Oon jo pitkään halunnut kirjottaa teille mulle itselleni tosi tärkeästä asiasta. Nimittäin käyttämästäni hormonittomasta ehkäisystä – nimeltään kuparikierukka.

Syy, miksi haluan tästä teille kirjoittaa ja kertoa on yksinkertainen: haluan antaa toisenlaisen näkökulman ja uudenlaisen perspektiivin kuparikierukalle, josta terveydenhuollossa yleensä puhutaan vain pahaa. Kun googlettaa sanan ”kuparikierukka” löytää jos jonkinmoista tarinaa, mutta onnekseni oon saanut kuulla myös paljon omani kaltaisia tarinoita elämästä kuparikierukan kanssa.

HORMONIHÄIRIKÖT

Moni teistä varmasti arvasikin, etten tulisi koskaan enää ottamaan hormonaalista ehkäisyä. Mun hormonitoiminta on ollut niin pahasti sekaisin, että teen kaikkeni vaaliakseni kehon normaalia, luonnollista hormonitoimintaa. Voit lukea lisää esimerkiksi tästä jutusta.

Mun omat kokemukset e-pillereistä on tosi huonot ja niistä eroon pääseminen oli voimaannuttavaa – tajusin, etten olekaan hullu, vaan niiden mielialanvaihteluiden syynä olikin pillerit. Oonkin oppinut kantapään kautta, miten haitallista ihmiselle on tunkea kehoon ylimääräisiä hormoneja, vieläpä synteettisiä sellaisia. Ne sekoittavat kehon oman hormonitoiminnan (myös paikallisesti käytettynä) ja vaikka asia voikin tuntua tosi pieneltä, niin on hyvä muistaa että hormonitoiminta ohjaa koko meidän elimistöä, vaikuttaen muun muassa aineenvaihduntaan, mielialoihin, energian tuotantoon, käyttöön ja varastointiin.

Hormonaalinen ehkäisy on hormonihäirikkö, joka häiritsee kehon omaa hormonitoimintaa – ja se tietysti on sen tarkoituskin. Mutta jos asiaa ajattelee laajemmin, onko se oikeasti paras ratkaisu?

Moni saattaakin hormonaalista ehkäisyä käyttäessään miettiä, miten ”ihanaa on olla ilman menkkoja”. Tunne voi toki olla ihana jos menkat on kivuliaat tai muuten vain tuskaiset, mutta kuukautiset on osa tervettä ja toimivaa kehoa eikä niiden poisjäänti ole normaalia. On myös hyvä tiedostaa, ettei kivuliaat kuukautisetkaan ole normaali olotila vaan se yleensä kertoo jostain kehon epätasapainosta joka on yleensä korjattavissa omilla valinnoilla ja elämäntavoilla.

Mua huolestuttaakin se, että jo nuorille tytöille tarjotaan ehkäisypillereitä ratkaisuna mm. iho-ongelmiin. Iässä, jolloin nuoren kehitys on vielä täysin kesken! Ne on tietysti helppo ratkaisu, mutta kuten sanoin – etenkään pitkässä juoksussa ei todellakaan se paras, eikä edes suositeltava.

Asia on niin laaja, että voisin kirjoittaa siitä kokonaan oman postauksensa ja taidankin sen tehdä. Sitä odotellessa voitte lukea mun vanhoja kirjoituksia hormonitoiminnasta.

Hormoniton ehkäisy – kuparikierukka

Ehkäisyä miettiessäni mulla olikin vain yksi vaihtoehto mielessä: kuparikierukka. Se oli ainut hormoniton ehkäisykeino, joka tuntui omalle boheemille luonteelleni sopivalta.

Kun kävin keskustelemassa asiasta terveydenhoitajan kanssa, mä ahdistuin ihan hirveästi. Muistan edelleen, miten sen koko tunnin ajan mua peloteltiin kuparikierukasta ja sivulauseessa yritettiin tarjota sen sijaan hormoonalista vaihtoehtoa.  Mulle kerrottiin miten kuparikierukan myötä kuukautisista tulee todella kivuliaat ja erittäin runsaat.

Muistan, että kävellessäni kotiin aloin epäröimään asiaa. Mietin, että olisin mielummin ilman ehkäisyä kuin kärsisin kierukan kanssa. Samalla tajusin, että jos tälläinen pelottelu on tavallista niin ymmärrän täysin miksi vain harva uskaltaa kokeilla kuparikierukkaa.

Terveydenhoitajan pelottelu teki tehtävänsä ja meinasin monta kertaa perua koko jutun, mutta joka kerta sisuunnuin ja päätin kokeilla. Koska enhän mä muuten voisi tietää?! Ja onneksi kokeilin!

ELÄMÄÄ KUPARIKIERUKAN KANS

Itse kierukan laitto oli tosi simppeli toimenpide, vaikka sen mulle laittoikin lääkärin sijaan kandi. Samana päivänä supisteli hieman ja ohjeiden mukaisesti otin muutaman buranan välttääkseni pahimmat krampit – ne on täysin luonnollinen reaktio, kun kohtuun laitetaan jotain mitä sinne ei kuulu.

Kramppeja (vaiko supistuksia?! tuli aina välillä parin viikon ajan, välillä voimakkaampina ja välillä lievempinä. Niitä tuli myös ennen menkkoja seuraavan parin kierron aikana – mutta siihen ne sitten loppuivatkin! Voitteko uskoa?! Mulla oli ennen lähes aina menkkakipuja ja nyt kierukan myötä oon saanut olla viimeiset kolme kertaa täysin kivuttomasti. Voisi sanoa, että kuukautiset on jopa päässeet yllättämään sillä mitään ”varoitusmerkkejä” (lue: kipuja) ei ole ollut! Ihanaa!

Ja mites se vuoto sitten? Noh, ennen mun kuukautiset oli kolmessa päivässä ohi ja niiden kolmen päivän ajan vuodin ainakin viikon edestä. Nyt vuodon kesto on lisääntynyt päivällä, mutta määrä on vähentynyt selkeästi.

Voisi siis sanoa, että kierukan myötä mun kuukautisista on tullut aikalailla TÄYDELLISET. Ja arvatakkin saattaa, että mä olen tosi onnellinen siitä!

Koska me ihmiset ollaan yksilöitä on selvää, että joku ehkäisy sopii yhdelle ja toinen toiselle. Tiedän olevani onnekas, kun elämä kierukan kanssa on niin huoletonta että en aina edes muista sen olevan tuolla.

Haluankin rohkaista teitä naisia kokeilemaan kuparikierukkaa, turvallista hormonitonta ehkäisyä. Vaikka sua kuinka peloteltaisiin tai kaverilla olis huonoja kokemuksia, niin vain kokeilemalla voit tietää toimiiko kuparikierukka sulle – ja parhaimmassa tapauksessa sun kuukautiset on jatkossa entistä huomaamattomammat.

Toki on mahdollista, että munkin elämä kierukan kanssa muuttuu tai vaikeutuu, mutta siihen asti mä lupaan nauttia tästä ihanasta olotilasta. Omasta naiseudesta sen kaikessa kauneudessaan – ilman hormonihuuruja, haluttomuutta, turhia päänsärkyjä ja moodswingejä.

<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto

Touhotin koko viime kuukauden niin, että kerkesin tekemään vain kaikkea ”pakollista” enkä liiemmin mitään ylimääräistä. Onneksi lasken nykyään myös rentoilun pakolliseksi aktiviteetiksi, sillä muuten oisin nyt aikamoisen loman tarpeessa.. 😉  Mun elämään on tullut viimeisen vuoden aikana niin paljon kaikkea uutta ja kivaa, että välillä mun on hieman hankalakin priorisoida asioita ja joidenkin juttujen kanssa saattaa lähteä mopo ihan käsistä. Ja sitten muut jutut kärsii.

Niinkuin nyt, kaksi mulle tosi tärkeää juttua: liikunta ja kirjoittaminen.

Rupesinkin sitten ajattelemaan asiaa ihan todenteolla ja mun päähän hiipi hassu ajatus…

Voisko olla, että nyt kun mun paino on tipahtanut täydellisesti uomiinsa, en koe enää samanlaista tarvetta treenata?

Ajattelen, että kyseessä voisi olla samanlainen homma kuin niillä jotka on vuosikaudet pelänneet rasvaa ruokavaliossaan – se voin lisääminen leivälle voi tuntua ihan todella omituiselta. Aloitin aikoinaan treenaamaan mielessäni yksi asia: ulkonäkö.

Vuosien varrella motiivi on vaihdellut ulkonäön puitteissa niin laihuuden kuin kehon muokkaamisenkin välillä, mutta vuosikausia se oli keskiössä. Ulkonäkö. Ja sitten kun vihdoin opin olemaan tyytyväinen itseeni myös mun suhtautuminen liikuntaan muuttui – en harrastanut sitä enää keinolla millä hyvänsä, vaan vain silloin kun tiesin antavan enemmän kuin ottavan.

Tätä onkin jatkunut jo pidempään, kuin kuluneen kevään ajan. Siinä missä ennen – jopa murtuneen jalan kanssa! – treenasin säännöllisesti vähintään viisi kertaa viikossa on nykyään keskimäärä ollut aikalailla kaksi kertaa viikossa. Oon treenannut silloin, kun se on sopinut mun päivään ilman sen kummempaa säätöä ja stressiä.

En oo enää ottanut treeniaikaa mun yöunista tai läheisten kans vietetyistä hetkistä. Enkä oo mennyt treenaamaan silloin, kun nukkuminen on tuntunut houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Ja tiedättekö mitä? Mä oon siitä ihan tosi iloinen. Mä ajoittain tajusin jopa itsekkin, että mun suhtautuminen liikuntaan oli aivan turhan pakonomaista. Tää on paljon kivempaa näin, kun menee fiilispohjalta jos on mennäkseen, ottamatta turhia paineita asiasta <3

Elämä muuttuu ja myös elämäntavat niiden mukana. Rakastan edelleen liikuntaa – sen aikaansaamaa onnentunnetta, itsevarmuutta ja pirskahtelevia endorfiiniryöppyjä! Mutta rakastan myös monia muita asioita ja monet niistä olenkin priorisoinut viimeaikoina etusijalle.

Mutta voisinko saada kaiken? Myös sen liikunnan?

Uskon, että kyllä.

En tykkää enää ”no excuses” ajatuksesta, sillä se saa helposti olon tuntumaan luuseriksi tai luovuttajaksi jos joskus ei oikeasti vaan pysty eikä jaksa. Mun mielestä kaiken tulee lähteä siitä, että on rehellinen itselleen – sen suhteen mihin pystyy ja mitä haluaa. Silloin kun saa tehdä paljon niitä juttuja joita rakastaa, yleensä se elinvoimakin lisääntyy. Tai ainakin itsensä arvostus ja kunnioitus, jolloin huonot valinnat vähenee automaattisesti.

Haluan nauttia energisemmästä olosta ja liikunnan voimaannuttavista vaikutuksista. Haluan oppia uusia asioita mun kehosta ja oppia käyttämään sitä tavalla, jonka en edes usko olevan mahdollista.

Ja juuri sen vuoksi mä aionkin nyt ”aloittaa alusta”, aivan puhtaalta pöydältä. Merkkaan kalenteriin realistiset treenipäivät ja harrastan työmatkaliikuntaa aina silloin kun pystyn – nimittäin se pienikin määrä liikuntaa on parempi kun ei mitään ja saa yleensä aikaan lumipalloefektin 😉

Oisko sulla vinkkejä, miten aloittaa alusta? Miten saISIN TAAS treenit osaksi omaa arkea?

En onneksi oo muuttunut kuitenkaan ihan sohvaperunaksi, vaan mun viime aikojen liikunta on ollut täysin erilaista. Lenkkeilen kyllä koirien kanssa ja lauantainakin olin neljä tuntia metsässä vetämässä perässäni veristä sientä.

Pointtina tässä oli se, että se lihasta ärsyttävä ja hikinen salitreeni on jäänyt. Kaipaan takaisin salille kyykkäämään, nostamaan maasta ja vetämään rinnalle – tekemään jotain, mikä saa sykkeen nousemaan ja hien pintaan! Mutta tän hiljaiselon jälkeen se ei tunnu enää niin luontevalta kuin aiemmin.

Mutta kai se on vaan alotettava jostain – eli taidankin suunnata seuraavaksi salille :D!

<3 Aino

SEURAA MYÖS: IG @makelaino / FB RAWinto