Kuluneen viikon aikana oon viettänyt paljon aikaa eri tyttöporukoiden kanssa ja aina jonkin mutkan kautta keskustelu on ohjautunut miehiin. Joo kyllä – osataan me jutella muustakin, mutta tietysti etenkin sinkkukavereiden kesken deittailuaihe on usein se josta riittää pohdittavaa ja purnattavaa vaikka muille jakaa.

Jos jokainen meitä vastaan tuleva ihminen tai tyyppi, jonka kanssa käydään treffeillä, olis meille se oikea ois deittailu hyvinkin helppoa. Mutta kaikkihan me se tiedetään ettei se ihan niin mene – ja hyvä niin! Eihän siinä ois silloin yhtään mitään järkeä. Se kannattaakin muistaa deittaillessa, eikä kannata lannistua jos tuntuu ettei kipinät oikein tunnu roihuavan – silloin ei vaan oo vielä tavannut sitä itselleen oikeaa tyyppiä.

Soppaa sekoittaa netti ja naistenlehdet, jotka on pullollaan ohjeita siitä miten deiteillä tulis käyttäytyä. ”Viisi tapaa onnistua treffeillä”, ”näin hurmaat miehen”, ”älä tee näitä mokia” ja vastaavat on aika yleisiä otsikoita sinkkuelämästä puhuttaessa.. Mutta onko niistä oikeastaan mitään iloa?

Mun mielestä ei.

Oon vähän sitä mieltä, että mitä enemmän miettii miten treffeillä tulee olla tai millainen on miesten haluama unelmakumppani unohtaa kaikista olellisimman: nimittäin olla oma itsensä. Sama käy silloin, jos kirjoittaa mielessään mahdotonta vaatimuslistaa oman unelmamiehen ominaisuuksille.. Silloin helposti myös rupeaa vaatimaan itseltään täydellisyyttä, ja treffailusta tulee ahdistavaa.

Mitä mieltä te ootte, ootteko kenties huomannu samaa?

Tietty mulla, niinkuin muillakin, on tietty mielikuva siitä millaisen ihmisen kanssa sitä loppupeleissä päätyy yhteen – mutta kannattaako senkään määrätä liian paljon?

Muistan, kuinka ennenkuin aloin katsella tämän vuoden Ensitreffit alttarilla -tuotantokautta sanoin ystävilleni, että ensi kerralla mua pitää muistuttaa osallistumaan mukaan. Kunnes ensimmäisen jakson aikana mut valtasi pieni epäusko.. En nimittäin ikinä voisi kuvitella olevani miehen kanssa, joka on mua lyhyempi.

Sitten mä rupesin miettimään. Oonkohan oikeasti voinut joskus kävellä elämäni rakkauden ohi ihan vain sellaisen hassun seikan vuoksi? Siksi, että toinen on mun pituinen tai sentin-pari lyhyempi. Se on aika pieni tekijä se siinä vaiheessa, jos toisen sydän on kultaa.

Kuvat: Anni

Mun paras deittivinkki onkin kohdata se toinen ihmisenä. Ei lihaskimppuna tai meriittilistana, täydellisenä jokaisen unelmakumppanin vaatimuksen täyttäjänä. Ilman ennakkoluuloja ja liiallisia toiveita – ihan rennosti vaan tutustuen siihen toiseen just sellaisena kuin on, avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Rohkeasti. Ja siinä hetkessä keskityttäis vain olennaiseen eikä toisen unelmakumppanikriteerien mahdollisiin puutteisiin.

Se ei oo aina ihan helppoa, varsinkaan jos on vähänkään jäänyt arpia huonosta kohtelusta. On myös vaikea päästä omista, ehkä jo päähän pinttyneistä mielikuvista irti – siis sen suhteen, millaista tyyppiä haluaisi tapailla. Kuitenkin jos on aina tapaillut vaaleita urheilullisia huumoriveikkoja eikä se oo koskaan natsannut, niin voiskohan olla että on aina tapaillut vääräntyylisiä miehiä?

Oon kuitenkin itse noudattanut tuota taktiikkaa jo pidempään ja voin sanoa, että viimeisen vuoden aikana mulla on ollut oikeasti vain yhdet huonot treffit! Jokainen kohtaaminen on ollut jollain tapaa antoisa, vaikkei niistä mitään vuosisadan rakkaustarinaa oo syntynytkään – ne on kuitenkin ollut mulle hyvää ”harjoitusta” siinä, että oon antanut toiselle mahdollisuuden tutustua muhun just tälläisenä kuin olen ja mä oon saanut tehdä sen saman.

Rennosti, ilman paineita.

Ja silloin, kun voi aidosti ja rennosti olla just niin ihana kuin on, sillä kipinälläkin on mahdollisuus leimahtaa ilmiliekkeihin jos niin on käydäkseen.

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Näin syksyisin huomaan rakastavani keittoja. Ne ovat oikeaa comfortfoodia parhaimmillaan lämmittäen niin syödessä kuin kuuman keittolautasen käsissä höyrytessä – tiedätte varmasti, mitä tarkoitan.

Kokkailen itse yleensä helppoja kasvissosekeittoja, mutta viime viikolla hullaannuin tekemään jääkaapin jämä-antimista jotain ihan muuta! Nimittäin itämaista nuudelikeittoa, joka oli niin hyvää että tein sitä useampana päivänä putkeen. Helpoimmallahan tietty ois päässyt, jos olis tehnyt kerralla isomman satsin, mutta nyt pystyin kokeilemaan pari erilaista reseptiä ja näin jakamaan teille sen parhaan 🙂

Itämainen nuudelikeitto

fenkoli/sipuli
3-5 dl vettä
2 dl belugalinssejä
4 dl kookoskermaa
200g nuudeleita
Sonnentor Itämainen maustekuutio
2 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1 tl kurkumaa
ripaus suolaa & mustapippuria
+ hienonnettua korianteria

Hienonna fenkoli. Sulata kookosöljyä kattilan pohjalla ja kuullota fenkoleita siinä hetken aikaa, minkä jälkeen lisää kattilaan vesi, belugalinssit ja maustekuutio. Keitä ensin belugalinssejä noin 10 minuutin ajan, minkä jälkeen voit lisätä vettä ja lisätä nuudelit mukaan. Kun linssit ja nuudelit ovat kypsiä kaada joukkoon kookoskerma ja lisää mausteet. Sekoita huolella ja kiehauta vielä kerran. Tarjoile hienonnetun tuoreen korianterin kanssa.

Linsseistä keittoon kokemukseni mukaan parhaat ovat testiin saamani Urtekramin belugalinssit, joiden rakenne pysyy kivan napakkana – punaiset ja virheät linssit kun pehmentyvät keitettäessä huomattavasti enemmän.

Nuudeleina itse kokeilin niin gluteenittomia riisinuudeleita, soijapapunuudeleita kuin todella kevyitä kesäkurpitsasta tehtyjä kasvisnuudeleita, joita pehmensin kattilassa vain muutaman minuutin ajan – jokainen näistä kolmesta toimi hyvin, joten maku ratkaisee mikä sun kohdalla on paras vaihtoehto!

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa