Kesän viimeinen

Kuva: Viiskulma

Perjantaina vetäessäni villapaidan päälle ja etsiessäni kumppareita eteisenkaapin kätköistä olin aika varma, että se oli siinä. Nyt se syksy sitten saapui ensimmäisine sateineen eikä paluuta enää olis. Elokuussa meitä hemmoteltiin ja saatiin nauttia useampi viikko ihania ilmoja, jolloin sain myös vihdoin ottaa käyttöön kaikki ihanat Aasian reissulta ostamani kesähepeneet joiden harmittelin vielä heinäkuussa olevan virheostot Suomen kesäilmastoon. Harvoin oon väärässä, mutta tällä kertaa olin siitä erittäin onnellinen – hahha!

En kuitenkaan antanut sateen lannistaa, vaan olin onnellinen omistaessani kauniit kumpparit ja hymy nousi kasvoille, kun huomasin miten ihania syysneuleita oonkaan onnistunut varastoimaan kaappeihini. Ei se syksy nyt niin huono homma sitten loppupeleissä oliskaan. Pidättelin sadetta ihanan Ullan nurkissa, jonka seurasta nautin hymyssä suin erityisen kiitollisena. Elämä kuitenkin tapahtuu tässä ja nyt, satoi tai paistoi, joten murehtimisen sijaan siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti just nyt.

Saavuin lounaallekkin litimärkänä sateesta ja valitsin lautaselleni auringon värejä, juuri niitä joiden kanssa pöytäliinan kirkkaat sävyt loisti kilpaa. Sade jatkui ulkona, mutta hyvästä ruoasta nautiskellen onnistuttiin unohtamaan se Heidin kanssa täysin – keskustelujen ajatukset kun pyöri paljon positiivisemmissa ja inspiroivemmissa asioissa, kuin ulkona vallitsevassa säässä. Ja illan noutokeikalla lentokentälle autossa soi taukoamatta ja täysillä Ultra Bran parhaimmat vanhat hitit, joista laulettiin aina kertosäkeet mukana niin hyvin kuin osattiin. Naurettiin, laulettiin ja muisteltiin sitä kuinka kesäisin makoiltiin puistossa ja soiteltiin niitä kitaralla. 

Ja kuinka ollakkaan – kun en antanut syksylle vielä valtaa saatiin eilen herätä auringonsäteiden pilkistäessä verhojen välistä. Kesä tuli takaisin ja helli meitä vielä viimeisen päivän. Kesän viimeinen hellepäivä. Sain pukea mekon ylleni, jättää villapaidat sekä kumpparit kotiin ja ihastella kuinka koko Helsinki nautti kiitollisena yllättävästä auringon läsnäolosta syksyä enteilevän sadepäivän jälkeen.

Kiitos eilisen parhaillaan ikkunaan ropisevat sadepisarat ei edes onnistu harmittamaan mua tänään, sillä mä koen olevani valmis syksylle. Sadepäivissä on oma taikansa: höyryävät teemukit, paksut viltit ja ainoa valinnanvaikeus kohdituu siihen, mitä katsois Netflixistä. Tälläinen huolettomuus kelpaa mulle tänään paremmin kuin hyvin kiireisen viikon jälkeen – viikon, joka on todistanut ajan olevan käsite, elämän tapahtuvan hetkissä joissa ollaan läsnä ja riippuvaisena ainoastaan meidän omasta asenteesta.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa