Hae
Aino Mäkelä

Onko mulla oikeus väsyä?

Väsymys

Olin alkusyksystä työkeikalla ja sen lomassa ajauduin juttelemaan erään naisen kanssa reishin vaikutuksista. Kyseessähän on siis rentouttava lääkinnällinen sieni, josta sain itse aikoinani suuren avun kärsiessäni stressin ja väsymyksen kourissa.

Kertoessani tästä omasta kokemuksestani sain alentuvan katseen ja vähättelevän vastauksen: ”Eihän noin nuori voi olla väsynyt tai stressaantunut.”

Tyrmistyin. Ihan niinkuin väsyminen olisi jotenkin vanhempien oikeus, niiden työelämässä raatavien uraohjuksien. Mutta miten me nuoret sitten muka erotaan heistä? Ehkä sillä, että useat meistä tekee jopa enemmän entä meitä vanhemmat ihmiset. Meiltä odotetaan, että me jaksetaan tehdä enemmän asioita kiltisti mukisematta ja siitä yhtään väsymättä.

Ja siis se väsyminenhän ei tule kysymykseenkään. Sehän olis täysin heikkojen hommaa! Ja heikothan ei tässä maailmassa pärjää. Nuorilta odotetaan tarmokasta opiskelua ja samalla pitäis myös elättää itsensä, saada työkokemusta ja luoda suhteita tulevaisuutta varten. Pitää olla vahva ja pärjätä itse.

Väsymys

Siinä on ehkä ne kaksi ydinajatusta, jotka on pyöriny mun päässä tuon kohtaamisen jälkeen. Kun mä itse poltin väsyneenä itseäni loppuun mä opiskelin, kirjoitin kirjaa, tein kolmea eri työtä ja päälle vielä pienempiä projekteja. Unohtamatta treenaamista, sillä tottakai on tärkeää pitää itsestään hyvää huolta, ja sosiaalisia suhteita sillä ystävät (ja kontaktit..) on tärkeitä. Mä tykkäsin niin paljon kaikesta mitä tein ettei mikään tuntunut ”työltä”, joten en myöskään osannut kaivata lepoa.

Kuka kehtaa väittää, ettei tuollaisesta voi väsyä? Kun mietin sitä tilannetta tällä hetkellä voin vaan ihmettellä, miten ihmeessä mä onnistuin pitämään sen koko palapelin kasassa ja tunnustan, että se vaati aikamoista tauluttamista ja paljon uhrauksia. Mä myös tiedän, että jos olisin pysähtynyt hetkeksikkään koko tilanne olis levinnyt täysin hallitsemattomasti mun käsiin.

On totta, että mulla ei ole lapsia tai muiden elämä kontolla, eikä kodista oo tipahtanut katto niskaan tai putkiremontti odota nurkan takana.. Mutta se ei siltikään tee minun elämästä, mun tunteista tai mun jaksamisesta yhtään sen vähempiarvoista.

Väsymys

Mun pelastukseksi mulla onneksi murtui jalka ja mun oli pakko hidastaa tahtia, mikä opetti mua priorisoimaan asioita. Mutta se ei silti poista sitä faktaa, että mä koen edelleen olevani tietynlaisessa ”uraputkessa”. Mä haluaisin suostua jokaiseen projektiin ja olla mukana kaikessa mahdollisessa uudessa ja kiehtovassa, sillä musta tuntuu että jos en oo niin mä tipahdan kärryiltä. Olen miettinyt lähteväni vuodeksi ulkomaille, mutta en uskalla sillä mua pelottaa ettei mulla olis enää elämää mihin palata – että mun juna ois jo mennyt tän pysäkin ohi.

Ja mä oon ihan varma, että en oo ainut joka ajattelee näin. Josta tuntuu, että silloin on taottava kun rauta on kuuma. Joka intohimoisesti jahtaa unelmiaan ja toteuttaa itseään antaen kaikkensa, eikä uskalla pysähtyä sillä kukaan muukaan ei tee niitä asioita meidän puolesta – ja jos niitä ei tee nyt, niin milloin sitten? Ja joka tekee niitä asioita joita rakastaa niin vahvalla intohimolla, että meinaa polttaa kynttilänsä loppuun.

Väsymys

Musta on tosi ihanaa, että meillä on mahdollisuus toteuttaa itseämme ja luoda uraa ”tyhjästä” – omista intohimoistamme ja visioistamme, totuttujen normien ulkopuolelta. Se on ihan älyttömän inspiroivaa!

Mutta samalla mua myös pelottaa, kuinka helposti se tekee meistä urakeskeisiä. Reissatessani maailmalla mä oon elänyt ihmisten seassa, jotka vaan tekee jotain töitä elääkseen – eivätkä elä tehdäkseen työtä, mikä tuntuu olevan vähän turhan yleistä täällä meillä – ja mä jotenkin aina vähän kadehdin sitä heidän asennetta sen suhteen.

Vaikka toki sen lisäksi meillä on moni muukin asia toisin, ja paljon paremmin, kuin heillä..

Väsymys

Oli sitten nuori tai vanha, niin itsensä on helppo väsyttää. Se ei katso ikää eikä sukupuolta. Siinä tilanteessa on rohkeutta myöntää olevansa heikko ja sanoa, että nyt riitti. Vetää hetkeksi viltti korviin tai painua Lapin erämaahan hengittämään raikasta ilmaa.

Koska jos ei osaa ottaa etäisyyttä ja antaa itselleen tilaa voi yhtäkkiä huomata, ettei se asia mitä rakasti tee enää onnelliseksi, vaan saa lähinnä aikaan ahdistusta. Myös inspiraatio kuolee, jos ei missään vaiheessa anna itselleen uusia virikkeitä tai näkökulmia asioihin, vaan pysyy tiukasti sen oman boksinsa sisällä – silloin myös se oma juttu voi alkaa tuntumaan ihan p*skalta. Siksi me tarvitaankin vastapainoksi kaikkea muuta.

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Marraskuun makeimmat

amazonia-16

Makein elämys, ei pelkästään marraskuun vaan koko vuoden!, oli ehdottomasti pitkäaikaisen unelman toteutuminen ja vierailu Amazonian sademetsän sydämeen kaakaoviljelmiemme luo. Pääsin näkemään aidon kaakaon, maistamaan sen tuoretta hedelmälihaa ja siinä samassa mun arvostus ja intohimo raakakaakaoon vahvistui vaan entisestään – sitä ei turhaan kutsuta Jumalten ruoaksi, ei todellakaan!

Mieletön viikko

Ällistyttävin vuorokausi piti sisällään vierailun trooppisessa viidakossa, ajomatkan läpi vaihtelevan vuoristomaiseman sekä lumisten Andien huipun jossa järvet oli jäätyneet, ja päätyi kuumalle aavikolle seuraavana aamuna. Luonto on niin ällistyttävä, ja on ihan älytöntä miten paljon yhdessä maassa – yhden vuorokauden aikana! – voikaan kokea.

Yllättävin treeni oli puolestaan parin tunnin vaellukset vuorille sillä paahtava kuumuus ja korkeuserot teki perus kävelystäkin jo normaalia haastavampaa. Elämykselliset vaellukset pitkin maissipeltoja ja keskellä tuntematonta sai jalat tuntumaan ihan makaroonilta!

mielelle puolestaan on tehnyt tosi hyvää, että kotiinpaluun jälkeen iskenyt flunssa on pitänyt mut poissa treeneistä. Tälläinen itsestä riippumaton treenitauko on tehnyt hyvää sillä oon hoksannut, ettei mun maailma kaadu vaikka aina ei pääsekkään hikoilemaan. Ja nyt onkin ollut sitten hyvää aikaa aloittaa uusi ruokavalio ja keskittyä siihen tää ensimmäinen viikko 100% ennen treenien ottamista mukaan kuvioihin 😛

Marraskuun makein

Parhaat reissukaverit oli ehdottomasti Wild Nutritionin Wild Traveller ja Living Nutritionin Your Flora Terrain -kapselit, jotka sain matkaan PUR Kaupasta.

Wild Traveller on kasvipohjainen ravintolisä, joka on suunniteltu avuksi matkustuksen aiheuttaman rasituksen (kuten väsymys ja epäsäännöllinen unirytmi) selättämiseen ja sen ainesosaluettelo onkin tosi vakuuttava! Puhumattakaan siitä, että ne koostuvat täysin ravinnosta ja tällöin kroppa pystyy hyödyntämään ne parhaalla mahdollisella tavalla. Osittain siitä onkin varmasti kiittäminen, että päästyäni perille mun kroppa ei oireillut pätkääkään pitkästä matkasta huolimatta! Paluumatkalla unohdin ne ja niin.. kotiin palattuanihan mä olinkin väsynyt ja sairastuin heti takaisin kylmään saavuttuani 😉

Wild Nutritionin tavoin Living Nutritionin ravintolisät on huippulaatuisia, ja valitsin matkalle mukaan Terrain -kapselit niiden sisältämän aloe veran ja punajalavankuoren takia – ne nimittäin suojelevat suoliston herkkää pintaa ja soveltuvat hyvin juurikin hieman extreme-olosuhteisiin 😉 Heti jos vatsa vähäänkään tuntui hassulta reissun aikana, sai pari kapselia tilanteen rauhoittumaan ilman sen kummempaa oireilua.

Maailman kivoimmat menkat

Parhaat oivallukset syntyi ehdottomasti oman voimaantumisen kautta, ja oon huomannut että sitä tapahtuu eniten juuri silloin kun on kaukana kotoa – silloin kun on pakko pärjätä yksin eikä oo ketää keneen turvautua. Silloin sitä tajuaa, mihin kaikkeen sitä oikeasti pystyy – kun vaan haluaa ja antaa itselleen mahdollisuuden. Tunnistin omat vahvuuteni paremmin ja tajusin, mitkä asiat vie multa energiaa. Jos et oo lukenut vielä Nollatoleranssi -postausta, niin suosittelen!

Suosituin postaus oli ehdottomasti mun poikkeuksellinen kirjoitus kuukautitista – nimittäin valituksen sijaan positiivissävytteinen 😉 Kyllä, menkatkin voi olla kivat!

Marraskuun makeimmat

Viilein harrastuskauden aloitus oli itseasiassa eilen, kun hyppäsin hyytävän tuulisena pakkasiltana avantoon. Mutta tiiättekö mitä? Se fiilis sen jälkeen on niin älyttömän siisti, etten osaa edes sanoin kuvailla! Siis niin hyytäävän kutkuttava, ja koko loppuillan voit tuntea veren virtaamisen pitkin kroppaa.

Persimonvanukas

Paras matkakohde oli kaikista huikeista paikoista, maisemista ja mielettömistä tyypeistä riippumatta oma koti. Musta on ihanaa, että mun elämä on sellaista etten kaipaa siitä lomaa! Se on ollu yks mun elämän tavoitteesta ja oon onnellinen, että pystyn elämään sen mukaisesti. Ja entistä ihanemmaksi kotiinpalun teki persimonin satokausi, joka alkoi just sopivasti ja sainkin hamstrattua kaupasta runsaasti juuri ihanan kypsiä herkkuhedelmiä keittiön täyteen 😉

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa