Hae
Aino Mäkelä

Ei hyvää ilman pahaa

Muistin tällä viikolla yhden asian, joka ensimmäisen kerran sen kuullessani teki muhun suuren vaikutuksen:

92% asioista joita murehdimme, on turhia.

Se on tutkittu asia ja tuon asian muistaminen oli musta jotenkin todella herättävää. Miettikää, kuinka paljon aikaa meillä menee turhien asioiden murehtimiseen? Ihan valtavasti!

Myönnän itsekkin, että välillä murehdin aivan turhista asioista. Pittana stressaannun ja tulistun helposti asioista, minkä vuoksi joskus aivan mitättömät asiat saa aivan liian suuret mittasuhteet – sitä varmasti tapahtuu meille kaikille, varsinkin jos väsyttää vähänkään liikaa. Enkä mä koe, että se tekis musta jotenkin huonomman tai negatiivisen ihmisen. Ainoastaan inhimillisen.

Kukaan meistä ei ookkaan pelkästään positiivinen tai negatiivinen, vaan me ollaan itseasiassa molempia. Ja vaikka kuinka ärsyttävältä se kuulostaakin, niin jokainen meistä voi itse vaikuttaa miten me asiat nähdään – joko positiivisen tai negatiivisen kautta. Siispä siitä turhasta murehtimisesta on myös helppo päästä yli, jos vaan itse niin tahtoo!

Tarkoituksena ei ole vähätellä kenenkään huolia tai murheita, mutta jokaisella meillä on itsellään vastuu siitä miten me maailma nähdään. Jos joku asia harmittaa, kannattaa miettiä onko asia sellainen jolle itse mahtaa jotain? Jos asialle ei mahda mitään, miksi uhrata sille aikaa murehtimalla sitä – muuttaako se asiaa? Todennäköisesti asian murehtiminen saa olon tuntumaan vain kurjemmalta ja muuttaa omaa suhtautumistaan asioihin entistä negatiivisemmaksi.

Turhan murehtimisen sijaan suosittelen kaikille aina harjoittelemaan positiivisuutta ja tuomaan sitä omaa positiivisuutta esiin joka päivä. Miettiä miten voisit lisätä sitä positiivisuutta – mitkä asiat tuovat mielihyvää ja lisää iloa omaan arkeen? Tee niitä lisää! Oli se sitten leipomista, lukemista, treenaamista, reissaamista tai meditoimista.

Ja silloin kun on oikeasti joku huoli ja murhe, niin murehdi! Itke, itke ja itke. Anna sille tunteelle tilaa äläkä juokse sitä karkuun. Sillä myös sitä negatiivisuutta tarvitaan, jotta voidaan olla ihmisenä kokonaisia – jos sille ei anna tilaa, se imee mukanaan myös kaiken hyvän. Bonuksena kaiken negatiivisen jälkeen ne pienet arkiset asiat tuntuu taas entistä paremmalta!

<3 Aino

LUE MYÖS:
Tervetuloa Karhukorpeen! / Tuula sai pentuja! / 3 askelta kohti hyvinvointia

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.