Hae
Aino Mäkelä

Vaara vaanii Aasiassa

Toukokuun alussa mut saavutti uutinen, joka pysäytti mut täysin – Norjassa nuori nainen oli kuollut vesikauhutartuntaan.  Tietysti nuoren ihmisen kuolema on aina tragedia, mutta tämä kosketti erityisesti siksi, että mulle olisi voinut käydä ihan samoin..

Niille, jotka eivät tiedä mikä vesikauhu on niin tiivistän sen lyhyesti: vesikauhu tunnetaan myös nimellä raivotauti. Se on virusinfektio, joka johtaa aivotulehdukseen ja rokottamattomilla ihmisillä lähes varmasti kuolemaan. Tauti on yleinen kehitysmaissa ja juurikin reissaajien suosimassa Aasiassa. Suomi on rabiesvapaa maa, mutta reissatessa riskimaissa tartuntavaara on aina olemassa.

Lue tästä Ylen uutinen Norjan tapauksesta.

Mä olin itse kaksi vuotta sitten onnellisena ja tyytyväisenä Sri Lankassa. Kotiin paluu oli jo lähellä, kun vietin päivää Ellan kylässä. Lähdin aamulla kävelemään omalta hostellilta mun kaverin hostellille ja matkan varrella yhtäkkiä kuulin mun takaa pieniä askeleita ja ärinää – pieni koira juoksi mut kiinni ja puri mua pohkeeseen. 

Jatkoin tyytyväisenä matkaani ja perille päästyäni laitoin wifin ääreltä laitoin äidille vitsikkäänä viestin, että onkohan mun rokotukset kunnossa ja kerroin mitä tapahtui. Äiti ei kerennyt vastaamaan, kun me jo jatkettiin matkaa ja lähdettiin vaeltamaan Adam’s Peakille. Vietettiin 12 tuntia auringossa vaeltaen, täysin tietämättä mistään vaarasta.

Kun palasin omalle hostellille ja pääsin wifin ääreen, mun puhelin oli täynnä huolestuneita viestejä. Koko mun perhe oli pommittanut mua ja käskenyt menemään pikaisesti lääkäriin – ja mun verkkokalvolle pinttyi ikuisesti mun siskon lähettämä kuvakaappaus Wikipediasta jossa kävi selväksi, että ilman rokotetta tartunnan saanut kuolee.

Ainut pelastus pureman saaneelle on rokotesarja, joka tulee aloittaa heti pureman jälkeen.

Siitä alkoi mun kauhun tunnit. Puremasta oli kulunut jo yli 12 tuntia ja mä menin ihan paniikkiin. Naapurin mies, joka ei edes puhunut sanaakaan englantia, lähti viemään mut lääkäriin hakemaan rokotetta. Rokotteen saaminen ei sitten ollutkaan niin helppoa. Ensimmäisestä paikasta meidät ohjattiin toiseen, josta ohjattiin kolmanteen – kolmannessa olisi ollut rokote, mutta ei henkilökuntaa.

Neljänteen saavuttiin melkein neljän tunnin päästä lähdöstä ja sielläkin ensimmäisenä sanottiin, ettei ole tarpeeksi henkilökuntaa jotta voisin tulla sisään. Siinä vaiheessa kun mua pyydettiin odottamaan aamuun mä pillahdin epätoivossa itkuun – aamulla puremasta olisi kulunut jo vuorokausi, ja peli vois olla menetetty. Avuttoman naisen itku onneksi tepsi ja mun ihana kuljettaja puhui ylilääkärille, joka lupasi antaa mulle rokotteet.

Lääkärissä sain yhteensä kolme rokotetta ja mua seurattiin vielä kahden tunnin ajan, että kaikki menisi hyvin. Mun olo alkoi huojentua ja olin niin kiitollinen mun ihanasta kuljettajasta, joka ois milloin vain voinut lähteä takaisin perheensä luokse mutta jäi silti huolehtimaan musta. Vaikkei sanaakaan puhuttu samaa kieltä, niin hänen tuki ja turva merkkas mulle tosi paljon.

Sain vielä Suomessa kolme tehosterokotetta – eikä sekään ollut kovin helppoa, sillä rokote on Suomessa aika harvinainen. Koska vesikauhun itämisaika on päivistä jopa 90 päivään, jännitin vielä useamman kuukauden palattuani alkaako oireet jossain vaiheessa..  Aina kun olo oli vähänkään heikko tai voimaton olin varma, että se on menoa nyt.

Mutta onneksi olin väärässä ja tässä mä vielä olen. Hengissä. Elossa. Elämäni kunnossa <3

Syy miksi halusin tästä vielä kirjoittaa on se, että jos tuo norjalainen tyttö olisi tiennyt miten toimia voisi hän olla vielä hengissä. Hän oli ottanut kadulta koiranpennun hoiviinsa eikä ollut reagoinut sen puremaan sen kummemmin – mitä nyt huuhdellut haavan. Vaikka kuinka söpö ja vaarattoman oloinen koira onkaan, niin vesikauhun riski noissa maissa on vahvasti läsnä. Eikä sitä tartuta vain koirat, vaan esimerkiksi myös apinat.

Pyydän siis, että oot varovainen matkatessasi vesikauhun riskimaissa. Ja pureman sattuessa kohdalle suuntaat ensimmäisenä lääkäriin! Se on pieni hinta elämästä.

Täältä voit lukea vielä lisää rabieksesta ja toimintaohjeista sen suhteen.

<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto

Kiire on kirosana

”Onko ollu kiirettä?”

Tuossapa kysymys, josta en tykkää yhtään. Oikeastaan se on se sana ”kiire”, joka aiheuttaa mussa nykyään vähän jopa puistatusta. Negatiivisen assosiaation, johon liittyy paikasta toiseen juokseminen. Vastaankin yleensä tuohon kysymykseen, että ”Ei, mutta paljon tekemistä kylläkin.” – sillä sitähän se on mun arki, ainakin mulle.

Ei kiireistä, vaan tapahtumarikasta.

Kiire on jännitteinen tila, jolla on suhde aikaan. Kiirettä voidaan tarkastella sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta.

Kiire on henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. Jatkuvalla kiireellä on ruumiillisia ja henkisiä haittavaikutuksia. Mikäli kiire saa aikaan unenpuutetta tai ravinnonpuutetta, kiire voi aiheuttaa välittömiä ruumiillisia vahinkoja esimerkiksi aivoihin. Merkittävä osa jatkuvan kiireen vahingollisuudesta ihmisille johtuu siitä, että ihmisen elimistö suhtautuu kiireeseen kuten henkeä uhkaaviin stressitilanteisiin. Kiireinen ihminen on jatkuvassa ylivirittyneisyyden tilassa, vaikka tämä stressitila on tarkoitettu vain hetkellisiin suorituksiin.

Mun elämässä tapahtuu jatkuvasti: mun työ on intensiivistä, oon ”etäsuhteessa”, harrastetaan koirien kans keskimäärin kolme iltaa viikossa, pyrin treenaamaan kolmesti viikossa ja viikonloppuisin reissataan näyttelyissä. Tällä viikolla oli yksi ilta, kun ei ollut mitään ihmeellistä.

Mä en silti koe olevani kiireinen tai stressaantunut, eikä tää tekemisen määrä ahdista mua millään lailla – vaikka välillä laskenkin aamuja siihen, ettei mun tarvis herätä herätyskelloon (TJ 14).  Mä koen, että mun arki on kivasti tasapainossa sillä vapaa-ajalla en ennätä ajatella hetkeäkään töitä tai stressata muustakaan turhasta!

Tasapaino onkin kaiken ydin.

Kun viime aikoina oon ahnehtinut liikaa työrintamalla, on kiire tullut osaksi työarkea. Ja se on seurannut perässä myös vapaa-ajalle: mun keskittyminen on kärsinyt ja yöunet on ollu kaikkea muuta kuin rentouttavia. Eikä se tietty riittänyt vaan tottakai kiire on saanu mun pinnan kireälle ja musta tuntuukin etten oo ollu yhtään oma itteni.

Siksi en tykkää sanasta kiire. En tykkää siitä, että kiireessä mä oon kireä ämmä, joka pillahtaa itkuun jos palapelin yks pala menee hukkaan. Enkä siitä, että en pysty hallitsemaan sitä – kun sille antaa pikkurillin, se vie koko käden.

Mutta se tässä on ihanaa, että nykyään kun kiire ei oo enää pysyvä olotila mä myös tunnistan sen herkemmin. En toki haluais kellekkään myöntää olevani stressaantunut, mutta todellisuudessahan se näkyy musta kilometrien päähän 😀 Ja kun kiireen tunnistaa, on paljon helpompaa päästä siitä irti – ja jopa ennaltaehkäistä, kun tietää olevansa riskivyöhykkeellä.

MITEN HOITAA JA ENNALTAEHKÄISTÄ STRESSIÄ?

.. tai edes lievittää sen oireita? Noh, tässä mun muutama ajatus siihen:

  • Tärkeintä on opetella sanomaan ”EI” ja vetämään omat rajat. Ne rajat yleensä löytyy vain ja ainoastaan kokeilemalla, joten varmasti muutama kiire-elämys opettaa aika nopeasti mikä on itselle liikaa.
  • Mielekäs tekeminen. Yleensä jos stressaantuu ihminen helposti vain lamaantuu ja jää kotiin makaamaan, ja stressaantuu entisestään siitä ”ettei saa mitään aikaan” ja velloo omassa kurjuudessaan. Kotiin jäämisen sijaan suosittelen mielummin tekemään jotain itselle mielekästä, mikä vie ajatukset pois stressin lähteiltä! Jotain sellaista, mikä saa endorfiinit jylläämään!
    … MUTTA mitään kovin rankkaa liikuntaa en stressaantuneille suosittele, sillä se voi tehdä entistä enemmän hallaa.
  • Stimulaattien minimoiminen. Vaikka kuinka hassulta tuntuu, niin stressaantuneen ihmisen ei kannata lisätä stimulanteilla kierroksia, vaan pyrkiä ennemminkin painamaan jarrua. Stimulantit – etenkin reilusti nautittuna – helposti myös häiritsee keskittymistä, mikä lisää kaaoksen tunnetta ja tekee tilanteesta entistä epämukavemman.
  • Muutamiin asioihin panostaminen: riittävä määrä raitista ilmaa ja laadukasta, ravitsevaa ruokaa.
  • .. ja lisäksi vielä lisäravinteet – tai itseasiassa luonnon parhaimmat rohdokset – rentoutumisen tueksi ja palautumisen tehostamiseksi. Itse tykkään ottaa aamuisin ashwagandhaa, suihkutella pitkin päivää suuhun DeStress -tonicia ja juoda iltaisin reishiä. Myös magnesiumista ja L-teaniinista voi olla paljonkin apua!

Lisäksi mulla tällä viikolla auttoi yksi juttu: oman heikkouden (stressin) myöntäminen ja itkeminen.  Kun sain sen tehtyä kivi tipahti mun sydämeltä ja olo keveni huomattavasti! Se oli aika ihanaa.

Joten ehkä viimeisenä vinkkinä: älä esitä reipasta ja peittele stressiä, vaan myönnä se ja katso sitä silmiin. Rehellisyys maan perii ja niin tässäkin tapauksessa.

Mä toivon teille kaikille kiireetöntä viikon jatkoa,
<3 Aino