Hae
Aino Mäkelä

Retkipäivä: Julmat Lammit

Lauantaina vietettiin Suomen luonnon päivää ja sen kunniaksi me tehtiin retki Julmille lammille, jotka sijaitsee Saarijärvellä noin tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Oikeasti tämän retken sattuminen juuri Suomen luonnon päivälle oli täysin sattumaa eikä lainkaan suunniteltua, mutta olihan se kiva juhlistaa ja kunnioittaa meidän kaunista, puhdasta luontoa sen syleilyssä.

Puhtaus, raikkaus, kauneus ja jylhyys on niitä asioita, joita itse ajattelen ensimmäisenä kun mietin Suomen luontoa. Mulle se on paikka rentoutua ja rauhoittua, ihan vaan olla ja nauttia kaikesta mun ympärilläni.

Saatiin nauttia täydellisestä säästä, kun syysaurinko kimmelsi kirkkaan veden pinnassa. Kallioiden reunustamassa lammessa vesi oli niin kirkasta, että pohjan erotti selvästi! Välillä aurinko lämmitti niin, että pitkähihainen tuntui olevan liikaa – ja samassa hetkessä, kun se siirtyi pilven taakse tuli jo pieni vilu. Onneksi lämpö pysyi hyvin yllä, kun tallasi reippaasti polkuja, jotka mutkitteli ja kiipesi ylös alas vaihtelevassa maastossa.

Reitti ei ollut kuin viitisen kilometriä pitkä eli sopiva hyvin monenlaiselle kulkijalle. Parkkipaikka on kätevästi Kokkolantien varressa, joten paikalle on myös todella helppo löytää. Meidän onneksi kulkijoita lauantaina ei ollut kovinkaan paljoa, joten saatiin olla hyvin pitkälti ihan omassa rauhassa ja nautiskella maisemista kaikessa hiljaisuudessa <3

Missä sä oot käynyt viimeksi retkellä? Entä onko sulla joku ehdoton suosikki retkipaikka?

<3 Aino

LUE MYÖS:
Paluu arkeen – ja treeneihin! / Vegaaninen mac’n cheese / Näin sain lisää tunteja päiviini

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.