Täytin viime viikolla vuosia, eikä kyseessä ollut mikä tahansa synttäripäivä vaan täytin pyöreitä. Kolmekymmentä! En ole koskaan ollut oikein synttäri-ihmisiä enkä tykännyt juhlistaa itseäni, sillä huomion keskipisteenä oleminen tuntuu itsestä lähinnä kiusalliselta, joten olin onnellinen että omat pyöreät osui koronavuodelle. Kuitenkin synttärionnitteluja lukiessani mulle tuli ihan hirveä ikävä lähes jokaista onnittelijaa ja herkistyin useamman viestin kohdalla miettimään miten ihana olisikaan viettää kaikkien niiden ihmisten kanssa aikaa yhdessä..

Lapsena ajattelin, että kolmekymppisenä olen ikäloppu ja kaikki hauska on jo eletty ja koettu. Nyt olisin oikeasti aikuinen ja ”vanha”. Mutta hyvin vähän sitä lapsena elämästä tiesikään – enkä voi sanoa vieläkään tietäväni läheskään kaikkea! Kuluneet kolmekymmentä vuotta on olleet mahtavat, täynnä elämyksiä ja kokemuksia, virheitä ja opetuksia, hauskoja sattumuksia ja onnenpotkuja.

Niiden avulla olen kasvanut ihmisenä, ja muuttunut vuosi vuodelta yhä enemmän itseni näköiseksi.

Tietyllä tapaa kyllä koen olevani jo aikuinen. Osaan ottaa vastuuta ja kantaa sitä hienosti, vaikka välillä toivoisinkin olevani yhtä vapaa ja huoleton kuin sisarusteni lapset. Kykenen tarkastelemaan omaa toimintaani rehellisesti ja ottamaan siitä vastaan myös palautetta – sitäkin, mitä ei ole niin kiva kuulla. Olen osannut vetää rajani ja kunnioittaa niitä, ja tehdä niiden mukaan valintoja jotka on olleet omalta osaltaan myös kipeitä mutta oman hyvinvointini kannalta tärkeitä. Olen joutunut sulkemaan ovia, jotta olen saanut itselleni enemmän tilaa hengittää. Joku voisi sanoa sen olevan itsekkyyttä, mutta juuri sen avulla koen että olen voinut antaa itsestäni enemmän niille jotka ovat olleet vastaanottavaisia.

Ja se on tuntunut hyvältä. Voimaannuttavalta. Antanut minulle täyden hallinnan otteen elämästäni.

Tietysti jokainen meistä tekee virheitä, ja niin teen minäkin. Vaikka koen olevani jo aikuinen, en koe kuitenkaan olevani yhtään sen parempi kuin parikymppisenä tytönhupakkona. Olen toki oppinut niiltä ajoilta paljon, mutta se oppiminen ei koskaan lopu. Minulla on edelleen se sama innostus ja rohkeus kuin vuosia sitten, mutta nykyään myös ripaus enemmän järkeä ja elämänkokemuksen tuomaa viisautta.

Erityisen onnellinen oon siitä, että olen edelleen se sama hyväuskoinen hölmö, jota välillä vedetään höplästä sillä en halua kyynistyä. En halua menettää luottoa elämän hyvyyteen, vaan uskon yhä edelleen siihen että omalla asenteella ja halulla onnistua on ihan valtava merkitys ja voima.

Ja toivon, että kun kymmenen vuoden päästä kirjoitan ajatuksenvirtaa elämästäni, olen säilyttänyt tämän saman hyväuskoisen tavan ajatella maailmaa.

Ihanaa, rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

<3 Aino

LUE MYÖS:
Vuoden 2021 teema: raha & säästäminen / Viikon ruokalista + ostoslista hintoineen / 10+6 säästövinkkiä

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Muistelin eilen Instagramin tarinoissa vuosien takaista ayurveda-konsultaatiotani. On ihan uskomatonta, että siitä on jo viisi vuotta aikaa! Tuo konsultaatio oli minulle todella pysäyttävä herätys ja avasi minulle täysin uudenlaisen tavan nähdä oma hyvinvointini ja elämäntapani.

Olenkin kirjoittanut blogiini vuosien varrella paljon ayurvedasta.

Ayurvedassa on kolme kehotyyppiä, joista minä olen pitta. Kuvailen itseäni aina ”helposti syttyväksi tulisieluksi” ja sellainen pitta juuri on. Koen että pittamaiset piirteet tekevät minusta hyvin elinvoimaisen ja aikaansaavan, mutta näiden suhteen on todella tärkeä löytää tasapaino.

Kultainen keskitie.

Kun vuosia sitten menin konsultaatioon olin hyvin, hyvin epätasapainossa enkä edes itse tajunnut sitä. Kaikki hyvät pitta-piirteeni olivat korostuneet, ja sen vuoksi kävin aivan ylikierroksilla tajuamattani. Kun silloin aloin elämään täysin pitalle sopivien tapojen ja ruokavalion mukaan huomasin jo kuukaudessa olevani kuin eri ihminen: seesteinen ja täysin tasapainossa.

Tuo ajanjakso oli minulle hyvin opettavaista. Ensimmäistä kertaa mun keho löysi omat rajansa ja nykyään osaan tunnistaa jo hyvissä ajoin, milloin hommat alkaa taas lipsua epätasapainon puolelle. Pittana ajauduin helposti suorittamaan ja se saattaa helposti johtaa stressiin, kiukkuisuuteen ja jopa unettomuuteen.

Tunnistan myös jos syön jotain itselleni epäsopivaa ruokaa tai käytän liikaa stimulantteja, joista olen luopunut lähes kokonaan. Ennen konsultaatiota viritin itseni aina aivan huippuun kahvin, macan ja raakasuklaan voimin, ja nykyään jo pala raakasuklaata saa minut aivan ylikierroksille (etenkin hektisten ajanjaksojen keskellä). Oli tärkeä oppia hyväksymään, että se mikä tekee toiselle hyvää voikin tehdä minulle huonoa.

Myös liikunan suhteen huomaan ajautuneeni yhä enemmän itselleni sopivampien lajien pariin. Kaipaan nykyään paljon enemmän kaikkea rentouttavaa ja maadoittavaa liikuntaa, ja vähemmän räjähtävää ja kuormittavaa treeniä. Toki tässäkin tasapaino on kaiken A ja O, mutta muutama tiukempi treeni viikossa on minulle aivan tarpeeksi ja loput ajasta liikun metsässä, joogaan tai uin.

Eiliset jutut Instagramissa saikin taas pontensa omista ”epätasapaino”-fiiliksistä ja pohdinkin sitä, että miten ihmeessä sitä tasapainoa ei vieläkään ole löytynyt. Mutta sitähän tämä elämä on – ainaista tasapainon etsimistä. Sitten kun joku palanen loksahtaa kohdalleen, toinen voi samalla sekunnilla liikahtaa paikaltaan.

Tärkeintä mun mielestä onkin tiedostaa missä mennään just nyt, jotta osaa juuri sillä hetkellä tehdä parhaita valintoja oman itsensä kannalta ja oon tosi ylpeä itsestäni, että siinä oon kehittynyt todella paljon! Maanantaina olin aivan todella tiltissä kahden rankan työviikon jälkeen ja päätin jo aamulla herätessäni, että illan vietän rentoutuen ja rauhoittaen mun kehoa. Kävin ensin metsälenkillä koirien kanssa, minkä jälkeen tein oikein rentouttavan joogan ja loppuillan tein käsitöitä. Koko illan olin ilman turhia virikkeitä ja ärsykkeitä, ja nukahdinkin todella makeasti unille heti sänkyyn mentyäni. Ja aamulla olin melkein kuin uusi ihminen, tai ainakin virkeä ja täynnä uusia ideoita ja elämäniloa!

Maanantain ”maatumisiltaan” viettäessäni tajusin taas pittamaiseen tapaani koko syksyn odottaneeni jotain. Jos syyskuusta asti on onnistunut pitämään itsensä koko ajan ”mitä seuraavaksi” -tilassa, niin onko ihmekkään että marraskuun lopulla jo vähän väsyttää? No ei! Huvitti taas tajuta, miten sokea sitä onkaan ollut omalle toiminalleen ja miten sitä piti taas kävellä päin seinää tajutakseen toimintansa typeryyden. Mutta tästähän ei voi ottaa kuin vain opiksi, vai kuinka?

Tässä vielä muutama vanha ayurvedaan liittyvä kirjoitukseni:

• Kuumakalle
• Keho, mieli & elämäntavat
• Ayurveda: 80/20

<3 Aino

LUE MYÖS:
Näillä vinkeillä ihosi hehkuu läpi talven / Milloin olen viimeksi? / Epänormaali väsymys?

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto