Hae
Aino Mäkelä

Koiranäyttelyihin valmistautuminen

Kyselin eilen Instagramin puolella kysymyksiä ja toiveita liittyen koira-aiheisiin postauksiin. Alunperin mulla oli tarkoitus tehdä sellainen Q&A-tyyppinen postaus, mutta kysymykset oli niin laajoja että muutamat ansaitsevat ihan oman postauksensa. Nyt aloitetaankin mun omalla lemppariaiheella eli kysymyksellä joka kuului näin:

Miten valmistaudut koiranäyttelyihin? 🙂

Kuva: Salla Kuikka

VIIMEHETKEN VALMISTELUT..

Näyttelyihin valmistautuminen alkaa jo aiemmin viikolla. Koirilla on keskiviikkoisin oma vakiovuoro uimalassa, joten valmistautuminen alkaa sieltä. Uiminen on koirille todella hyvää liikuntaa, joka kaiken muun hyvän lisäksi avaa koiran liikeratoja ja vetreyttää mahdollisesti hieman kankeita ja jumisia lihaksia. Uinti onkin se viimeinen ”treeni” ennen viikonloppua ja railakkaat metsälenkit vaihtuu rauhallisempiin remmilenkkeihin, jotta minimoidaan loukkaantumisten ja venähdyksien riski. Kaksi päivää ennen näyttelyä vielä venyttelen ja huollan kevyesti koirien lihaksia, jotta ne olisivat mahdollisimman vetreässä kunnossa.

Näyttelytrimmi koirille tehdään näyttelyä edeltävällä viikolla ja näyttelyä edeltävänä iltana koirat pääsevät kylpyyn. Ja kyllä – pääsevät! Meillä koirat nauttivat pesusta ja varmasti osittain juuri siksi, että tietävät mitä kivaa sen jälkeen tapahtuu. Vaikka aikoinaan uhosinkin etten aio koiriani föönata niin nyt on myönnettävä,  että meidän pesurutiineihin kuuluu myös föönaus. Kun turkki on puhdas ja kiiltävä tehdään siihen vielä mahdolliset siistimiset. Pesun jälkeen koirat saavat ylleen Back-On-Track manttelit, jotka on ihan loistavia koirille matkustuksen ja näyttelypäivien ajaksi niiden verenkiertoa aktivoivan ja lihaksia lämmittävän vaikutuksen vuoksi.

Näyttelypäivänä juuri ennen kehää teen koirille venytyksiä ja lämmittelen niitä erilaisilla lämmittelyliikkeillä, koska eihän kukaan meistä ole parhaimmillaan useamman tunnin makoilun jälkeen? 😉 Lämpimillä ja vetreillä lihaksilla koirien kaunis, luonnollinen liikemalli pääsee parhaiten edukseen ja lämmittely ehkäisee myös mahdollisia revähdyksiä, jos esimerkiksi kehä on liukkaalla alustalla.

Matkamuisto, Tromssa

Ja se todellinen työ..

Vaikka koiranäyttelyt ovatkin harrastus, jossa arvostellaan koiran rakennetta ja ulkonäköä vaikuttaa siihen silti monet asiat. Aivan kuten en itsekkään menisi maratonille ilman harjoittelua, en myöskään vie koiriani arvosteltavaksi ilman perusteellista valmistautumista – joko teen kaiken täysillä, tai sitten jätän kokonaan tekemättä.

Arjessamme koirani saavat paljon liikuntaa. Lenkkeilemme paljon metsässä vapaana, mikä tekee todella hyvää koirien lihaskunnolle, tasapainolle ja koordinaatiokyvylle. Tämän lisäksi koirani käyvät viikottain AquaBarksilla uimassa mikä on erinomainen tapa parantaa koiran kestävyys- ja lihaskuntoa. Ammattitaitoisen ohjaajan avulla uidessa koira oppii oikean liikeradan, mikä tukee sen hyvinvointia ja terveyttä. Altaassa myös nähdään selkeästi, jos koirassa on tapahtunut jotain muutoksia jotka vaativat tarkempaa käsittelyä. Muiden harrastusten lämmittelyt ja jäähdyttelyt ovat ensisijaisen tärkeitä, jotta koirat pysyvät vetreinä ja toimintakykyisinä.

Säännöllisen ja monipuolisen liikunnan lisäksi koirat käyvät myös säännöllisesti käsittelyssä. Omien viikottaisten hierontojen lisäksi koirani käyvät AquaBarksilla fascia- ja rankakäsittelyssä – ja siinä on kyllä sellaiset hoitomuodot, jotka tehoavat!

Ja aivan kuten ihmiselläkin – koiran hyvinvointi riippuu paljon siitä, mitä koira syö ja kuinka hyvin se imeytyy. Haastavinta onkin löytää omalle koiralle sopivin ruoka ja usein se vaatii useamman kokeilun, ennen sen oikean osumista kohdalle. Omat koirani saavat perusruoan lisäksi Yumegan Show Dog -öljyä ja Yumega Boost -jauhetta, jotka tukevat koiran hyvinvointia ja erityisesti turkin, ihon ja kynsien kuntoa sekä silmien terveyttä.

Jokainen tehkööt tyylillään, mutta tämä on se mun tapa. Tänä vuonna näyttelyt on olleet isossa roolissa meidän harrastusrintamalla, mutta tulevat vuodet tulee menemään rauhallisemmin ja muihin lajeihin keskittyen. Myös muiden lajien kanssa pohjatyö tulee olemaan samanlaista: monipuolista ja säännöllistä liikuntaa, laadukasta ruokaa ja kehonhuoltoa hieronnan, venyttelyiden sekä asiaankuuluvien lämmittelyjen ja loppuverryttelyjen voimin. Koska olipa kyse mistä harrastuksesta tahansa, kaikista tärkeintä on koirien hyvinvointi <3

Ja jos hetken mietin miten itse valmistaudun.. niin lähinnä yritän pitää omat hermoni kasassa, että en jännittäisi liikaa ja omalla sähellykselläni pilaisi koirieni suoritusta 😀 Kovana jännittäjänä näyttelypäivät on mulle usein hyvin stressaavia, joten näyttelypäivinä kaikki tehokkaimmat stressinhallintakeinot on kovassa käytössä! 😉

<3 Aino

LUE MYÖS:
Road trippin’ / Harrastuskoiran lihashuolto

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto

Helppo gluteeniton proteiinipannari

Viikonloppuna nautiskelin kiireettömyydestä ja vapaan viikonlopun rentoudesta. Siitä että sain tehdä kaikkea mitä halusin ja olla myöskin tekemättä yhtään mitään! Mä treenasin, näin ystäviä, lepäsin, kokkasin mielettömän hyvää ruokaa, join glögiä ja tein opiskelutyönä useamman koirahieronnan.

Mutta se mikä oli viikonlopussa ihaninta, oli hitaat aamut. Tein ihan mielettömän hyvää proteiinipannaria ja nautiskelin sitä aromikkaan vastapaahdetun kahvin kanssa. Koska pannarireseptiä kyseltiin jo Instagramin puolella, niin halusin jakaa sen myös tänne bloginkin puolelle – ehkä se onnistuu kruunaamaan jonkun toisenkin täydellisen aamun!

proteiinipannari

4 kananmunaa
2 banaania
1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vaniljaheraproteiinia
1 tl leivinjauhetta
1 dl vettä/kauramaitoa
ripaus merisuolaa

Sekoita kaikki ainekset blenderissä tasaiseksi. Kaada uunivuokaan tai -pellille ja paista 200° uunissa 15-20min .

Rentouttavaa alkavaa viikkoa,
<3 Aino

TERVEELLISIÄ RESEPTEJÄ:
Täyteläinen lakritsikaakao / Paremmat vohvelit / 7x smoothieresepti

SEURAA MYÖS:
IG @makelaino / FB RAWinto