Pahoittelen jo valmiiksi, että tän postauksen kuvat on arkistojen kätköistä – ja sen kyllä huomaa..

Tänään on kulunut neljä vuotta siitä, kun mun jalkapöytä murtui kolmesta kohtaa. Muistan vieläkin sen kivun, ahdistuksen ja epätoivon mitä se päivä piti sisällään, kun hengailin yksin Tallinassa päivystyksessä kipeän jalkani kanssa ja miten avuttomaksi oloni tunsin kun taksi jätti mut hotellin eteen toinen jalka kipsissä ja toinen korkokengässä – ilman keppejä tai muitakaan apuvälineitä.

Enää en tunne sitä ahdistusta tai epätoivoa kun mietin tuota päivää. Sen sijaan mun mielessä on isoimpina asioina kiitollisuus, määrätietoisuus ja usko siihen että asiat tapahtuu tarkoituksella. Aina.

Tuon päivän jälkeen onkin tapahtunut paljon.

Uskon siihen, että elämä antaa aina sen mitä ihminen milloinkin eniten tarvitsee, vaikka aina sitä ei osaakkaan ottaa vastaan ja ymmärrä omaa parastaan. Nimittäin tuolloin mä olisin tarvinnut lepoa ja rauhoittumista. Enhän mä sellaiseen olis millään suostunut, joten hidasteeksi sain jalkaani kipsin ja käsiin kepit, joilla mun oli määrä päästä eteenpäin.

Hoitovirheen seurauksena kuuden viikon sairasloma kuitenkin lyheni kahteen ja kävelin molemmilla jaloillani jo aivan liian nopeasti. Silloin olin onneni kukkuloilla, mutta eihän se loppupeleissä ollutkaan yhtään hyvä juttu.

Kiireellä kun ei saa mitään hyvää aikaiseksi.

Kai sillä hoitovirheelläkin oli tarkoituksensa, sillä sen seurauksena meno oli hidasta vielä pitkään – määrätietoisena sisupussina yritin vieläkin puskea vastaan enkä olis vieläkään millään halunnut antautua yhden ”pienen” murtuman armoille, mutta loppupeleissä se oli ainut vaihtoehto.

Todellinen selviytyminen alkoikin vasta sitten, kun vihdoin nöyrryin ja päätin jotenkin edistää toipumistani sen sijaan että olisin elänyt kuin mussa ei olis mitään vialla. Sillä eihän mussa tavallaan ollutkaan – kyllähän mä pystyin kävelemään ja jopa treenaamaankin ihan hyvin, mitä nyt aina iltaisin jouduin kestämään rasituksesta aiheutunutta särkyä.

Päätin, että saan itseni siihen kuntoon. Että leikkauksen jälkeen toipuminen tulee olemaan helpompaa kuin sitä edeltäneet kymmenen kuukautta. Ja sen ajatuksen voimalla teinkin fysioterapeutin jumppaohjeita aamuin illoin, mikä oli lievää ylisuorittamista verrattuna ohjeistettuun ”kolmeen kertaa viikossa” 😉

Määrätietoinen ylisuorittaminen kuitenkin kannatti, sillä sen ansiosta vältyinkin leikkaukselta johon mut oli määrätty. Ja se oli ihme! Ette uskokkaan kuinka paljon sain siitä voimaa ja motivaatiota pitää itsestäni jatkossa entistä parempaa, parasta mahdollista huolta.

Vasta silloin osasin alkaa ottamaan rennommin.

Kuitenkin tapaturma ja murtuma, ja etenkin kymmenen kuukautta kestänyt ontuminen, sai aikaan virheasentoja kehoon. Sen verran pahoja, että reilu vuosi sitten mun terveen jalan reisiluun päähän tuli rasitusmurtuma – ja taas oli edessä pakollinen rauhoittuminen. Ja vaikka en voi ylpeillä suoriutuneeni siitäkään täydellisesti, vaan hoidin kolmen kuukauden levon aikana muun muassa kolmet messut, niin henkisesti se oli mulle paljon helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla.

Vaikka lääkärin mukaan mun ei enää koskaan pystynyt juoksemaan, niin vajaa kaksi vuotta murtuman jälkeen juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin 🙂

Musta tuntuukin, että oon nyt ensimmäistä kertaa ollut vuoden ajan kunnossa.

Ja tän vuoden oonkin ottanut oikeasti paljon rennommin. Alkuvuodesta kävin säännöllisesti osteopaatilla ja sen jälkeen sekä lantionpohjan fysioterapiassa että hieronnassa, jossa vihdoin mun ontumisesta väsyneet pohkeet alkoi heräilemään henkiin. Myös treenimäärät on ollu suhteessa järkevämmät.

Nyt nautinkin täysillä siitä, kuinka hyvältä mun kroppa tuntuu. Terveeltä, toimivalta ja liikkuvalta! Ja tälläisena sen haluankin säilyttää. Ensimmäistä kertaa vuosiin en tunne enää syyllisyyttä tai ahdistusta siitä ”etten voi tehdä jotain” , vaan keskityn täysillä liikunnan aikaansaamaan hyvään oloon ja energisyyteen.

Vaikka alunperin neljän vuoden takainen jalan murtuma tuntui koko maailman romahduttavalta asialta, oon kiitollinen siitä mitä se sai mussa aikaan. Lopulta, kun vihdoin lopetin vastaan taistelemisen, se  sai mut rauhottumaan sekä arvostamaan mun omaa kehoa ja toimintakykyä.

Se ajanjakso opetti mulle paljon mun kehosta ja kasvatti myös mun henkistä kanttia – nimittäin itsenäiselle ja ehkä vähän itsepäisellekkin nuorelle naiselle avun pyytäminen ja sen ottaminen vastaan oli vaikeaa. Toisen murtuman kohdalla jo onneksi paljon vaivattomampaa.. Onneksi opin, että kaikesta ei tarvi selvitä yksin eikä kaikkea taakkaa tarvi aina kantaa omilla hartioilla, se nimittäin on tehnyt mun elämästä paljon kevyempää ja nautinnollisempaa.

Summa summarum: asiat tapahtuu tarkoituksella. Luota siihen, että elämä kantaa vaikka välillä tekiskin mieli vaan antaa periksi ja luovuttaa – muista, ettei se kuitenkaan vie sua sinne minne haluat.

<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto

Kyselin vähän aikaa sitten Instagramin puolella teidän kahvinkäyttötottumuksia – tai lähinnä sitä, että juotteko kahvia ja jos niin miksi. Huimat 77% vastanneista kertoi nautiskelevansa aamukahvia, mikä nyt sinällään ei yllätä sillä onhan suomalaiset tunnettuja hurjasta kahvinkkulutuksestaan.. 😉

Muun muassa tälläisiä vastauksia sain:

”Piristää, ajatus alkaa kulkea ja päivä lähtee hyvin käyntiin!”

”Kahvi on hyvää!! <3 Tuo hyvän mielen. Virkistysmielessä tarvitsen sitä vasta iltapäivällä.”

”En oo koskaan oppinut juomaan kahvia, en kaipaa sitä yhtään :D”

”Tee maistuu enemmän :P”

”Lämmin juoma ja se on hyvää. En hae piristystä sillä.”

”Kahvi vaan kuuluu aamuun, ei sille löydy sen enempää sanoja :)”

”Se odottaa aamuisin pannussa valmiina mieheni keittämänä. Lähinnä enemmän tapa kuin tarve :)”

”Ensimäinen reaktio: kahvi on hyvääihanaamaukasta, parasta. Toinen: no ehkä pieni kofeiiniaddiktio..”

”Tulee jotenkin levoton olo jos juon aamuisin. Mulle paremmin sopii aterian päälle esim :)”

”En oo ikinä oppinu juomaan kahvia. Vihreä tee best!”

”Riittääkö pelkästään vastaus KAHVI <3”

”Rutiini, jolla saa aloitettua päivän, hitaasti ja nautiskellen juotuna siis ja lisäks kahvi on superhyvää<3”

”Juon vain kahvin aamulla, koska tykkään sen mausta paljon ja jos sen juo myöhemmin niin vaikuttaa yöuniin.”

”Koska hyvää :P”

”Aamuvedellä ja kahvilla päivä lähtee parhaiten käyntiin.”

Syy, miksi olin niin utelias muiden kahvikäyttäytymisestä on oma (lievästi) ongelmainen suhde siihen. Mä nimittäin rakastan kahvia – laadukkaan ja aromikkaan kahvin tuoksua ja makua. Mutta kuitenkaan se ei tee mulle hyvää. Vuosien stressihyrränä pyöriminen on tehnyt musta tosi herkän kaikille ärsykkeille ja stimulanteille, ja joskus yksikin kuppi kahvia on liikaa.

… ja kun se ei aina jää edes siihen yhteen kuppiin.

Kahvissahan ei sinänsä ole mitään pahaa kohtuudella nautittuna.

Tutkitustihan kahvi parantaa niin fyysistä suorituskykyä kuin myös keskittymiskykyä, joten aamukahvin nauttimisella on ihan pointtinsa! Kahvi myös piristää, kohentaa mielialoja ja sisältäähän se runsaasti myös kehoamme suojelevia antioksidantteja. Kuppi tai pari päivässä siis voi olla todellinen terveysteko, eikä mun mielestä kenenkään tarvitse vähentää kahvinkulutusta ellei koe sitä ongelmaksi.

Mutta ongelma on ehkä siinä, että ihmiset on niin tottuneita kahvin juomiseen ja sen vaikutuksiin, ettei niitä kaikkia enää välttämättä edes huomaa.

Mulla tilanne nimittäin oli vähän sellainen. Join aiemmiin helposti vajaan pannullisen kahvia päivässä ihan tottumuksesta, enkä tajunnut kuinka paljon tekohengitän itseäni sen avulla.. Olin väsynyt ja levon tarpeessa, mutta pidin itseni käynnissä stimulanteilla. Ja kun väsyneenä juo kahvia alkaa keho pikkuhiljaa käydä kierroksilla ja luonnollinen unentarve mennä sekaisin, jolloin yöunet vähentyy entisestään ja aamulla kuppi kahvia on välttämätön… ja näin noidankehä on valmis. 

Onneksi niihin aikoihin kävin ayurvedakonsultaatiossa, joka rohkaisi mua lopettamaan kahvin juomisen. Ayurvedan mukaan mä olen nimittäin kehotyypiltäni pitta ja oikeastaan kaikki stimulantit tekee mulle huonoa.

Koska pitan luonteenpiirteisiin lukeutuu tietynlainen määrätietoisuus ja suorittaminen mä lopetin kahvin juomisen kuin seinään. Muistan, että alku oli vaikea, mutta sinniteltyäni tietyn pisteen yli mun maailma alkoi kirkastumaan. Olo ilman kahvia olikin aika seesteinen ja pystyin keskittymään asioihin paremmin. Samalla kaikki turha hösääminen jäi eikä stressikäyrät kohonneet samalla tavalla.

Vaikka olinkin pitkään ilman kahvia, sorruin vuosi sitten herkullisena tuoksuvan kahvin houkutukseen.

Tämän kuluneen kahvintäyteisen vuoden aikana olen oppinut kaksi asiaa: oon koukussa kahvin makuun. Kyse ei ole tarpeesta, vaan pelkästä (joka aamuisesta) nautinnon hetkestä. Toisekseen olen oppinut, että tässäkin asiassa kohtuus on kaiken ydin.

Yksi kuppi aamulla maistuu taivaalliselta ja käynnistää mun päivän nautinnollisesti. Ja ehkäpä se sopiva annos kofeiinia saa näppiksen laulamaan tehokkaammin aamun ensimmäisinä tunteina? Se yksi kuppi reilulla lorauksella kauramaitoa on mulle juuri sopiva määrä ja satunnaisen toisen kupin kohdalla mun päässä alkaa pyörimään ja alan voimaan pahoin.

Varmaan sanomattakin selvää, että sitä toista kuppia ei usein tee edes mieli.

Kuitenkin väsyneenä ja stressaantuneena huomaan, että se yksikin kuppi on liikaa. Silloin jo pieni määrä kofeiinia saa mut räjähdysherkäksi ja stressikäyrät hipomaan pilviä. Kupillinen kahvia on mulle siis myös hyvä mittari siinä milloin on aika rauhoittua hetkeksi.

Vaikka mua nolottaakin olla heikko ja riippuvainen kahvin aikaansaamasta nautinnosta, aion silti nautiskella sitä hyvällä omalla tunnolla – kohtuudella. Tavoitteena ois kuitenkin vähentää kahvia niin, että se ois vaan viikonloppujen luksusjuttu. Sitä varten tarvitsisinkin teidän vinkkejä: ootteko löytäneet kahville mitään oikeasti toimivaa korviketta? Teestä en saa samoja kiksejä, joten se ei mulla toimi. Rasvakahvi puolestaan toimii hyvin sillä se tasoittaa kofeiinipiikkiä, mutta mulla se vie nälän niin hyvin mennessään että unohdankin sitten helposti syödä 😀 Sikurikahvi lienee sitten seuraava kokeilulistalla, sillä siitä oon kuullut useampiakin positiivisia kommentteja. Toivottavasti se toimis!

<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto