Hae
Aino Mäkelä

Pieniä tekoja ympäristön hyväksi

En ole varmastikkaan ainut, joka on alkanut enemmän miettimään omia valintojaan sen pohjalta, miten ne vaikuttaa ympäristöömme. Ympäristöön, joka on alkanut oireilemaan meidän ihmisten valinnoista ja sitä kuormittavista elintavoista. Mä oon ihmisenä kuitenkin sellainen ”tieto lisää tuskaa” -tyyppinen ihminen, enkä siksi oo uskaltanut edes tutustua kaikkiin dokumentteihin ja tutkimuksiin joita aiheesta on tehty.

Tavallaan mua myös vähän harmittaa, miten ympäristöongelmista ja etenkin ilmaston lämpenemisestä viestitään. Välillä tuntuu, että ainoa tapa vaikuttaa toimia ympäristöä kunnioittaen on ryhtyä vegaaniksi ja pysyä kotona.

Kuitenkin on paljon, todella paljon pieniä päivittäisiä valintoja joita jokainen meistä voi tehdä ympäristön hyväksi. Niistä ensimmäinen on lopettaa ajattelemasta, ettei yhden ihmisen valinnoilla oo merkitystä, sillä on niillä – nimittäin pienistä puroistahan se iso virta syntyy. Seuraukset ei näy ehkä heti huomenna, mutta tärkeät asiat vaatiikin usein aina vähän enemmän panostusta.

Ympäristö on mulle tärkeä ja rakastan luontoa. Se on mulle yksi isoimmista voimavaroista ja tärkeimmistä latauspakoista arjen keskellä. Siksi haluankin omilla teoillani kunnoittaa sitä ja siispä kyselinkin teiltä Instagramin puolella vinkkejä ja neuvoja, juurikin näihin pieniin päivittäisiin valintoihin liittyen. Ja sainkin ihan loistavia vinkkejä, kiitos niistä! <3 

Teidän Vinkit paremman huomisen puolesta

  • Kestovanulaput! Kuukuppi, kestohevipussit, koirille lihat ja luut jostain metsästäjältä/maatilalta
    Vau! Pakko myöntää, etten ollut edes ajatellut kestovanulappuja. Kuukuppi on ollut käytössä jo pitkään, enkä aio siitä luopua <3 Tuo vinkki koirien luista on myös hyvä, sillä ne ois myös koirien terveydellekkin varmasti parempia.
  • Laturi pois seinästä kun ei käytä.
    Tää on loistava! Mun mielestä tähän samaan sarjaan menee myös TV:n sammuttaminen, kun sitä ei katso ja valojen sammuttaminen, kun poistuu huoneesta.
  • Kestopussit hedelmille ja vihanneksille. Ne on kätsyt kun ei mee rikki ja kestää hyvin!
    Näitä pitää kyllä kokeilla, kun useampi niistä vinkkas! En tiedä, miten mulla on mennyt näiden käyttö ihan ohi – valitsen usein biohajoavan pussin ja käytän sen uudelleen koirien kakkapussina 😀
  • Vähentää vedenkäyttöä 🙂 Aina kun juoksevan veden alla ei oo mitään, laitat hanan kiinni.
    Totta! Myös suihkussa jokainen vois miettiä ajankäyttöä ja veden lämpötilaa.
  • Vaatteiden ostamisen vähentäminen, kestokassien ja -pussien käyttö, eco-pesuaineet.
    Tästä myös mun yksi ystävä vinkkas ja oonkin onneksi jo vähentänyt paljon vaatteiden ostamista (sekä kaiken muun turhan). Haluaisin myös hyödyntää enemmän kirppareita! Luonnonkosmetiikan ja ekologisten, biohajoavien pesuaineiden käyttöä suosittelen kaikille – siitä kiittää ympäristön lisäksi myös oma hyvinvointi <3
  • Älä heitä mitään pusseja (jauho, hedelmä, paistopiste..) roskiin, vaan käytä roskapusseina.
    Tääkin on hyvä vinkki! Haluaisin luopua kokonaan muovisten roskapussien käytöstä ja pitäisikin kokeilla, pärjääkö pelkällä roskakorilla. Hedelmäpussit saa meillä uuden elämän koirien kakkapussina :D!
  • Kuljen kävellen/pyörällä tooosi paljon. Reppu vaan selkään ja esim. ruokaostoksille! 🙂
    Loistava vinkki niin ympärsitölle kuin omallekkin hyvinvoinnille <3 Mun elämäntilanne ei anna periksi luopua kokonaan autoilusta ja välillä joudun ajamaan ahdistavankin paljon, mutta voisin ehdottomasti lisätä työmatkaliikuntaa. Ja pitkät matkat tehdään aina kavereiden kanssa kimpassa 🙂

Tuleeko sulle mieleen vielä muita yksinkertaisia, ympäristöystävällisiä tekoja, joita jokainen vois ottaa osaksi omaa arkeaan?

Kasaan näiden vinkkien perusteella itselleni kalenterin, jonka mukaan aion opetella uusia tapoja ja toivottavasti musta tulee entistä ympäristöystävällisempi kuluttaja ja eläjä <3 Haluan myös inspiroida muitakin miettimään omia valintojaan, joten tuun tietty jakamaan tuon kalenterin teille minkä lisäksi tuun kertomaan projektin aikana sen etenemisestä! Kivaa!

Paremman huomisen puolesta,
<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.