Hae
Aino Mäkelä

Näin onnistut uuden vuoden lupauksessasi!

Teitkö uutena vuotena lupauksen, jonka kanssa haluaisit todellakin onnistua?

Jes, hyvä! Halu ja motivaatio on aina tärkeitä, kun lähdetään tekemään lupauksista totta. Kuitenkaan pelkkä haluaminen ei riitä, vaan tavoitteen tulee olla selkeä ja toteutettavissa mikä edellyttää suunnitelmallisuutta ja toimintaa.

Ja se miten toimit ja mitä teet ratkaisee, kuinka lupauksen kanssa käy.

Sinulla ei ole kiire yhtään mihinkään

Älä haukkaa liian isoa palaa purtavaksi. Suurin osa epäonnistuneista uuden vuoden lupauksista kaatuu juurikin suurudenhulluuteen – siihen, että kuvitellaan pystyvämme kertaheitolla muuttamaan koko elämämme uusiksi. Hetkeksi se toki voi ehkä onnistua, mutta pidemmällä tähtäimellä se on voi olla täysin hyödytöntä.. Aivan kuten kaikki pikadieetit ja ihmekuurit.

Kannattaakin aloittaa pikkuhiljaa, yksi juttu kerrallaan opettelemaan uusia tapoja ja ottamaan uusia elementtejä osaksi omaa arkea. Näin voit oikeasti oppia ja omaksua ne tavat osaksi sun jokaiseen päivään. Ja mikä parasta: uudet, terveelliset opitut tavat ruokkii toisiaan ja motivaatio uuden oppimiseen kasvaa entisestään! Kun huomaat miten pienillä asioilla on iso vaikutus ja kuinka paljon paremmin voit, huomaan miten kovasti haluat oppia lisää.

Itseään on hyvä myös motivoida ja kiittää onnistumisista. Aseta pienempiä välitavoitteita sen ”päätavoitteen” sisälle ja lupaa itsellesi aina jokin pieni palkinto, kun tietty rajapyykki on ylitetty. Toimii!

Älä syyllistä, vaan opettele ajattelemaan toisin

”En saa syödä sitä – en saa tehdä tätä. Mun täytyy toimia näin, jotta olisin hyvä, koska on mun oma vikani että olen tälläinen..”

Jos mieli on negatiivinen ja keskittynyt negatiivisiin ajatuksiin, on muutokseen vaikea suhtautua positiivisesti. Miksi tekisit jotain, mikä lannistaa elämäniloasi?

Onneksi omaan asenteeseen voi vaikuttaa ja alkaa ajattelemaan asioita toisesta näkökulmasta. Itsensä haukkumisen ja syyllistämisen sijaan on myös tärkeä opetella kehumaan itseään! Ja hei.. kehuminen ei vaadi mitään suoritusta osakseen. Riittää ihan vain, että olet <3

Sen sijaan, että kieltäisit itseltäsi asioita keskity siihen mitä kaikkea saat tehdä. Ja mitä kaikkea ihanaa saat syödä! Ja ennenkaikkea kuinka hyvä olo sulle kaikista niistä uusista, erilaisista jutuista tulee!

Mieti, mitä oikeasti haluat

Ja miksi haluat niitä asioita? Vain aito, itsestä kumpuava sisäinen motivaatio ja halu muuttua, on ne  jotka johtaa pysyvään lopputulokseen. Keskity positiivisiin asioihin joita muutos saa elämässäsi aikaan ja kirjaa niitä ylös! Kuten jo aiemmin totesin: suhtautumalla muutokseen mahdollisuutena luopumisen ja itsensä kiusaamisen sijaan onnistut takuulla.

Älä tee mitään sellaista, joka ei susta itsestä tunnu hyvältä tai oikealta – äläkä ainakaan siksi, että miellyttäisit valinnoillasi muita. Sun ei tarvi miellyttää ketään muuta kuin itseäsi.

Kun kaadut, nouse ylös

Vastoinkäymisiä tulee aina. Ihan jokaiselle meistä! Ainut asia joka silloin ratkaisee on se, miten siihen suhtaudut. Jos ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla luovutat, jää matka aika lyhyeen. Koska sulla ei oo kiire yhtään minnekkään, niin sulla on kaikki maailman aika ottaa oppia virheistä ja erheistä – ja nousta ylös pää pystyssä, jatkaen matkaa entistä vahvempana.

Oisko sulla jaettavaksi vinkkejä, joiden avulla lupauksista on helpompi pitää kiinni? Saitko apua mun vinkeistä?

Nuo kaikki edellä mainitut on mulle sellaisia ohjenuoria, joita noudatan elämässäni aina – en vain uuden vuoden lupausten suhteen. Välillä se on helpompaa ja välillä vähän vaikeampaa, mutta niiden kanssa oon päässyt kiinni seesteisemmästä ja terveemmästä arjesta. Toivottavasti niin käy sullekkin! <3

Energistä tiistaita,
<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.