Oletettuun kesän alkamiseen on nyt aikaa sellainen pari kuukautta ja siinä ajassa kerkeää tapahtumaan yhtä jos toista – myös vaikka pudottamaan pari häiritsevää kiloa lanteilta, jos niin on ollakseen. Tää kevät onkin kulta-aikaa kesäkunnon tavoittelijoille sillä joka tuutista pursuaa jos jonkinmoista vinkkiä, ideaa, tehotreeni ja ihmedieettiä maksimaaliseen rasvanpolttoon ja sen siivin unelmien kesäkropan saavuttamiseen.

Mutta meneekö se oikeesti ihan niin?

Ensinnäkin on hyvä muistaa, että kesä tulee joka tapauksessa joten siitä on turha ottaa stressiä. Itsevarmuus (ja kunnioitus) sekä aito hymy on ainakin mun mielestä paljon kauniimpia ja puoleensavetävämpiä piirteitä, kuin rasvaton kroppa. Mutta jos omat kilot oikeasti ahdistaa ja aiheuttaa jatkuvaa mielipahaa, on asialle ehkä ihan hyvä tehdäkkin jotain – mutta ainoastaan silloin, kun se fiilis tulee itseltään 🙂

Innostuin eilen pohtimaan tätä asiaa. Etenkin ylipaino on jo itsessään elimistölle stressitila, joten mitä luulette että tapahtuu kun yhtäkkiä rupeamme ruoskimaan kehoa liikunnalla ja kituuttamaan sitä tiukalla ruokavaliolla? Ja vieläpä samanaikaisesti? Niinpäniin, siitä ei hyvä heilu – ainakaan pitkällä tähtäimellä. Mä olen aikoinani pudottanut painoa juuri sillä tavalla ja moni teistä varmaan muistaa miten siinä kävi.

Omallakin kohdalla, vaikka koko rupeaman lopputulos oli toivotunlainen mun terveys ei tykännyt siitä hyvää. Eikä lopputulos kestänyt tasapainon heittelyä vaan heti kurin irtaantuessa rupes kilot ilmestymään takas kylkiin… Ja sitähän tuskin kukaan toivoo, vaikka aika moni on varmasti kokenut saman. Sitten taas kiukuttaa ja aletaan syyllistämään itseään.

Useiden dieettien, elimistön kituuttamis/rääkkikausien ja jojoilun jälkeen koko keho on yleensä aika shokissa. Se pitää kiinni kaikesta, mitä sillä on, sillä se ei tiedä mistä hyökätään seuraavaksi. Keho on fiksu, mutta se ei tajua stressin syytä eikä hormonijärjestelmää voi vain napsauttaa pois paikoiltaan, jotta saatais pysyviä tuloksia just heti nyt. Ei siis kannata elää elämätöntä elämää tavoitellessasi jotain, mikä ei oo sen saavuttamisen arvoista.

Kannattaako kapeamman vyötärön toiveessa oikeasti ottaa riski, että vahingoittaa itseään? Helposti sitä ajattelee, mäkin aikoinaan ajattelin,  olevansa erilainen kuin muut ja pystyvänsä kaikkeen, mutta kehossa pätee omat lait ja hormonit ei paljon kysele, kun ne tulkitsee eri viestejä ja lähettelee signaaleja eteenpäin.

Se mitä oon viime vuosien aikana oppinut on se, että kun keho on tasapainossa rupeaa kilot karisemaan ja olo kevenemään. Siihen tasapainoon päästäkseen on kehon oltava stressitön ja päivittäisten tapojen kunnossa. On nukuttava hyvin (ehottoman tärkeää!) sillä riittämätön lepo hidastaa aineenvaihduntaa, syötävä ravinteikasta ruokaa ja liikuttava säännöllisesti. On alettava arvostamaan itseään ja tekemään valintoja, jotka on itsellensä parhaaksi. Ei kieltämään itseltään kaikkea kivaa ja unohtaa sosiaalinen elämä salitreenien vuoksi sillä henkinen stressi on ihan yhtä pahaksi, kuin fyysinenkin.

Stressittömän kehon aineenvaihduntaa on puolestaan helppo vauhdittaa oikeanlaisilla ruokavalinnoilla ja harjoittelulla – silloin ollaan tilanteessa, jolloin kaikki ”jipot ja vinkit” jopa toimii eikä häiritse kroppaa entisestään. Jo pelkällä salitreenillä ja sen aikaansaamalla lihaskasvulla pystytään tehostamaan terveen kropan aineenvaihduntaa, vaikka ei tehtäis yhtään mitään muuta! Se on aika siistiä se 🙂

Etenkään ravinnon määrän tiukentaminen ei aina oo paras ratkaisu, sillä se voi vaikuttaa leptiinin tuotantoon. Leptiini säätelee meidän näläntunnetta ja myös rasvan varastoimista eli stressitilanteessa se on luonnollisesti korkealla. Jatkuva, krooninen stressi luonnollisesti nostaa leptiinitasoja ja pitää ne pysyvästi korkealla, jolloin aineenvaihdunta hidastuu ja energiankulutus tippuu minkä lisäksi on ”aina nälkä”.

Laihduttajien lisäksi tää koskee ihan kaikkia sillä hormonit säätelee meidän jokaisen kehon toimintaa. Stressihormonit kun tunnetusti aiheuttaa kroppaan vakaviakin toimintahäiriöitä hankaloituneen painonhallinnan lisäksi jos ne pääsee ottamaan ylivallan, joten niiden kanssa ei kannata leikkiä 🙂

Yleensä laihtuminen alkaa silloin, kun lopetetaan se pakkomielteinen laihdutus. Kuten jo monesti oon todennut niin oikotietä onneen ei ole, vaan pysyviin tuloksiin pääseminen vaatii rohkeutta tehdä uudenlaisia valintoja 🙂 Ja tietysti sitä oikeanlaista lähtökohtaa: oman hyvän olonsa maksimointia. Tehokuureilla voit onnistua tiputtamaan kiloja, mutta onko siitä mitään iloa jos monen viikon kiristelyn tulokset ei pysy paria viikkoa, kuukautta kauempaa? Timmi kroppa ei oo synonyymi onnellisuudelle tai terveydelle.

Kesäkunnon saavuttaminen on mahdollista, mutta sen sijaan suosittelen jahtaamaan vielä isompaa palkintoa. Matka voi olla pidempi, mutta huomattavasti nautinnollisempi ja mikä tärkeintä: terveyttämme tukeva. Parasta on se, että tavat juurtuu mieleen eikä houkutukset ota enää valtaa. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että tiukalla kituuttamisella oli aina se varjopuoli joka purkautui mässyinä vanhempien jääkaapilla 😉 Se tosin loppui silloin, kun mun sisäiset motiivit ja suhde ruokaan muuttui positiivisemmaksi ja uskokaa pois, niin kyllä käy jokaiselle joka vaan yrittää.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Tää viikko on ollu aikamoinen. Se alkoi Oulusta, päättyi muuttokaaoksen keskelle Helsinkiin ja välissä on kerenny tapahtua vaikka ja mitä! Mulle tyypilliseen tapaan kun en vaan pysty olemaan ”tekemättä mitään”, vaan kokoajan on pakko olla vähintään kolme rautaa tulessa. Onneksi sentään kävin maanantaina jäsenkorjauksessa mikä edellytti loppuviikon pakkolepoa, joten edes jostain oli vähän pakko hellittää 😉

Tää viikko on ollu mulle täydellinen osoitus siitä, että just silloin kun ei millään pystyis ottamaan iisisti ja pitämään vapaata on se tehtävä. Vaikka mun viikkoon on mahtunu tenttistressiä, muuttolaatikoiden pakkaamista, kivoja työkeikkoja ja intensiivisiä koulupäiviä oon ottanut myös aikaa itselleni. Nakannut aivot narikkaan ja lakannut tekemästä niitä juttuja, mitkä on ollu pakko tehdä.

Ja tiiättekö mitä? Se on ollu ihanaa! Ja tehny ihan uskomattoman hyvää. Näin sunnuntaiaamuna voin todeta, että jos olisin paahtanut täysiä 24/7 käyttäen kaiken ylimääräisen ajan tenttiin pänttäämiseen tai pakkaamiseen olis mun pääkoppa poksahtanu viimeistään jo perjantai-iltana.

Mut ei! Kuten mun instagramista (@makelaino) nappaamista kuvista näätte on viikoon mahtunu paljon elämää. Kuitenkaan ei ne tärkeimmät hetket kuten kaks ystävien seurassa vietettyä leffailtaa, lounas Cafe Mayassa (vihdoin!) mun tädin kanssa, maailman parannusta aurinkoisilla kävelylenkeillä ja hetkiä, joihin aika vaan pysähtyy kun on niin hyvä mieli.

Oon nyt viikonloppuna tosiaan ollu koulussa ja myös tenttiin lukiessa inspiroiduin ihan älyttömästi uusista juttuideoista, joten oottelen innolla että mulla on kunnolla aikaa paneutua niihin ja kirjotella kunnon juttuja! Käytiin myös blogin Facebook-sivulla keskustelua sykkeestä, johon ajattelin kans paneutua mun uusien treenikuvioiden myötä tarkemmin 😉 Lupaan palata niihin viimestään ens viikolla!

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa