Hae
Aino Mäkelä

#oikeanainen

#oikeanainen#oikeanainen
En oo seurannu somessa kuumana käynyttä tissikeskustelua lukuunottamatta muutamaa omien ystävien kirjottamaa fiksua vastinetta ja ajatuksenjuoksua asiasta, mutta kun törmäsin #oikeanainen -haasteeseen halusin avata oman sanaisen arkkuni. En ainoastaan puhuakseni tisseistä, vaan kertoakseni ajatuksiani naiseudesta ja siitä, millainen on oikea nainen.

Elämäni aikana oon potenut jos monenmoista kriisiä vartaloni kanssa. Ensinnäkin ala-asteella koin nopean kasvupyrähdyksen ja olin monen vuoden ajan kaikkia – siis myös poikia – pidempi. Olin kömpelö kirahvi, joka menetti tasapainonsa pituuskasvun myötä ja olo sirojen tyttöjen vieressä oli kaikkea muuta kuin naisellinen. Lapsen mieli ei pysynyt mukana fyysisessä kasvussa, vaan olo omassa kropassa oli vieras.

Silloin omistin jopa tissit, jotka aikoinaan sai luonnollisesti myös osakseen myös poikien huomion. Kyllähän te teinipojat tiedätte. Meillä on suvussa hyvät tissigeenit, joista tosin mä en oo päässyt osingoille, vaan teinivaiheen jälkeen mun tissit tasottui normaaleiksi. Siihen mennessä olin tottakai onnistunut syövyttämään päähäni ajatuksen, että pojat tykkäs musta ainoastaan tissien takia minkä vuoksi asian käsittely ei ollut helppoa. Ja se vei aikaa, vuosia.

Näiden vuosien aikana oon tosin tajunnut sen, että ne pojat jotka musta aikoinaan tykkäs tissien takia ei ollut millään tasolla mun arvoisia. Vaikka enhän mä sitä silloin ymmärtänyt, vaan syytin aina itseäni ja pidin itseäni huonona, arvottomana. Onnekseni osaan kyllä nykyään jättää omaan arvoonsa ne, jotka arvostelee tai määrittelee mua mun ulkonäön vuoksi – mulle itselleni kun se ei ole mikään mittari, joka tekee toisesta paremman kuin toisesta.

Ulkonäkönsä voi menettää monesta syystä. Voi käydä tapaturma tai sairastua vaikkapa rintasyöpään, jolloin ainoa keino pelastua leikkauksesta on rinnan, tai molempien, poisto. Sillon on asiat aika kurjasti, jos oma arvo on niissä kiinni ja oon kyllä kuullut tapauksista, joissa mielummin mennään hautaan tissien kanssa kuin suostutaan elämään ilman niitä.

Tisseillä tai ilman, jokainen meistä on arvokas. Viime vuosien aikana mun ulkonäkö on muuttunut monesta syystä suuntaan ja toiseen niin elämäntapojen seurauksena kuin terveydellisistä, hormoonallisista ja tapaturmaisistakin syistä. En edelleenkään pieni ja hento, vaan tuun aina olemaan vahva ja jämäkkä sekä omistamaan pitkän varren.

Kehotyypiltäni oon muutenkin herkästi varastoivaa sorttia minkä vuoksi niin lihasmassa kuin rasvaakin kertyy muhun tosi nopeasti. Yhä edelleen mun pääkopan on vaikea pysyä kaikessa kehityksessä ja muutoksissa perässä. Nyt keväällä oon taas huomannut, kuinka parin kuukauden kevyemmän treenaamisen jälkeen on painojen kovemman nostelun tuloksena yläkroppaan alkanut tarttua massaa ja selkä huomaamatta levetä.

Aikoinaan eräs yks tyyppi totes, että mun pitäis lopettaa treenaaminen koska mun kroppa alkaa näyttää miehekkäältä. Ensinnäkin varmaan arvaatte, kuinka paljon voin kyseistä henkilöä enää nykypäivänä arvostaa? Muutenkaan mun mielestä mun ei pidä tehdä yhtään mitään sen vuoksi, että joku muu sanoo niin. Kenenkään ei pidä. Ja vaikka nuorena koin leveähköt hartiani ahdistavana mä nykyään fiilistelen just niitä eniten mun kropassa! Heikkoudesta tuli vahvuus, josta opin olemaan ylpeä.

Sen sijaan mun täytyy saada tehdä asioita, joista nautin sekä olla ylpeä mun kropasta just sellaisena kuin se on. Vaikka se ei vastaa nykyajan kauneusihanteita eikä tuu tuskin koskaan vastaamaankaan, mutta tärkeintähän on että mä itse viihdyn kropassani ja kannan sen ylpeydellä. Se muuttuu kokoajan ja jatkuvasti, mutta pelkällä päivittäisellä peiliin tuijottamisella ja itseni arvostelulla en tuu voittamaan yhtään mitään.

Jos muut tulee onnelliseksi miettien kuinka leveä selkä tai rasvanen reisi mulla on niin se ei onneksi oo multa pois. Se arvostelun tarve kuitenkin katoaa, kun tajuaa oman todellisen arvonsa. Kun ei itsessään kiinnitä huomiota vatsamakkaroihin ei niitä huomaa kaverillakaan. Jokainen nainen on oikeanlainen ja just hyvä sellaisena kuin on. Kenenkään ei tarvi kokea olevansa toista huonompi ja ne, jotka ajattelee olevansa muita parempia on ehkä kaikista heikoimmilla jäillä.

A flower does not think about competing with the flower next to it. It just blooms.

Aika tylsäähän tää elämä ois, jos kaikki kukat ois samanlaisia. Tai kaikki ihmiset, naiset. Erilaisuus tuo väriä ja kontrasteja sekä saa parhaimmillaan myös muut ympärillään loistamaan. Me ei olla liukuhihnatavaraa, vaan ainutlaatuisia yksilöitä ja jokainen omalla tavallaan täydellisiä.

Muistetaan se, joohan?

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Kuvat: Sara

 

5 kommenttia

  1. Laura kirjoitti:

    Word! Niiin samaa mieltä ja älyttömän hyvä teksti! 🙂 itsekkin nuorempana suuri rintaisempana sain huomion niillä ja samoja ajatuksia pyöri itselläkin silloin mielessä.. Nykyään olen vain kiinnostunut miten kroppani voi, mitä sillä voin tehdä ja kuinka sitä voin urheilullisessa mielessä kehittää 🙂 eipä enää pyöri ajatukset tissien tai ulkonäön ympärillä vaan kauneus tulee sisältäpäin 🙂 ja se on totta kun hyväksyy itsensä niin näkee muutkin paremmassa valossa! Kiitos taas hyvistä pohdiskeluista!

  2. Mira kirjoitti:

    Mahtava postaus ja niin asiaa!!
    Kuulostaa tutulta, sillä itse olin kans yläasteella/ nuorempana rintavampi mutta sitä ongelmaa ei ollut että olisi ainoastaan rintojen takia tykätty, päin vastoin. Kiusattiin! Siitä alkoikin suuri syömishäiriö/masennus kierre ja nyt vasta 7 vuoden jälkeen olen päässyt yli. Laihtuessani kokoni pieneni kaikilta osin 3 numeroa, ja vaikka nyt elän terveellisesti, lihasmassaa tullut ja hieman kyllä rasvaakin kun opetellut syömään ja pidemmän päälle 10-12% rasvaprosentti vei kuukautiset. Viihdyn kroppassani ja avomiehenikin sanoi, näytän paremmalta nyt, kuin 40-42kilosena luuviuluna vaikka rintoja ei olekaan sen kummemmin edelleenkään enää.
    Kaikki lähtee siitä kuinka arvostaa itseään,minulla oli ja vieläkin ongelmia tämän kanssa, mutta pikku hiljaa itsetuntonparanee 🙂 vaikka ei olisi tyytyväinen itseensä, kannattaa alkaa miettiä asioita itsessään ja löytää ne hyvät puolet, jokaisella on aina jotain! olen samaa mieltä Ainon kanssa ja pistää miettimään! 🙂
    Kiitos hyvästä postauksesta jälleen 🙂
    Aurinkoista päivää !

  3. nyksy kirjoitti:

    Loistavia ajatuksia, Aino. On hienoa, että jokainen ihminen on erilainen, mutta toivoisin, että jokaisella olisi samanlainen ajatusmaailma tähän asiaan liittyen kuin sinulla! Silloin maailma olisi paljon parempi paikka 🙂

  4. Elisa kirjoitti:

    Hyviä ajatuksia! Useinhan sitä itse on itselleen kaikista kriittisin. Toisissa ei koskaan kiinnitä huomiota ”virheisiin” mutta omalla kohdalla taas huomio kiinnittyy juurikin niihin. Onneksi vanhetessa oppii pikkuhiljaa olemaan armollisempi myös itseään kohtaan

  5. Siiri Saarela kirjoitti:

    <3 ei mulla muuta rakas upea kukka siinä mun vieressä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *