Hae
Aino Mäkelä

Asioita, jotka saavat minut jaksamaan

Tänään vietetään maailman mielenterveyspäivää ja musta on ollut ihana huomata, miten avoimesti ihmiset mun omassakin lähipiirissä on jakaneet omia tarinoitaan. Se, että niitä tarinoita kuulee ihmisiltä joilta niitä ei uskoisi kuulevan ja monetkin asiat saavat kasvot, rikkoo asian ympärillä vellovaa tabua joka alkaa onneksi olla jo historiaa.

Haluaisin, ettei kenenkään tarvitsisi ikinä miettiä että kehtaako hakea tai pyytää apua, jos sellainen elämäntilanne tulee eteen. Avun pyytäminen on usein rohkein teko, mitä ihminen voi tehdä.Uupumus on varmaan yksi tällä hetkellä yleistyvimmistä mielenterveyden haasteista ja mä olen itsekin paininut sen kanssa. On vaikea antaa itselleen ja ajatuksilleen aikaa, kun kokoajan haluaisi olla hyödyllinen ja tärkeä. Suorittamisen keskellä usein unohdamme itsemme – ja monelle se on varmasti myös pakotie oikeasta todellisuudesta, kun ei ole hetkeksikään aikaa pysähtyä kysymään itseltään ”mitä mulle oikeasti kuuluu”.

Suorittaminen on kuulunut munkin arkeen ja sen lisäksi, että se uuvutti mut se myös teki musta kovan. Suorittajan, naisen joka pystyi mihin vaan, naisen jolla ei ollut rajoja – eikä tunteita. Vuosi sitten, kun mun pappa kuoli, mä en pystynyt ensin edes itkemään. Mua itketti, mutta itku ei vaan tullut – en jotenkin osannut päästää tunteitani valloilleen, vaan pidin ne totutusti tiukasti kontrollissa kuten olin itseni opettanut. Vasta kun kävin juttelemassa ammattilaisen kanssa osasin kysyä itseltäni oikeita kysymyksiä ja osasin jopa vastata niihin. Ja sitten padot murenivat ja mä itkin. Ja itkin ja itkin.

Sen jälkeen oonkin noudattanut muutamaa ohjenuoraa mun arjessa:

  • Älä sysää pahaa oloa ja vaikeita tunteita nurkkaan, vaan anna niille ja itselles aikaa.
  • Priorisoi – mieti mikä on tärkeää ja mitä haluat tehdä, ja tee se!
  • Edelliseen liittyen: opettele sanomaan EI. Se ei oo helppoa, mutta ette uskokkaan kuinka kevyen olon se saa aikaan!
  • Järjestä itselles omaa aikaa. Ja etenkin silloin, kun on kiire eikä siihen ois aikaa, nimittäin silloin se on kultaakin arvokkaampaa! Pienikin hetki metsässä tai palapeliä kooten tekee ihmeitä jaksamiselle.

Onko sulla jotain hyviä ohjenuoria, jotka auttaa sua jaksamaan?

Pitäkää itsestänne huolta,
<3 Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

2 kommenttia

  1. Sanna kirjoitti:

    Hei Aino! Pakko kommentoida instagrami kuvaa, jossa olette Spanujen kanssa metsälenkillä. Mulla on yks spanu Antilta Petäjävedeltä😍

    • Aino kirjoitti:

      Oi, ihan mahtavaa! Antti on mun tosi hyvä ystävä ja mä vietänkin Petäjävedellä paljon aikaa Ismon kanssa 😀 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *