Viimeaikojen parhaat

Kaikessa onnellisuudessani olen laskeutunut viimeaikoina entistä enemmän pehmeälle puolelleni. Antautunut heikkouden tunteelle ja voimattomuudelle, ja saanut turvaa siitä hetkestä. Siitä, että oon pystynyt olemaan rehellinen itselleni ilman turhaa selittelyä. Siinä mä nimittäin olen mestari, selittelyssä, ja ylä-asteella sainkin äidinkielen opettajaltani  lempinimen ”kertomusten kuningatar” eikä se todellakaan johtunut pelkästään opiskelumenestyksestäni.

Sehän ei varsinaisesti liittynyt mitenkään aiheeseen, mutta ehkä halusin vaan kertoa kuinka helpottavaa on ollut päästää irti siitä roolista. Siitä, että aina pitäisi selitellä kaikkia tekemisiään. Miksi edes pitäisi?

Viimeaikoina oon luopunut aikatauluista.  Entisen kontrollifriikin korvaan ajatus kuulostaa alkuun hämmentävältä ja jopa ahdistavalta, mutta pienen hetken jälkeen oon oppinut nauttimaan siitä. Alku viikolla ollessani Helsingissä mä tajusin, että se on juuri se ero minkä takia kaikista ennakkoluuloista huolimatta oon viihtynyt Jyväskylässä – Helsingissä mä elin sokeasti mun aikatauluille ja suunnitelmille, en itselleni.

Aikataulut yleensä saa asiat tuntumaan ”pitäis” -jutuilta, vaikka ne yleensä onkin aitoon haluun perustuvia. Joskus tosin voidaan sokaistua myös sille mitä oikeasti halutaan sillä voi olla, että me myös halutaan haluta tiettyjä asioita. Esimerkiksi käydä kerran kuukaudessa luontoretkellä tai elokuvissa… mutta mitäs jos kalenteriin merkattuna luontopäivänä sataa vettä tai elokuvissa ei pyöri kiinnostavia filmejä? Entinen minä ei ois välittänyt, vaan jos jotain on päätetty tehdä niin se tehdään.

Oon nauttinut viimeaikoina ihan älyttömästi lasten seurasta ja sen vuoksi oon myös ikävöinyt aika paljon omaa perhettäni. Lasten vilpittömyys, aitous ja esteettömyys sekä elämänilo on samanaikaisesti tosi inspiroivaa ja ilahduttavaa. Surun tullessa itketään ja kun tunteesta on päästy voi jo hetken päästä naurattaa – lapset ei jää märehtimään tai miettimään turhia, vaan ne reagoi hetkeen.

Ihan sama onko ollut kylmä tai satanut vettä, oon saanut hurjasti virtaa auringonvalosta. Lämpö on aina pukeutumiskysymys, mutta auringon mukanaan tuoma kirkkaus ja pidempi päivä on jotain josta nautin täysin rinnoin. Ei oo parempaa herätystä kuin herätä aamuisin luonnonvaloon, joka tunkee verhojen raosta sisään huoneeseen ja säteillään valaisee koko huoneen. Niiiin ihanaa!

Pidin viime viikon kokonaan taukoa kovista treeneistä ja kävin ainoastaan pitkillä kävelyillä. En suunnitellut sitä, mutta mun kroppa on ollut viime kuukaudet niin kovalla rasituksella etten tajua miksen oo aiemmin antanut sille pientä lepoa. Nyt oonkin ihan innoissani ja täynnä virtaa, enkä malta odottaa huomista kun aion taas palata treenien pariin! Lepo tekee niin hyvää, niin keholle kuin mielellekkin.

Työreissujen ja kiireisten päivien pelastus on ollut TABATA -treenit kehonpainolla ja vastuskuminauhoilla tehostettuina. Siis kumpparit on ihan paras treenikaveri ja niillä saa lisää haastetta ihan kaikkeen, mitä vaan keksitkään harjoitella! Oisko teillä kiinnostusta jos kuvailisin teille pitkästä aikaa treenijuttuja, vaikkapa juuri pientä kumpparijumppaa?

Kesän korvalla ja ilmojen lämmetessä myös mun pitta on alkanut kaiken hälinän keskellä kohoamaan ja oonkin kantanut kaupasta kaksin käsin kaikkea raikasta ja viilentävää. Erityistä herkkua on ollut parsa, basilika, kurkku ja vesimeloni, joka on muuten juuri nyt ihanan makeaa ja mehukasta! Mmm-mm-mmm. Ruokakausista kesä onkin mun ehdoton lemppari viileine herkkuineen.

Mikä teistä on ollut parasta viimeaikoina? Aurinko, alkava loma vai joku ihan muu?

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa