Hae
Aino Mäkelä

VIIMEINKIN: loma!

Tuntuu melkein epätodelliselta sanoa, että mä oon lomalla! En oikeasti edes muista millon olisin pitänyt kunnolla lomaa – tai ainakaan niin, etten olisi kokoajan lomalla osittain työskennellyt. Itseasiassa olin toteuttamassa lomaani nytkin osittain työskennellen, mutta onneksi minua fiksummat torppas ajatuksen järjettömänä ja nyt sitten lomailenkin seuraavat kolme viikkoa täysin. Yhden lomaviikon jätin vielä elokuulle odottamaan.

Ensisijaisena lomasuunnitelmana mulla oli päntätä meidän loppukokeeseen, joka on viikon päästä lauantaina. En oo oikeastaan koko keväänä hirveästi kerennyt (tai jaksanut) opiskella, sillä koronasta huolimatta on tuntunut että kaikkea ylimääräistä on ollut ihan liikaa – osittain juuri siksikin odotan innolla, että koulu päättyy ja ainakin hetken aikaa arjessa ainoa ”pakollinen” asia on työt.

Vielä eilen musta tuntui, että kokeeseen opiskelu tulee olemaan mahdotonta ja aivan äärettömän raskasta, mutta tänään jo kahden tunnin opiskelun jälkeen musta jo tuntui että tuun pärjäämään hyvin. Heti, kun se paine ja kiireentuntu poistuu, myös ajatuksenjuoksu selkeni ja rentouden myötä myös opiskelu on tuntunut helpommalta. Onhan se kiva, että nyt tietää seuraavan kymmenen päivän olevan täynnä aikaa opiskella ja valmistautua kokeeseen.

Ja kivaa on myös se, että ainakin ensimmäisen viikon ajaksi on luvattu aika koleaa ja sateista säätä. Voin siis hyvällä omalla tunnolla opiskella neljän seinän sisällä ja ottaa vaikka ylimääräisiä päiväunia ilman, että tarvisi pohtia sitä miten paljon kivempaa olisi makoilla ulkona auringossa.. 😀

Koska opiskelu sujuu, niin kerkeän varmasti lomalla tehdä kaikkea muutakin kivaa .Tarkoituksena olis tehdä pieniä päiväretkiä lähiympäristön luontokohteisiin ja ehkä jopa telttaillakkin jossain välissä. Hetken aikaan jo suunnitelin lähteväni Markuksen kanssa kalastamaan Pohjois-Norjaan, mutta tulin siihen lopputulokseen ettei sellainen reissu kolmen koiran kanssa olis välttämättä ollut sieltä rentouttavimmasta päästä – ainakaan, jos oltais toteutettu se alkuperäisen suunnitelman mukaan telttaillen.

Seuraavat kolme viikkoa siis aion nukkua pitkään, lenkkeillä paljon, ottaa taas säännöllisestä treenirytmistä kiinni ja puuhastella myös kotiprojektien parissa! Myös pihalla kasvimaa kukoistaa ja innolla odotan millaisen sadon se meille tulee tänä vuonna antamaan. Sen jo tiedän, että paljon asioita olisi voinut tehdä toisin ja fiksummin, mutta ehkä ensi vuonna sitten.. 😉

LUE MYÖS:
Matcha-mojito mocktail / Eroon punkeista ja hyttysistä! / Näin sain lisää tunteja päiviini

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.