Hae
Aino Mäkelä

Mitä on ystävyys – ja milloin se on ohi?

Sain lukijatoiveen kirjoittaa ystävyydestä: mitä mun mielestä on ystävyys ja milloin sanoa heipat ystävyydelle, jos se ei toimi?

Tää toive tuli hyvään saumaan sillä musta tuntuu, että oon itse kipuillut paljon tän aiheen kans viime vuosina. Mä oon aina kokenut olevani helposti lähestyttävä ihminen, avoin ja positiivinen, sellainen jonka kanssa on helppo tulla juttuun ja ehkä juuri siksi mulla onkin aina ollut paljon kavereita.

Osa kavereista on jäänyt elämäntilanteiden ja kaupunkien vaihtuessa, ja osan kanssa kaveruus on kaikesta huolimatta syventynyt elämää suuremmaksi ystävyydeksi.

Muutettuani Jyväskylään koin aikamoisen murroksen, mitä tulee mun elämäni ihmissuhteisiin. Siihen saakka olin tottunut, että niitä on niin paljon ettei mun ikinä tarvinut miettiä mitä tekisin tai kenen kanssa. Uusien kuvioiden myötä huomasin, ketkä oikeasti oli niitä oikeita ystäviä ja keitä oikeasti kiinnosti mitä mulle kuuluu – ja ketkä vaan halusi hyötyä musta, tavalla tai toisella.

Ystävien määrän sijaan tärkeämpää onkin niiden laatu. 

Mun mielestä ystävyys ei katso aikaa eikä paikkaa, eikä ystävyyden tarvitse loppua siihen kun toinen muuttaa satojen tai tuhansien kilometrien päähän. Ystävyys ei myöskään vaadi sitä, että ollaan päivittäin tai edes viikottain yhteydessä, vaan tärkeintä on se yhteys ja tietynlainen sielunsiskous aina silloin kun nähdään: se miten toisen seurassa on niin luonnollinen ja helppo olla, ettei edes muista että viime näkemisestä on jo vierähtänyt tovi. Se, että luottaa toiseen niin vahvasti, että yllättyy välillä itsekin millaisia totuuksia suustaan päästää.

Mun mielestä ystävyys on sitä, että tuetaan ja rakastetaan toista sellaisena kuin se on. Ja silloin, kun se toinen on tekemässä jotain tyhmää niin ei istuta hiljaa vieressä. Parhaimmillaan ystävien kanssa oppii uutta niin itsestään kuin elämästään, kun toinen kyseenalaistaa ja samalla rohkaisee ja kannustaa omalla läsnäolollaan ja esimerkillään toimimaan oikeasti oman sydämensä mukaan – eikä siten miten on aina totuttu toimimaan tai niin kuin olisi helpointa.

Ystävyys on luottamusta, rehellisyyttä, rakkautta, anteeksiantoa. Ystävyyttä ei tarvitse pakottaa. Ystävyys on rohkeutta nostaa kissa pöydälle ja käsitellä niitä vaikeitakin asioita – niitä, joista yleensä oppii eniten.

Milloin sitten sanoa heipat ystävyydelle, jos se ei toimi?

Mun mielestä tää riippuu aivan siitä, millä tavalla ystävyys ei toimi. Kyllä sen yleensä tietää sydämessään, milloin on oikea hetki jättää joku asia taakseen ja siirtyä eteenpäin – ja jo se, että sellaista miettii on merkki siitä että jotain on tehtävä.

Mun mielestä ystävyyssuhteissa – aivan kuin ihmissuhteissa ylipäätään – on tärkeä muistaa oma arvonsa ja tulla kohdelluksi sen mukaan. Jos toinen jatkuvasti loukkaa ja kohtelee kaltoin, niin millainen ystävä se oikeasti on? Etkö ansaitsisi jotain paljon parempaa?

Kaikessa elämän suhteen mulla on yksi ohjenuora, joka pätee tässäkin asiassa: jos se ottaa enemmän kuin antaa, se ei ole sen arvoista.

Joidenkin asioiden eteen on toki nähtävä vaivaa ja tehtävä työtä, mutta oman kokemuksen mukaan väkisellä on turha vääntää. Myrkylliset ihmissuhteet rikkoo omaa itsentuntoa ja käsitystä itsestä niin vahvasti, että siitä voi jäädä jäljet pitkäksi aikaa.

Mä oon itse ihmisenä sellainen, että annan kaikille mahdollisuuden – ja jos sen mahdollisuuden käyttää huonosti, niin se kertoo jo kaiken. Kukaan ei tietystikkään ole täydellinen ja joskus huononkin ensikokemuksen jälkeen jostain ihmissuhteesta on saattanut puhjeta mulle myöhemmin ihan mielettömän tärkeä.

Ehdottomuuden sijaan suosin inhimillisyyttä. Inhimillisyyttä, omaa arvoaan kunnioittaen.

<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto

PS. Rakas Margareeta, oisin laittanu meistä kuvan tähän postaukseen mutten löytänyt yhtäkään inhimillistä. Oot silti tosi rakas <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *