Hae
Aino Mäkelä

Tulevaisuuden toivoille

Viime viikonloppuna juhlittiin valmistujaisia ja lakkiaisia, kun moni nuori sai päätökseensä pitkän urakan. Myöhäiset virtuaalionnittelut kaikille – ootte tehny hienon työn! Muistan itse vieläkin elävästi sen päivän kun sain lakin päähäni ja ihan jopa stipendin kera, mistä en olis koskaan osannut edes haaveillakkaan.

Nuorena ja huolettomana – elämä edessä, täynnä mahdollisuuksia.

Tulevaisuuden toivoilleMun omista ylioppilasjuhlista on nyt kulunut kuusi vuotta ja voin kertoa ettei mikään oo sen jälkeen sujunut niin kuin olisin kuvitellut. Ja hyvä niin. Kirjoitusten jälkeen kun kovasti ajattelin, että lähtisin yliopistoon lukemaan markkinointia ja vietinkin kevään valmennuskurssilla, nenä kiinni pääsykoekirjoissa – ainoastaan todetakseni ettei se ollu yhtään mun juttu.

Pääsykokeiden koittaessa oli motivaatio nollassa. En kyllä edes tiedä miksi menin sinne, kun kuitenkin tiesin ettei mulla oo aitoa innostusta koko hommaan. Ehkäpä ympäristön paineiden vuoksi? Siksi, koska tuntui että kouluun pitää hakea? Olin tietysti pettynyt itseeni sillä olinhan mä valinnut huonosti. Mutta jos nyt voisin jotain kuiskata itselleni menneisyyteen niin onnittelisin varmaan siitä etten päätynyt sinne yliopiston penkille.

Vietin sen seuraavan kesän töissä ja syksyllä muutin pois kotoa. Seuraavan vuoden kulutin pääsääntöisesti tehden asioita jotka ei vieneet mua yhtään minnekkään ja haahuilinkin vailla päämäärää. Olin eksyksissä. Mutta tiedättekö, ilman sitä en ois varmaan koskaan löytänyt sitä oikeaa suuntaa just mulle. Eikä se ollut se, minkä naapurin Pirjo tai mun sisarukset oli valinnu – eikä todellakaan se mitä multa odotettiin. Mä kerkesin miettiä asioita ja tutkia eri vaihtoehtoja, pohtia mitä mä oikeasti haluan.

Tulevaisuuden toivoilleNiin – mitä minä haluan. Helposti sitä keskittyy enemmän niihin odotuksiin, joita itseensä kohdistuu. Kyllähän se korkeakoulututkinto kuulostaa hienolta, mutta tuntuuko se miltään jos se ei tunnu itselle oikealta? Oon oppinut ettei meriitit ja hienot tutkinnot oo ne juttu, mitkä tekee elämästä onnistuneen ja merkityksellisen. Siihen riittää oma onnellisuus ja aito tyytyväisyys omaan arkeensa – ja siihen pääsee vain, jos elää itsensä näköistä elämää.

On tosi hienoa, jos heti valmistuttuaan tietää mitä seuraavaksi haluaa tehdä. On myös muistettava, että on ihan normaalia ettei parikymppisenä oo mitään hajua mitä elämältään haluaa. Silloin kannattaa olla rohkea ja lähteä tutkimusmatkalle – olla hetki täysin vailla suunnitelmia. Myös silloin, kun oma valitsemansa tie alkaa tuntua väärältä, on syytä kaivaa se rohkeus esiin ja kääntyä rohkeasti eri suuntaan. Kohti tuntematonta, kohti omia unelmia.

Kuuden vuoden aikana oon tehnyt paljon juttuja, mutta en oo suorittanut yhtään korkeakoulututkintoa vaikka mä niin lukiossa vielä ajattelinkin. Sen sijaan oon rohkeasti keskittynyt niihin asioihin joista mulle on tullut hyvä fiilis ja ennenkaikkea niihin juttuihin, jotka mä oon itse kokenut tärkeäksi.

Ja mihin se on mut vienyt?

Pisteeseen, jossa oon omalla uteliaisuudella ja innokkuudella päässyt tekemään ihan mahtavia juttuja. Oon opetellut kantapään kautta asioita ja tehnyt sinnikkäästi töitä asioiden eteen, joihin mä itse uskon. Välillä on ollu vaikeeta ja oon ollu kaiken kans ihan hukassa, mutta oon aina onnistunut löytämään takaisin omalle polulleni. Ja jos mahdollista niin vielä entistäkin tarmokkaampana.

Enpä olis silloin kuusi vuotta sitten osannut ajatellakkaan, että olisin nyt näinkin onnellisessa tilanteessa jossa joka aamu meen töihin hymy korvissa. En osannut silloin edes ajatella, että se on jotain mihin kannattaa pyrkiä. Mutta tää todellakin on. Kunnianhimoa saa ja pitääkin olla, mutta se oma energia kannattaa suunnata siihen minkä itse kokee merkitykselliseksi.

Tulevaisuuden toivoilleKaikista vähiten kannattaa antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa – ihan sama, vaikka kyseessä ois oma äiti tai isi – sillä kukaan ei voi tietää sua paremmin mitä sä aidosti elämältäs tahdot. Mikä saa sen sun sisäisen liekin roihuamaan valtoimenaan. Se palo ja innostus on se, mikä synnyttää motivaatiota ja vie elämässä eteenpäin.

Oikeastaan mäkään en vielä tiedä mikä musta tulee isona tai mitä teen kymmenen vuoden päästä. Mutta onneksi mun ei tarvikkaan, sillä elämä on tässä ja nyt 🙂 Mistä sitä tietää, vaikka vuoden päästä innostun ja löydän itseni vielä sieltä yliopistosta. Sehän se tässä elämässä onkin niin hauskaan, kun koskaan ei voi olla varma mistään!

Tehkää asioita, jotka tuntuu hyvältä – niin mäkin aion 🙂 Ja välillä on ihan oikein olla eksyksissä – kyllä se elämä taas johdattelee omalle polulleen. Hyvässä lykyssä sellaisten seikkailujen ääreen, jotka antaa jotain mistä et oo ees villeimmissä unelmissas uskaltanut haaveilla!

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa

2 kommenttia

  1. Essi kirjoitti:

    Heippa! Onko mielestäsi kaurapuuro (30g) liikaa iltapalaksi kiinteyttäjälle? Syön aamuisin aina(40-50g)myös puuron mutta iltaisin tekee mieli myös lämmintä puuroa:)

    • Aino Mäkelä kirjoitti:

      Moikka Essi! Se riippuu tosi paljon siitä, mitä muuta päivän aikana ja silloin illalla syö 🙂 Myös kiinteyttäjälle puuro on ihan oiva ateria, mutta toki hiilareiden suhteen kannattaa suosia enemmän vihanneksia ja marjoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *