Kuinka moni teistä on nähnyt elokuvan ”Toscanan auringon alla”?

Jos et vielä oo nähnyt sitä, niin mä varoitan – sen katsomisella voi olla vakavia seurauksia. Kuten jatkuvaa haaveilua Italian kauniista maaseudusta ja Toscanan auringon lämmöstä. Niin nimittäin tapahtui mulle, ja mun ystävälle, ja vuosien haaveilun jälkeen me vihdoin tehtiin se: pakattiin laukut, hurautettiin lentokentälle ja otettiin suunnaksi kauniiden maisemien, tyyneyden ja rakkauden kotiseutu.

Löydettiin Airbnb:stä täydellinen maalaistalo uima-altaineen ja ympäröivine peltoineen ja vuokrattiin auto, jotta päästiin matkaamaan Toscanan maaseudun sydämeen – julkisen liikenteen ja turistien saavuttamattomiin. Lukemattomien sorateiden mutkien ja kukkuloiden jälkeen pääsimme perille ja kaikki odotuksemme ylittyivät moninkertaisesti: meidät otti vastaan 12 kissaa ja kaksi koiraa, jotka kuljeskelivat vapaana ympäriinsä tiluksilla jossa meidän lisäksi oli vain muutama hassu muu vieras sekä luonnonrauha.

Lähimpään kauppaan oli neljänkymmenen minuutin ajomatka autolla ja oikeastaan kauppareissut olivatkin ainoa syy, miksi poistuimme talolta – sillä olihan siellä kaikki mitä ikinä olisimmekaan voineet haluta. Kulttuuria ja turisteja täynnä olevien Firenzen ja Rooman kaupunkien välissä tää lomaetappi oli meille täydellinen latauspaikka, jossa mä jopa opin olemaan tekemättä mitään. Ja se oli aika huikea fiilis se! Se, että tälläinen ikiliikkujakin osaa vain olla vaatii aikamoiset puitteet ja ne meillä tosiaankin oli.

Oikeastaan meidän Juhannus siis meni aika samoissa tunnelmissa, mitä se olis mennyt kotonakin: hyvässä seurassa luonnon keskellä olemisesta ja hyvästä ruoasta nautiskellen. Ainoa poikkeus oli ehkä lämpötila, joka tais parhaillaan kohota aina +39 asteeseen! Joo, oli vähän kuuma.

Maaseudun ihmiset olivat lupsakoita ja saivat kahdesta suomalaistytöstä varmaan puheenaihetta hetkeksi. Mun ystävä osti naapurin sedältä muutaman litran itse tehtyä oliviiöljyä, jonka valmistaminen oli miehelle kuulemma harrastus. Niin söpöä!

Tällä kertaa ei juhlittu häitä eikä löydetty omaa tiluksiakaan, sillä pitihän sitä jättää jotain hauskaa seuraavaankin kertaan 😉 Toscanan silmiähivelevät maisemat ja kotoisa fiilis nimittäin kutsuvat mut varmasti vielä takaisin luokseen.

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Oon jo vuosia tavoitellut elämää, josta en kaipaisi lomaa – ja onnekseni oonkin saanut elää sellaista! Mun työ on mulle rakas ja arki juuri sopivalla tavalla haastavaa, niin että se pysyy mielenkiintoisena ja onnistuu tyydyttämään mun menohalujani.

Mutta nyt. Ensimmäistä kertaa aikoihin mä olin oikeasti jokaista solua myöten rehellisesti loman tarpeessa. Vaikka heräsin aamulla aikaisin virkeänä ilman herätyskelloa, musta tuntui ettei mulla ollut voimia päästä sängystä ylös. Töiden ja treenien jälkeen kaikista eniten houkutteli mennä kotiin makoilemaan sänkyyn Netflixin kanssa – ja se on jotain, mitä en oo oikein koskaan osannut harrastaa. Tajusin että mun oli päästävä pois mun arjesta, mun rutiineista, kaikesta tutusta ja turvallisesta. Otettava kunnon irtiotto!

Ja sen mä tein. Lähdin Italiaan ja lomailin pitkästä aikaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Tein kaikenlaisia juttuja joita en koskaan normaalisti tee ja ennenkaikkea otin rennosti, löhöilin, söin, nukuin, nautin, liikuin – milloin mitäkin tekikään mieli, ja välillä en tehnyt yhtään mitään. Vaikka reissailenkin aika paljon niin yleensä mulla on matkassa mukana läppäri, joka pitää mut tiiviisti kiinni mun arjessa ja työkuvioissa olinpa sitten missä tahansa päin maailmaa, paitsi nyt. Läppäri nimittäin odotti koko loman ajan kiltisti kotona!

Ja voi miten hyvältä tätä tuntuukaan nyt näpytellä. Oikeastaan jo parin päivän eron jälkeen rupesin salaa kaipaamaan kirjoittamista, mutta hillitsin itseni aina viimeiseen lomayöhön saakka jolloin en enää pystynyt hillitsemään itseäni vaan rustailin ajatuksia ylös puhelimen muistioon. Juttuja on siis tulossa, niitä teidän toivomiannekin, nyt kun mulla vihdoin tuntuu olevan puhtia kirjoittaa niitä puhtaaksi 😉

Koko kevään jatkunut väsymys tuntuukin nyt vihdoin kaikonneen, enkä vois olla onnellisempi! En tiedä mikä sai mut niin väsyneeksi kuin olin – oliko se kehon taistelua vesikauhua vastaan, henkistä ylikuormitusta vai monen tekijän summa? – mutta ainut millä siitä pääsin yli oli loma, sillä uskokaa tai älkää: yritin kyllä kaikkeni! Itseasiassa juuri ennen lähtöäni kävin yhdessä tutkimuksessa, jossa selvis muutamia mielenkiintoisia juttuja mun terveydentilasta ja niitä lähdenkin nyt seuraavaksi korjailemaan ja toivonkin, että niden avulla saan tän palapelin viimeisetkin palapelin koottua. Ainakin hetkeksi 😉 Niistä tuun kirjoittelemaan sitten ajallaan, jos koen sen tarpeelliseksi.

Mites teillä menee? Joko ootte lomailleet vai onko se vielä edessä? Mä suuntaan huomenna vielä viikonlopuksi pohjoiseen mun vanhempien luokse lataamaan akut ihan täyteen ja nauttimaan tästä Suomenkin kesästä, joka näyttää saapuneen mun poissaolon aikana <3

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa