siis liittyy vahvasti stressiin sekä hyvässä että pahassa. Monet on varmasti kuulleet kuinka stressi lihottaa, vanhentaa, väsyttää ja heikentää muistia eivätkä nää väitteet ookkaan tuulesta temmattuja vaan erittäin tyypillisiä pitkittyneen stressin oireita. Onkin väitetty, että 95% sairauksista on joko stressin aiheuttamia tai sen pahentamia.. Enkä epäile yhtään – se nimittäin käyttäytyy elimistössä myrkyn lailla tappaen hitaasti, mutta varmasti.

Stressin kohdalla voidaankin monesti miettiä, että onko se sairaukselle syy vai seuraus. Jos esimerkiksi mietitään viime vuosina runsaasti lisääntyneet kilpirauhasongelmat niin huolen aihe ei oo ollenkaan turha. Ongelmien lisääntyminen voi hyvinkin olla selitettävissä nykyisellä ”tehokulttuurilla”, joka saa stressihormonit hyrräämään liian lujaa.

Mua enemmänkin kyllä huolestuttaa ongelmien lisääntymisten sijaan se, että niiden alkuperää ei tutkita tarpeeksi ja jos multa kysyttäis, niin lääkäreiden tuliskin olla enemmän valveutuneita ja halukkaita tutkimaan asiaa ennen lääkityksen määräämista – monesti kun asia voi olla korjattavissa hormonitasapainon palauttamisella. Onnekseni mä tiedänkin muutamia tyyppejä, jotka on elämäntapamuutoksella päässeet turhasta lääkityksestä eroon 🙂

Oireita kortisolin liikaerityksestä on muun muassa: jatkuva suorittaminen/hyperaktiivisuus, oot väsynyt muttet pysty nukkumaan, nukahtamisvaikeudet, yölliset heräilyt, kireä pinna ja hermostuneisuus, äkilliset mielenalanvaihtelut, muistiongelmat, sokerihimot, korkea verenpaine ja verensokeri. Jos yksikään edellämainituista kolahti niin suosittelen tekstin lukemista loppuun! Kun kortisolia tuottuu liikaa elimistö käy siis ylikierroksilla ajatellen vaaraksi kaiken sellaisenkin mikä ei sitä ole. Tällöin kroppa ei pääsekkään rauhoittumaan adrenaliinin tuottaen kortisolia jatkuvasti lisää – pitkässä juoksussa se saa aikaan korkean verensokerin ja verenpaineen sekä heikentää elimistön puollustuskykyä. Kaikki edellämainituthan liittyy olennaisesti myös esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen. Samalla kun elimistö kokoajan kuvittelee olevansa hädässä vähenee mielihyvähormonien tuottokin aivoissa, jolloin myös luonnollinen stressinsietokyky heikkenee. Tällöin hermostuneisuus, hetkittäiset romahdukset ja mielialanvaihtelut astuu yleensä kuvioihin. Myös ihon kunto voi heikkentyä, luusto haurastua, lihakset surkastua ja itsetunto laskea kun kortisolia tuottuu liikaa ja keho keskittyy ainoastaan puollustamaan itseään sen sijaan, että pitäisi itsestään huolta.

Luonnollisesti kortisoli on alhaimmillaan öisin, jolloin solut palautuu ja korjautuu parhaiten. Jos kortisoli on yöllä korkealla ei kroppakaan pääse palautumaan eikä myöskään mieli. Korkea kortisoli iltaisin vaikuttaa myös uneen esimerkiksi nukahtamisongelmina, heräilynä kesken unien ja liian kevyenä unena. Öisin hormoneilla on myös mahdollisuus tasoittua normaalille tasolle ja palauttaa niiden keskenäinen tasapaino – jos lepo ei oo riittävää ei tätäkään pääse tapahtumaan.

Kiireiset ihmiset, jotka on paljon kokoajan menossa myös tuntuu unohtelevan paljon asioita. Sekin on jo hälyttävä merkki ja sen syyt pohjautuu yllättäen korkeisiin kortisolitasoihin, joka heikentää verenkiertoa aivoissa – hoitamattomana se voi aiheuttaa pahempiakin vaurioita aivoihin minkä vuoksi stressi onkin liitetty myös esimerkiksi Alzhaimerin taudin riskitekijäksi.

Mielenkiintoista on myös se, että usein ihmisten kortisolintuotanto kääntyy nousukiitoon juurikin liian tehokkaan urheilun ja riittämättömän ravinnon vuoksi. Yleensä tälläisen tavoitteena on aina painonpudotus tai muu itsensä hallinta mihin tietystikkään kohonnut kortisoli ei sovi – ensinnäkin se hidastaa rasvanpolttoa sillä siitä vastaavien hormonien tuotto laskee ja toiseksi se heikentää treenin tehokkuutta sekä palautumista. Tästä syystä ylipaino liitetäänkin yleensä stressiin ja siinä tilanteessa, kun stressaantunut ihminen rupeaa laihduttamaan liian tiukan ruokavalion ja treeniohjelman avulla voikin tilanteesta seurata enemmän huonoa kuin hyvää.

Jos kortisolia tuottuu liikaa niin silloin kun luonnollisesti sun pitäis olla väsynyt niin saatkin uuden energiapiikin, mikä loppupeleissä ei oo hyvä juttu ollenkaan – tälläinen on yleensä stressin alkutilanne, kun energiaa tuntuu olevan loppumattomasti ja olo on kuin supernaisella. Loppupeleissä liiallinen kortisolintuotto johtaa kuitenkin aina hoitamattomana liian vähäiseen kortisolin tuottoon eli pitkäkestoisen ylikuormituksen aiheuttamaan stressinsäätelyjärjestelmän romahdukseen, joka puolestaan voi oireilla hermostuneisuutena, niinkutsuttuna ”burnouttina”, matalana verenpaineen ja alakuloisuutena sekä pessimistisyytenä.
Miten kortisolin saa luonnollisesti laskuun? Paras keino on aktivoida rauhoittavaa, eli ruoansulatuksesta ja levosta vastaavaa parasympaattista, hermostoa. Siihen sopii loistavasti erilaiset hengitysharjoitukset sekä jooga, jonka kautta on helppo oppia rentouttamaan lihaksia. On muutenkin tärkeä oppia tunnistamaan turha jännitys kropassa sekä aktiivisesti pyrkiä rentouttamaan itseään.

Myös ravinnolla sekä liikunnalla on tietysti oma osansa kortisolitasoihin – niin hyvässä kuin pahassakin. Parhaiten muutokset parempaan kuitenkin kaiken huomaa omassa olossa – nimittäin tasapainona. Siitä, että alkaa tunnistamaan ”oireilut”, jotka on hetkellisiä eikä enää pysyviä. Mä ainakin huomaan, että palaudun nykyään treeneistä paljon paremmin sekä mun ruokahalu on nykyään normaali ja mulla on terveitä ruokahimoja, esimerkiksi kaurapuuron suhteen 😉 Hahha! Stressinhallinnan oppiminen itsensä kuuntelun ja omien rajojensa löytämisen kautta on yksi avaintekijöistä, joilla voi oman elämänsä laatua parantaa huimasti. Tuun kirjoittamaan aiheesta vielä paljon sekä kertomaan ne parhaat omaksi kokemani vinkit – tähän postaukseen en ois saanut niitä enää mitenkään järkevästi laitettua ja nytkin tuntuu, että puolet kaikesta tärkeästä jäi sanomatta. Kortisoli nimittäin vaikuttaa myös luonnollisesti muihin hormoneihin sekä niiden tuotantoon – mun omat ongelmat pohjautuu lähes täysin siihen, joten sen vuoksi siitä riittääkin niin paljon kerrottavaa! Uskon myös kortisoliongelmien olevan luultua yleisempiä ja salaa toivonkin, että monet löytäis tästä tekstistä toivonkipinän omaan tilanteeseensa.

Jättäkää ihanat kommentteja ja ajatuksia aiheesta sillä kaipaan niitä kovasti! Ne avaa aina omia ajatuksia – kaikki kokemukset on tärkeitä ja niiden kuulemisesta voi oikeasti löytyä taas uusi ahaa-elämys asioiden syvempään tajuamiseen. Tiedän, että aihe on tosi henkilökohtainen joten myös sähköpostia saa laittaa jos kommentin jättäminen tuntuu vaikealta.Postauksen kuvat on viime torstailta, jolloin päästiin ihanien TwentyKnotsin Marian ja Paulin opastuksella SUP-retkelle. Koko retkessä yhdistyi kaikki oleelliset elementit, jotka mun mielestä tuo arkeen sitä ihanaa tasapainoa: elämästä nauttiminen loistavassa seurassa, rento meininki, luonnon rauha yhdistettynä sen kauneuteen unohtamatta loistavia piknik-eväitä 😉

Kiitos Eveliina, Vilma, Kaisa, Kirsikka ja Nella sekä Maria, Paul ja Sugarin Laura seurasta! Oli ihan uskomaton ilta ja mulla oli niin kotoinen olo teidän kanssa.

Taas kerran saatiin todeta luonnon rauhoittava voima ja ihastella niitä lukemattomia ihmeellisyyksiä mitä se onnistuu kätkemään sisälleen. Aaltojen johdatellessa meitä ajattelin mielessäni, että tätä se elämä on – mukailua ja kulkemista siihen suuntaan, johon virta meitä johdattaa sillä jos yrittää harata vastaan niin helposti lentää nenälleen. Jokainen meistä varmaan pystyy allekirjoittamaan, kun sanon että olo oli äärettömän helppo ja kevyt koko illan ajan. Vesi onkin tosi pehmeä ja feminiininen elementti, joten ei ihmekkään että oon viimeaikoina viihtynyt sen äärellä niin paljon – joko veneillen, suppaillen tai uiden.

Elämästä nauttiminen on ehkä parasta mitä ihminen voi tehdä ja ei oo mitään parempaa, kuin tehdä asioita joista nauttii sillä silloin onnistuu usein unohtamaan ympäröivän maailman täysin. Omaan kuplaan sulkeutuminen tekee monesti ihan ääreeömän hyvää. Sillä jos ajattelis sillä logiikalla millä minäkin ennen, että kaiken tekemisen pitäis olla aina jollain tapaa järkevää, niin eihän seksiäkään silloin harrastettaisi ellei haaveilisi perheenlisäyksestä. Ja kyllä suppailun jälkeen aina tuntee tehneensä ja se onkin oikeastaan yks sen parhaista puolista – se treeni nimittäin tulee kaiken hauskan sivutuotteena.

<3 Aino

KUVAT: Laura | Sugar Helsinki

22 kommenttia

  1. Suspaliina kirjoitti:

    Hyvinkin mielenkiintoista luettavaa. Jään innolla odottamaan seuraavaa postausta kyseisestä aiheesta. 🙂

  2. kukkanen kirjoitti:

    Hei Aino! Kiitos ensinnäkin Ihanasta blogista josta löytyy aina mielenkiintoisia aiheita ja herkullisia (ja vieläpä lisäksi terveellisiä!) reseptejä. 🙂 Kokeiltu on useita ja moni resepti oottaa testausvuoroaan…:D

    Tärkeästä aiheesta kirjoitit nytkin. Minä olen aina elänyt stressin kanssa, niin kauan kuin muistan…jo pikkututtönä sain inhottavia mahakramppeja jos olin ahdistunut jostain. Olen myös kova jännittämään. Nyt aikuisiällä, kun minulla on periaatteessa kaikki hyvin ja tiedostan että niin on, silti saan ajoittain yhä noita kramppeja, pulssi on korkealla ja päähän koskee. Tiedän ettet ole lääkäri mutta olisiko sinulla antaa mitään konkreettisia vinkkejä kesken päivän tulevaan jännitys/ahdistuksen tunteeseen? Kyse ei ole siis paniikkihäiriöstä ennen kuin joku ehtii kommentoimaan 🙂

    Sitten ruoka-asiaa 🙂 Onko sinulla olemassa reseptiä terveelliseen porkkanakakkuun? Rakastan sitä ja olisi kiva kokeilla jotain muuta kuin perinteistä jauho-sokeriversiota. Kiitos jo etukäteen vastauksestasi! <3

    • Aino kirjoitti:

      Kiitos itselles ihanasta kommentista! 🙂

      Voi vitsit, ei kyllä kuulosta yhtään kivalta :/ Ensimmäisenä tulee oikeasti mieleen ihan yksinkertaisesti hengittäminen! Ihan vaan silmien sulkeminen ja rauhallisesti nenän kautta sisään ja ulos hengittäen, vaikkapa kymmeneen laskien, on ainakin mulla auttanut yleensä ihan uskomattoman hyvin 🙂 Toivottavasti toimii sullakin!

      Ja joo itseasiassa kyllä löytyy 🙂 Tein nimittäin jouluna sellaista herkkua <3 Mä en vaan oo tainnut tänne postata sitä reseptiä.. Eli kiitos postausideasta 😉

  3. elisak kirjoitti:

    Osuin sattumalta sivuille ja täytyy sanoa että todella hyvää tekstiä! Olen viimeisen vuoden ja ehkä varsinkin puolen vuoden aikana miettinyt näitä juttuja paljon ja muuttanut ajatusmaailmaani. Olin ennen hirveä suorittaja ja stressaaja mutta nykyään on vain jotenkin tosi rauhallinen ja seesteinen olo vaikka vastoinkäymisiä tuleekin. Koko stressin käsittely ja siihen suhtautuminen on muuttunut niin että sen tunnistaa ja pystyy paremmin minimoimaan. Mutta hyviä ja ajankohtaisia ajatuksia jotka kyllä allekirjoitan täysin!

    • Aino kirjoitti:

      Kiitos Elisa! Ja tosi hyvin pystyn samaistumaan sun kommenttiin – ihana, että en oo ainoa laatuani, hihhi 🙂

  4. Tanja kirjoitti:

    Oon seuraillut sun blogia enemmän ja vähemmän aktiivisesti reilun vuoden ajan, mutta nyt vasta kommentoin ensimmäistä kertaa. Ja kommentoitiin innosti tosi hyvä ja tällä hetkellä omaa elämää koskettava teksti (muutenkin sun blogi on viime aikoina mennyt tosi hyvään suuntaan). Täällä painitaan jonkin asteisen uniongelman kanssa. Osittain siihen on luonnollinen syy (vauva), mutta osittain johtuu jostain muusta. Oon aina ollut huono nukkumaan ja kärsinyt nuoruudessa (ikää nyt 32v) myös paniikkihäiriöstä. Joten voipi olla jotain tekemistä tuon kortisolin kanssa. Jään innolla odottamaan jatkoa.

    • Aino kirjoitti:

      Kiitos Tanja! 🙂 Nää jutut on kyllä sellaisia, että monet asiat vaikuttaa – varmasti vauva myös, mutta todennäköisesti myös jotkin muutkin jutut. Toivottavasti saat uniongelmat kuriin pian! 🙂 Uutta postausta tulossa heti ens viikolla.

  5. Piritta kirjoitti:

    Kiitos Aino todella mielenkiintoisesta postauksesta. Kumpa tosiaan lääkärit perehtyisivät enemmän sairauden alkuperään niin vältyttäisiin monilta turhilta lääkiltyksiltä. Seuraavaa postausta jo innolla odottaen 🙂

    -Piritta
    http://piritta-headoverheels.blogspot.fi

  6. Ella kirjoitti:

    Jes, rakastan näitä hormonijuttuja!

    Oon nyt vasta alkanut ymmärtää yhteyden mun kropan kiukuttelun ja mun pään sekoilun välillä. Kun ahdistaa, menee vatsa sekaisin-ei niin, että ahdistaa, kun menee vatsa sekaisin. Myös se on alkanut hahmottua, miten kivojakaan asioita ei voi laittaa kalenteriin liikaa, muuten tulee niistäkin jutuista stressi. Oon tehnyt ihan tietoista tehtävien asioiden karsimista viime aikoina, mutta ahdistushäiriön ja masennuksen kanssa painivana henkilönä ei oo ihan niin helppoa yhtäkkiä lakata stressaamasta. Päivä kerrallaan!

    • Aino kirjoitti:

      Näinhän sä menee! Itsellä on vähän ollu samoja ongelmia – siis liikaa ”kivojen jutttujen haalimista” jne. Jossain vaan menee meillä kaikilla raja eikä aina voi kaikkeen lähtä mukaan, vaikka mieli tekiskin 🙂 Päivä kerrallaan tosiaan – elämä on yhtä opettelua 😉

  7. Kirsi kirjoitti:

    Kiinnostava aihe tosiaankin. Itsellä ollut vuosia stressiä, johon ei oikein ole voinut vaikuttaa, lapsiin liittyvää jne..
    Nyt puoli vuotta sitten napsahti kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet, joka sitä olotilaa pahentaa entisestään..
    Nyt yritän elämäntapa ja myös ajatustapamuutosten myötä parantaa olotilaa ja pikkuhiljaa paranee. Stressinaiheet ovat läsnä edelleen, mutta yritän kaikin keinoin hoitaa itseäni siitä huolimatta. Puoleen vuoteen en ole normaalisti öitäni nukkunut, mutta toissayön nukuin kun tukki. Kyllä virkisti.
    Näitä juttuja lisää.

    • Aino kirjoitti:

      Kiitos Kirsi tarinasi jakamisesta! Se on ihan totta, että kaikkiin juttuihin ei voi vaikuttaa – mutta onneksi itseään kuuntelemalla voi oppia hallitsemaan sitä stressiä paljon paremmin. Ja myös oikeanlaisella ravinnolla 🙂

  8. Salla kirjoitti:

    Olipa mielenkiintoinen ja kattava postaus! Minä kärsin tarkalleen vuosi sitten juuri tuollaisesta stressihelvetistä. Olin jo aivan romahtamispisteessä kunnes ihana työkaverini puolipakotti minut menemään lääkäriin. Olin kaksi kuukautta sairaslomalla ja siitä vielä kuusi viikkoa lyhennetyillä viikkotunneilla. Ja sen jälkeen pääsinkin kolmen viikon oikealle lomalle. Tuo kevyempi ajanjakso elvytti mut täysin. Silloin tajusin kuinka stressi oli muuttanut mut täysin eri ihmiseksi. Kun normaalisti olen hymyilevä ja aina iloinen, niin työstressi teki musta kärttyisen ja itkuherkän.
    Olin myös kauhean väsynyt. Se tuntui kuin olisi ollut jossain vankilassa: halusi niin kovasti tehdä asioita, olla ulkona, nähdä ystäviä, harrastaa ja nauttia kesästä… Mutta kun mitään ei jaksanut. Hyvinä päivinä jaksoin katsoa draamasarjoja dvd:ltä, ja kolmesti viikossa käydä juoksulenkillä. Oikeastaan sinä aikana juoksu oli ainoa asia joka tuntui antavan enemmän energiaa kuin mitä se otti. Oltuani viikon sairaslomalla aloin pikkuhiljaa elpyä. Oli uskomatonta että jaksoi polkea järvelle uimaan! Tai avata kirjan ja lukea! Se mikä normaalisti on itsestäänselvä nautinto jollekin, oli mulle kuin lottovoitto.
    Stressi aiheutti myös uniongelmat. Ne alkoi katkonaisesti nukuttuina öinä. Sitten mulle tuli neljän päivän yötyöputki, jonka jälkeen lakkasin kokonaan nukkumasta. Vaikka olisin herännyt viideltä aamulla ja sinnitellyt koko päivän hereillä, ei uni tullut illalla. Nukkuminen ei onnistunut vielä sairaslomallakaan, ja mun lääkäri kirjoitti reseptin jolla sain väsyttäviä allergialääkkeitä. Niiden avulla sain sitten nukuttua, ja pian en tarvinnut niitä enää ollenkaan.
    Stressi mustutti mun mielen täysin ja tunsin olevani aivan umpikujassa. Kun ei halunnut näyttää muiden silmissä heikolta, piti vain jatkaa samaa rataa eikä nähnyt tilanteesta mitään ulospääsyä. Silloin alkoi mieleen tulla itsetuhoisia ajatuksia. Mietin että pitääkö mun viiltää ranteet auki että joku huomaisi miten paha olo mulla on. Ja sitten vihdoinkin eräänä päivänä mulla petti hermot sen verran pahasti etten pystynyt enää jatkamaan töitäni. Sain niin pahan itkukohtauksen ettei se loppunut, työkaverini lähetti mut kotiin, järkkäsi mulle seuraavan päivän vapaaksi ja käski välittömästi varaamaan ajan lääkärille…

    • Aino kirjoitti:

      Kiitos Salla kommentista ja siitä, että jaoit rohkeasti sun tarinan meidän kanssa! Toivottavasti moni lukee sen ja tajuaa, kuinka pitkälle stressi voi oikeasti mennä – ja kuinka siitä ei seuraa mitään hyvää. Onneksi sulla oli ihana työkaveri joka auttoi sua <3

      Ja lepo on muutenkin jotenkin niin aliarvostettua. Just tuo kun sanoit, että se mikä oli normaalisti itsestäänselvä nautinto oli sulle kuin lottovoitto kolahti mulle jotenkin ihan täysin. Mä oon kokenu ihan samoja juttuja! Sun tarinan kuuleminen avas myös mun omia silmiä, kiitos siitä 🙂

  9. JennaMK kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus!
    Stressi on totta tosiaan nykyajan vitsaus! Ja onkin hyvin haitallinen.
    Suhteellisen varhaisessa vaiheessa omat rentoutusharjoitukset ja vastaavat harrastukset, joita toit esille voivat auttaa ja ovatkin tehokkaita. Kuitenkin on myös tilanteita, jolloin on syytä kääntyä terveydenhuollon puoleen. Kuten tuossa Sallan kertomassa. Joskus on hyvä keskustella lääkärin kanssa, jotta saadaan esim uni kuntoon ja hetken hengähdys vaikka sairausloman avulla, jotta henkilö saa kerättyä voimavaroja siihen aktiiviseen toipumiseen.
    En halua mitenkään arvostella kirjoitustasi, mutta terveydenhuollossa työskentelevänä valitettavan paljon tapaa ihmisiä, joilla tilanne on jo turhankin pitkällä.
    Kaiken kaikkiaan mahtava kirjoitus Aino ja ÄÄRRIMMÄISEN tärkeästä aiheesta! 🙂 ♡

    T. Jenna
    Terksulife.blogspot.com

    • Aino kirjoitti:

      Joo ihan oikeasssa oot! Siinä vaiheessa, kun stressi on tosi pitkällä, ei pelkät hengittelyt ja joogaaminen kyllä enää auta 🙂 Ja muutenkin ammattiapu on tarpeen ihan vaan senkin vuoksi, että saa rohkeasti puhuttua omista kokemuksistaan.. samalla niihin yleensä saa vähän järkeä ja realistisuuttakin mukaan, kun saa puhuttua suunsa puhtaaksi.

      Kiitos Jenna <3

  10. Anna kirjoitti:

    Stressihormonien tasoa voi tutkituttaa itseltään mm. verikokeella (S-Korsol), mutta tämä
    on käytössä ennemmin jos tila on jatkunut pitkään ja jos siis on jotain oireita.

    Mm. e-pillerit voivat nostaa kortisolihormonin pitousuutta huomattavasti ja siitä olen itse erityisesti huolissani.

  11. Tanja kirjoitti:

    Onko sulla progesteronin kanssa matalaa?

  12. mymmeli kirjoitti:

    Hei,

    löysin vasta nyt sinun blogisi. Olen liikkuva laihduttaja. Reilu vuosi sitten aloitin juoksuharrastuksen aktiivisesti, painon putoaminen loppui pari kuukautta tämän jälkeen. Vuosi juoksuharrastuksen aloituksen jälkeen melkein sairastuin ylikuntoon, joka nyt on hoidettu kuntoon. Tänään luin kestävyysurheilun (ja juoksun) vaikuttavan kortisolituotantoon ja sitä myöten vaikeuttavan laihdutusta. Tällaisissa merkeissä tänne eksyin, ja olen todella tyytyväinen lukemastani. Taitaa se juoksu taas vaihtua kuntosaliin.

  13. Katja kirjoitti:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta,osuin sattumalta sivullesi kun etsin lisämunuaisesta kirjoituksia. Minulla todettiin 2 kuukautta sitten kilpisrauhasen tulehdus .Kun luin tekstiäsi tajusin että se työ mitä tein oli minulle liian stressaavaa ja kun tulin kotiin löhösin sohvalla 2 tuntia ja vain hengittelin ,ennenkuin jaksoin liikkua minnekkään ja öisin en saanut nukuttua.Mieliala vaihteli ja itkin joka päivä ihan kaikesta.Olisi pitänyt kuunnella itseä enemmän.Nyt nukun vieläkin vähemmän ,päivisin menen kuin Durasel paikasta toiseen,syön kortisoonia ja sokerit koholla ,mutta näillä nyt mennään ja katsotaan miten tästä eteenpäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *