Hae
Aino Mäkelä

Vuoden 2021 teema: raha & säästäminen

Jo viime vuonna intoilin säästämisestä ja sijoittamisesta, ja minulla oli suuria suunnitelmia ja visioita asian suhteen. Mutta sitten tuli kaikkea: opiskelukiireet, korona, odottamattomia menoja ja ylimääräisiä kuluja.. Viimeuoden aikana suurin osa kerrytetystä puskurista meni hätävaroihin eli toimi juuri siinä missä piti: pelasti yllättävissä tilanteissa.

Vuosi sitten kaiken intoilun keskellä en tajunnut sitä, että rahataitojen opettelussa on kyse tietynlaisesta elämäntapamuutoksesta. Täytyy opetella uusia asioita ja sisäistää ne, jotta niistä voi tulla osa arkea ja omaa elämäntapaa. Itselle ainakin vuosi sitten kävikin ”perinteiset” ja yritin haukata liian ison palan kerralla, ja sen vuoksi koko homma kuivui kasaan ennen kuin ehti toden teolla edes alkaakkaan.

STRATEGIA

Viime vuodesta viisastuneena oonkin nyt tehnyt itselleni ihan erilaisen suunnitelman säästämiseen. Ajatuksena on lähteä pienillä askelilla kerryttämään puskuria ja tekemään sijoituksia, ja kaikki alkaa omien menojen järkevöittämisestä.

Sitten kun raha-arki alkaa sujua ja oon onnistunut sisäistämään oman kulutuksen kompastuskive on taas aika uusille askelille kohti vaurastumista – mutta palataan niihin sitten, kun niiden aika on.

MISTÄ AION SÄÄSTÄÄ?

Ensimmäisenä aion alkaa pitämään exceliä omista menoista ja tuloista. Ajatuksena on sekä hankkia lisätuloja, että myös minimoida omia menoja sillä molemmat näistä on täysin mahdollisia.

Nyt ensimmäisenä askeleena on ruokamenojen järkevöinti. Olen tehnyt lähes kolmenkymmenen reseptin listan, joille olen tehnyt valmiiksi ostoslistat ja itseasiassa laskenut jopa kulutkin. Kaikki reseptit ei ole mitään varsinaista ”säästöruokaa”, mutta mun mielestä on tärkeää tiedostaa mihin rahat omat rahat kuluu.

Ajattelin, että voisin näitä reseptejä ruokalistoineen ja hintoineen jakaa teillekkin jos haluatte?

Parin kuukauden päästä pääsen eroon myös muutamasta inhottavasta osamaksuhankinnasta ja siitä säästyvät rahat meneekin sitten suoraan sijoituksiin. Ja sen jälkeen en enää mitään osta osa-maksulla, ellei ole pakko. Tässä onkin nyt muutama kuukausi aikaa miettiä millaisella strategialla rahoja lähtee sijoittamaan ja mihin, eli jos on hyviä vinkkejä mistä näistä asioista vois opiskella helposti ja ymmärrettävästi, niin oon pelkkänä korvana!

<3 Aino

LUE MYÖS:
Näillä vinkeillä ihosi hehkuu läpi talven / Milloin olen viimeksi? / Joulukihlat & hyggeilyä

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.